Voiko hoitaja ohittaa lääkärin päätöksen missään tilanteessa?
Tilanne on se, että meitä ei päästetty katsomaan äitiäni tk:n vuodeosastolle vierailuajan ulkopuolella. Olen omaishoitaja ja meille kerrottiin äidin siirtyessä palliatiivisen poliklinikan potilaaksi moneen otteeseen kotisairaanhoidon taholta, että jos äidin pitää mennä osastolle, meillä on sinne vapaa pääsy. Ovella on joutunut ilmoittamaan useamman kerran soittaessaan, että lupapaikkapotilaan omaisina meille on ilmoitettu ettei vierailuaikasäännös koske meitä. Ovat vilkaisseet papereita ja tokaisseet puhelimeen, että joo unohda äskensanottu ja tervetuloa, tullaan päästämään teidät sisälle.
Nyt lääkäri oli mennyt kirjaamaan meille vierailuajat keskustelematta kanssamme ja meitä ei päästetty sisälle . Ajomatkaa kolme varttia ja seisomme hoomoilasena. Joku oli laitettu asialle ilmoittamaan päätöksestä mutta ilmoitin eilen, etten asiaa hyväksy ja haluan keskustella lääkärin kanssa asiasta, ja soittopyyntö luvattiin välittää. Ex-mies kävi päivällä (myös vierailuajan ulkopuolella) paikalla ja kysyi onko tässä ongelmaa ja hänelle väitettiin, ettei ole ja että sänkyä he vain eivät pysty takaamaan joten pitää ilmoittaa jos haluaa yöpyä.
Nyt minulle väitettiin, että koko ajan heillä on ollut tällainen sääntö että vasta kun on kirjattu siirtyminen saattohoitovaiheeseen, vierailuajat eivät sido omaisia. Eli lääkäri päättää, ja meitä on vain jostain syystä tähän asti suosittu tai jotain. Mutta kun tämä ei ole se mitä meille on sanottu, eikä meiltä heru ymmärrystä siihen että lääkäri painelee viikonlopun viettoon ja jättää hoitajat pulaan huonon päätöksen kanssa.
Hoitajan näkemys kääntyi niin paljon että hän yritti saada lääkärin kiinni perjantai-iltansa iloksi, mutta ei saanut. Hän keskusteli kollegoidensa kanssa sen sijaan ja jankutti sitten samaa, ettei hän voi mennä kirjauksen ohi. Ja että vaikka lääkäri on tehnyt virheen kun ei ole soittopyyntöön reagoinut, meidän kuitenkin pitäisi tyytyä siihen ettei hän voi mitään asialle ennen maanantaita. Pääsemme huonosti paikalle vierailuaikoina, ja äidin kunto on niin heikko että hän ei välttämättä silloin ole hereilläkään jos ehdimme tunniksi, joten tilanne on oikeusmurha.
Eikö hoitajilla tosiaan ole mahdollisuutta ohittaa huonoa päätöstä millään tapaa? Edes kirjata, että tilanne johti konfliktiin ja epäinhimillisiin seurauksiin ja päätettiin lykätä toimeenpanoa kunnes lääkäri saadaan kiinni. Äitiä pelottaa osastolla, hän ei ymmärrä missä on eikä rentoudu nukkumaan kun ei ymmärrä, että sänky on hänelle varattu eikä kukaan tule ajamaan häntä siitä pois. Hän ei muista missä on vessa ja pelkää kaatuvansa etsiessään sitä.
Voiko joku estää meitä viemästä äitiä takaisin kotiin ilman lääkärin kotiutuspäätöstä? Äiti on heikko mutta hänen hoitonsa voidaan toteuttaa kotona. Hän on osastolla koska piti saada apua hänen nukkumiseensa, jotta hänet voidaan ottaa takaisin kotiin. Nyt hänet on ikään kuin kaapattu heidän omaisuudekseen ja meiltä viedään kaikki valta vaikka meillä edelleen on tietenkin tunne, että olemme vastuussa hänen hoidostaan. Eihän se mihinkään poistu viiden vuoden omaishoitajuuden jälkeen. Minulla on tietoa äidin tilanteesta, joka lääkäriltä puuttuu, eikä hän pysty tekemään perusteltuja päätöksiä keskustelematta kanssani. Mutta hän ei ilmeisesti vain ehdi.
Meille markkinoitiin kotisairaalaa loistavana yhteistyönä ja miten heidän tehtävänsä on auttaa meitä selviämään äidin hoidossa mahdollisimman pitkään. Nyt olemmekin äkkiä pelkkää roskaa rattaissa.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Outo tilanne.
Minua ei päästetty syöpäsairaan äitini luo osastolle viime keväänä kun hänen kuntonsa romahti ja joutui äkisti sairaalahoitoon. Puhelimessa jaksoi puhua lyhyitä hetkiä. Hän siirtyi kuitenkin nopeasti palliatiiviselle osastolle jossa oli omaisille rajoittamaton vieraluoikeus. Onneksi oli vielä jonkin verran tässä maailmassa, ehti näkemään lapsenlapsensa vielä viimeisen kerran kuten oli toivonutkin ja saimme hyvästeltyä. Ymmärrän tietenkin miksi ei päästetty tapaamaan aiemmin, mutta olin kyllä pitkään vihainen koko tilanteesta.Pyydä hoitajilta lääkärin yhteydenottoa teihin omaisiin, ja vaadi saada tietoa omaisesi tilanteesta ja syistä kiellon takana. Hoitajat toimivat lääkärin ohjeiden mukaan eivätkä voi syitä teille suoraan kertoa.
