Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sairaanhoitajaksi opiskelu - onnistuuko työnteko ohessa?

Vierailija
06.01.2015 |

Olen pitkään, useita vuosia, haaveillut alan vaihtamisesta. Nykyinen työni on talousalalla ja olen täysin kyllästynyt paperin pyörittämiseen, myyntitavoitteisiin jne. Sairaanhoitajan työ on se mistä haaveilen. Ex-mieheni "ei päästänyt" minua opiskelemaan alaa, josta saisin valmistuttuani pienempää palkkaa kuin nyt ja toisaalta ymmärsin hänen huolensa siitä, miten selviäisimme taloudellisesti opiskeluajastani.

No, nyt olen siis eronnut, olen kahden lapsen äiti, minulla on asuntolaina - iso sellainen. en pääse yli opiskeluhaaveistani. Sairaanhoitajan työ olisi se mitä haluaisin tehdä. Minua harmittaa, että 15 vuotta sitten lähdin nykyiselle alalleni opiskelemaan, vaikka jo silloin teki mieleni lähteä hoitoalalla. Kertokaapas te alan opiskelijat, onko sh-opintojen ohella mahdollista tehdä töitä vai onko mahdoton yhtälö, varsinkin kun mukana on kaksi lasta (tosin isänsä mukana lasten elämässä)? Olen päättänyt hakea opiskelemaan keväällä, mutta tuo taloudellinen puoli mietityttää. Asuntolainan saan kyllä lyhennysvapaalle, jolloin asumisen kustannukset olisivat aika pienet, mutta miten muuten tulisin toimeen, kun lapsetkin pitää ruokkia...

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muista ap myös aikuisopintotuki. Voit saada sitä jos sulla on riittävästi työhistoriaa takana. Se ei todennäköisesti riitä ihan koko opiskeluajalle, mutta aika pitkälle kuitenkin. Tuki on huomattavasti korkeampi kuin normaali opintotuki. Kannattaa ehdottomasti selvittää tämä asia. Pystyt keskittymään paremmin opintoihin ja lapsiisi ilman jatkuvaa stressiä rahasta. Voithan lisäksi tehdä välillä alan töitäkin työkokemuksen kartuttamiseksi ja lisätulojen hankkimiseksi. Keikkatöitä kyllä löytyy helposti varsinkin suurista kaupungeista. 

Vierailija
2/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki voit tehdä töitä opiskelujen ohessa. Opiskeluissa on läsnäolopakko, joten koulussa istumista on runsaasti ja kotona pitää pakertaa tehtäviä, joten aikaa siihen kuluu. Valmistumisenj jälkeen menet melko suurella todenäköisyydella pienipalkkaiseen kolmivuorotyöhön, josta on taas omat haasteensa perheen pyöritykselle yksinäisenä naisena.

Hoitolala on kaikissa listauksissa sijalla 1. kun on kyse työn kuormittavuudesta ja työssä viihtymättömyydestä. Monella on aika romantisoitu kuva sh:n työstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen sairaanhoitajaksi opiskeleva lähihoitaja ja teen 3-vuorotyötä vanhuspuolella. Tiistaisin ja keskiviikkoisin minulla on koulupäivät, muut 5 päivää teen töitä. eli aikuispuolella onnistuu ja opinnot kestävät 3,5 vuotta. Voin kertoa, että välillä väsyttää aivan helvetisti ja tekisi mieli luovuttaa, mutta 2 vuotta olen sinninyt =). Hae ihmeessä opiskelemaan tämän ainoan elämäsi aikana!

Vierailija
4/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun kokemukseni mukaan osa-aikatyö onnistuu kyllä. Läsnäolopakkoa on paljon, mutta ei kuitenkaan kaikessa. Harjoittelu ovat aika kuormittavia, niissä on kyllä sataprosenttinen läsnäolopakko. Niiden aikana ei työnteko kyllä ole oikein mahdollista. 

Mieti apua,  hakua myös terveydenhoitajaksi,  paljon paremmat mahdollisuudet päivätyön.  Saat samalla sh:n pätevyyden ja itsekin olen lasten teholla töissä, tai olin ennen opintovapaata  ( opiskelen nyt yliopistossa).

Tsemppiä, johon kysyttävää niin vastailen mielelläni.

Vierailija
5/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä, kolmekymppinen, opiskelen nuorisopuolella. Aikaisemmista opinnoista sai aika hyvin hyväksilukuja joten itse koulu ei ole ongelma vaan pitkät palkattomat harjoittelut.

