Sähköauto, halpaako ajamista?
"Lataaminen oli alussa ilmaista
Kun latausjärjestelmää vasta kehitettiin, lataaminen oli maksutonta. Lataaminen on nyt muuttunut maksulliseksi, S-ryhmä kertoo. Ainoa kelvollinen maksutapa on S-ryhmän oma sovellus.
– ABC-latauksen hinnoittelu on käyttäjien toiveiden mukaisesti kilowattituntiperusteinen sekä perus-, teho- että suurteholatauksessa, sähköisen liikenteen päällikkö Olli Tervonen kertoo tiedotteessa.
Lataamisen hintatiedot löytyvät sovelluksesta. Esimerkiksi Hyvinkään Prisman asemalla teholataus maksaa 25 senttiä kilowattitunnilta ja peruslataus 20 senttiä. Sadan kilometrin ajo kuluttaa noin 15–25 kilowattituntia."
100km maksaakin yllättäen yli 6€. Eihän se kulkenutkaan pyhällä hengellä vaikka on julistettu.
Lataus kotipistorasiasta yösähköllä on tietysti halvempaa. Vuoden ajaminen ( meillä n. 20 000 vuodessa ) maksaan. 500e/vuosi jos kaikki sähkö otetaan verkosta. ( n. 4000 kwh)
Meillä on lisäksi aurinkopaneelit josta viime vuonna tuli 5500 kWh.
Lisäksi tulee muutamista pitemmistä matkoista välitankkausta maksullisista latausasemista ja niistä joitakin kymppejä lisähintaa.
Ehkä 100-200e/ vuosi ?
Laskettiin että kun vaihdettiin bensamoottori sähköautoon säästetään n. 20 000-30 000kymmenessä vuodessa.
Nyt oli 95e. jo 1,8 e/l. Ihan hirveän hintaista bensaa.