Lääkärin toimintaan tulee aina olla perusteltu syy, joten tietoja ei pimitetä.
Kun lääkäri lähtee viikonlopun viettoon ei hänen täydy vastata puhelimeen. Päivystävä lääkäri on eri asia. Hoitaja ei voi ohittaa lääkärin päätöstä. Kirjoituksestasi tulee lääkärin perusteet selkeästi esiin.
Hoitajana ymmärrän omaisen harmituksen.
Ohjeistus on täysin selvä ja teille on todella annettu jostain syystä virheellisesti erivapaus. Lääkäri on toiminut täysin oikein. Vain saattohoidossa olevan omaisilla on vapautus vierailuajoista. Eli ap: hoitaja ei voi ylittää ohjeistusta.

Ap tässä. Meille oli luvattu moneen kertaan, että vapautus vallitsee koska äidillä on lupapaikka, eri hoitajat olivat sen kertoneet useammalle meistä. Sitten alettiin väittää, ettei tällaista sääntöä ole. Sotkun käynnistäneen lääkärin kanssa keskustelin tänään ja hän pahoitteli tilannetta ja sanoi, että kaikki hoitajat eivät ole olleet tietoisia säännöstä. Tosin hän itse toivoi edelleen että ei jatkossa vierailtaisi myöhään ja yritin selventää hänelle, miksi se oli äidin etu.
Selitän hänelle asiaa sähköpostitse seuraavaksi. Äiti on nyt saanut viettää aikaa kotona kissan kanssa ja on piristynyt entisestään. Emme siis ole lainkaan pahoillamme toimistamme.
Ja se jonka mielestä napanuora pitää katkoa - huh. En oikein ymmärrä miksi olisin tajuttoman äidin luona mutten auttamassa häntä kun häntä pelottaa nukkua vieraassa paikassa jota hän ei käsitä, onko se hotelli vai oppilaitos vai mikä.
Jos äitisi oli tuolla osastolla siksi, että yöt ovat olleet vaikeita, niin eikö voisi ajatella, että antaisitte hoitajille rauhan yrittää rauhoittaa äitisi yöuni? Joskus osa tuota yöllistä ongelmaa (oli sitten kyseessä vanhus tai hyvin pieni lapsi) on valitettavasti se lähiomainen, joka saa käytöksellään tahtomattaan toisen hermostuneisuuteen tai ylivirittyneeseen tilaan, jolloin nukahtaminen ei onnistu…
Olisi kiva kuulla hoitavan henkilökunnan näkemys... Ei ketään väkisin pidetä osastolla, potilaan etu on aina ykkösprioriteetti ja omaisten mielipiteet huomioidaan, mutta ei potilaan kustannuksella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohjeistus on täysin selvä ja teille on todella annettu jostain syystä virheellisesti erivapaus. Lääkäri on toiminut täysin oikein. Vain saattohoidossa olevan omaisilla on vapautus vierailuajoista. Eli ap: hoitaja ei voi ylittää ohjeistusta.
Ap tässä. Meille oli luvattu moneen kertaan, että vapautus vallitsee koska äidillä on lupapaikka, eri hoitajat olivat sen kertoneet useammalle meistä. Sitten alettiin väittää, ettei tällaista sääntöä ole. Sotkun käynnistäneen lääkärin kanssa keskustelin tänään ja hän pahoitteli tilannetta ja sanoi, että kaikki hoitajat eivät ole olleet tietoisia säännöstä. Tosin hän itse toivoi edelleen että ei jatkossa vierailtaisi myöhään ja yritin selventää hänelle, miksi se oli äidin etu.
Selitän hänelle asiaa sähköpostitse seuraavaksi. Äiti on nyt saanut viettää aikaa kotona kissan kanssa ja on piristynyt entisestään. Emme siis ole lainkaan pahoillamme toimistamme.
Ja se jonka mielestä napanuora pitää katkoa - huh. En oikein ymmärrä miksi olisin tajuttoman äidin luona mutten auttamassa häntä kun häntä pelottaa nukkua vieraassa paikassa jota hän ei käsitä, onko se hotelli vai oppilaitos vai mikä.
Miksi haluat vääntää edelleen vaikka sinulle on jo selitetty, että virhe oli (tietämättömien) hoitajien lupauksessa? Jos äitisi ei enää pärjää ilman sinua, ei hänen paikkansa ole kotona tai normaali osastolla.
Itse en turhan häiritse kenenkään töitä pienillä jutuilla. Parempi olisi antaa ammattilaisten tehdä rauhassa työnsä eikä olla jatkuvasti jotakin selittämässä ja kirjoittamassa. Osastoilla ei hoideta ensisijaisesti omaisia ja vähäpätöisten asioiden käsittely vie aikaa joltain tärkeämmältä. Yleensä ihmiset varmasti kykenevät sopeutumaan asioihin sen lyhyen ajan mitä osastolla ollaan.
Ainakin meidän terveyskeskuksessa vain saattohoidossa olevien potilaiden omaisilla on rajaamaton vierailuoikeus.