Vierailija
6/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskon, että[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 10:52"]Toki voit tehdä töitä opiskelujen ohessa. Opiskeluissa on läsnäolopakko, joten koulussa istumista on runsaasti ja kotona pitää pakertaa tehtäviä, joten aikaa siihen kuluu. Valmistumisenj jälkeen menet melko suurella todenäköisyydella pienipalkkaiseen kolmivuorotyöhön, josta on taas omat haasteensa perheen pyöritykselle yksinäisenä naisena.

Hoitolala on kaikissa listauksissa sijalla 1. kun on kyse työn kuormittavuudesta ja työssä viihtymättömyydestä. Monella on aika romantisoitu kuva sh:n työstä.
[/quote]

Uskon, että minulla on työstä aika realistinen käsitys. Suvussani on useampi sairaanhoitaja, joilla kymmenien vuosien kokemus takanaan. He ovat juuri niitä, jotka aikoinaan saivat minut luopumaan sh-opiskeluhaaveistani lukion jälkeen.
Lasten kanssa en ole täysin yksin eli heidän isänsä on mukana lasten elämässä aktiivisesti. Asumme lähes naapuritalossa ja olemme hyvissä väleissä. Joten uskon, että lasten hoitoasiat saan kyllä järjestymään (myös hyvä tukiverkosto lähellä: mummit, tädit, ystävät). Ainoa asia mikä mietityttää, on siis se, että onko ihan mahdottomuus suunnitella tekevänsä töitä opiskelun ohella osa-aikaisesti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos paljon vastauksista. Sain kyllä sen verran rohkaisua, että pysyn suunnitelmissasi. Elämme täällä kuitenkin vain kerran, enkä halua tehdä työtä, jota inhoan eläkkeelle jäämiseen asti. Raskasta varmasti tulee olemaan, mutta sen olen oppinut, että korkea motivaatio ja innostus kantaa pitkälle.
-ap

Vierailija
8/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:04"]

Uskon, että[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 10:52"]Toki voit tehdä töitä opiskelujen ohessa. Opiskeluissa on läsnäolopakko, joten koulussa istumista on runsaasti ja kotona pitää pakertaa tehtäviä, joten aikaa siihen kuluu. Valmistumisenj jälkeen menet melko suurella todenäköisyydella pienipalkkaiseen kolmivuorotyöhön, josta on taas omat haasteensa perheen pyöritykselle yksinäisenä naisena. Hoitolala on kaikissa listauksissa sijalla 1. kun on kyse työn kuormittavuudesta ja työssä viihtymättömyydestä. Monella on aika romantisoitu kuva sh:n työstä. [/quote] Uskon, että minulla on työstä aika realistinen käsitys. Suvussani on useampi sairaanhoitaja, joilla kymmenien vuosien kokemus takanaan. He ovat juuri niitä, jotka aikoinaan saivat minut luopumaan sh-opiskeluhaaveistani lukion jälkeen. Lasten kanssa en ole täysin yksin eli heidän isänsä on mukana lasten elämässä aktiivisesti. Asumme lähes naapuritalossa ja olemme hyvissä väleissä. Joten uskon, että lasten hoitoasiat saan kyllä järjestymään (myös hyvä tukiverkosto lähellä: mummit, tädit, ystävät). Ainoa asia mikä mietityttää, on siis se, että onko ihan mahdottomuus suunnitella tekevänsä töitä opiskelun ohella osa-aikaisesti?

[/quote]Ei kai siinä mitään, kunhan et tee sitä sen takia, että väheksyt nykytyötäsi vääristä syistä. Pitää miettiä haluaako "tärkeää työtä" tekeväksi marttyyriksi vai pystyisikö tekemään ja viihtyisi silti paremmin jossakin muualla, missä työ on ihan yhtä tärkeää, mutta sen tärkeyden hahmottaminen vaatii enemmän älykkyyttä ja ymmärrystä yhteiskunnasta. Ihmisiä kun voi kuitenkin passata vapaaehtoisenakin, vaikka kovin vastuullisia toimenpiteitä ei voi tehdä.

 

-Mies 29v-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työssä käymisen ja kouluun kuuluvien pitkien palkattomien harjoittelujaksojen yhdistäminen voi olla vaikeaa. Harjoittelut kestävät amk:sta riippuen suunnilleen 4-7 viikkoa ja sinä aikana töissä käynti ei oikein onnistu. Lisäksi nykyään harjoittelupaikoista on pulaa, joten ei voi olla varma että pystyy tekemään kaikki harjoittelut asuinpaikkakunnallaan.
Opiskelen sairaanhoitajaksi ja olen sivusta seurannut joidenkin opiskelukavereiden räpiköintiä koulun ja työelämän välillä. Monet ovat joutuneet lopettamaan/ vähentämään työntekoa opiskelujen takia.

Vierailija
10/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvitä onko sinulla oikeus saada aikuisopintorahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:13"]Työssä käymisen ja kouluun kuuluvien pitkien palkattomien harjoittelujaksojen yhdistäminen voi olla vaikeaa. Harjoittelut kestävät amk:sta riippuen suunnilleen 4-7 viikkoa ja sinä aikana töissä käynti ei oikein onnistu. Lisäksi nykyään harjoittelupaikoista on pulaa, joten ei voi olla varma että pystyy tekemään kaikki harjoittelut asuinpaikkakunnallaan.
Opiskelen sairaanhoitajaksi ja olen sivusta seurannut joidenkin opiskelukavereiden räpiköintiä koulun ja työelämän välillä. Monet ovat joutuneet lopettamaan/ vähentämään työntekoa opiskelujen takia.
[/quote]
Asun sen verran isolla paikkakunnalla, että uskon lähikunnista harjoittelupaikan löytyvän. Siitä olen kyllä tietoinen, että työharjoittelujaksoilla on mahdotonta tehdä vielä lisäksi sellaista työtä, josta palkkaa saisi. Tarkoitukseni ei siis olekaan tehdä töitä kokoaikaisesti vaan osa- aikaisesti opiskelujen ohella. Kiitos realistisesta vastauksesta. Kuinka nopeasti sh-opiskelijan on mahdollista tehdä alansa töitä opiskelun ohella?
-ap

Vierailija
12/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kävin koulun työn ohessa. Viimeiset harjoitteluni hoidin itse palkallisiksi neuvottelemalla. Olen lh aikaisemmalta ammatiltani. Ps. Sain 3 lasta koulun ja työn ohessa. Onnea matkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muista myös aikuisopiskelu, jossa on kontaktiopetusta noin viikko kuussa!

Vierailija
14/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:04"]

Uskon, että[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 10:52"]Toki voit tehdä töitä opiskelujen ohessa. Opiskeluissa on läsnäolopakko, joten koulussa istumista on runsaasti ja kotona pitää pakertaa tehtäviä, joten aikaa siihen kuluu. Valmistumisenj jälkeen menet melko suurella todenäköisyydella pienipalkkaiseen kolmivuorotyöhön, josta on taas omat haasteensa perheen pyöritykselle yksinäisenä naisena. Hoitolala on kaikissa listauksissa sijalla 1. kun on kyse työn kuormittavuudesta ja työssä viihtymättömyydestä. Monella on aika romantisoitu kuva sh:n työstä. [/quote] Uskon, että minulla on työstä aika realistinen käsitys. Suvussani on useampi sairaanhoitaja, joilla kymmenien vuosien kokemus takanaan. He ovat juuri niitä, jotka aikoinaan saivat minut luopumaan sh-opiskeluhaaveistani lukion jälkeen. Lasten kanssa en ole täysin yksin eli heidän isänsä on mukana lasten elämässä aktiivisesti. Asumme lähes naapuritalossa ja olemme hyvissä väleissä. Joten uskon, että lasten hoitoasiat saan kyllä järjestymään (myös hyvä tukiverkosto lähellä: mummit, tädit, ystävät). Ainoa asia mikä mietityttää, on siis se, että onko ihan mahdottomuus suunnitella tekevänsä töitä opiskelun ohella osa-aikaisesti?

[/quote]Ei kai siinä mitään, kunhan et tee sitä sen takia, että väheksyt nykytyötäsi vääristä syistä. Pitää miettiä haluaako "tärkeää työtä" tekeväksi marttyyriksi vai pystyisikö tekemään ja viihtyisi silti paremmin jossakin muualla, missä työ on ihan yhtä tärkeää, mutta sen tärkeyden hahmottaminen vaatii enemmän älykkyyttä ja ymmärrystä yhteiskunnasta. Ihmisiä kun voi kuitenkin passata vapaaehtoisenakin, vaikka kovin vastuullisia toimenpiteitä ei voi tehdä.

 

-Mies 29v-
[/quote]
En millään tavalla väheksy nykyistä työtäni tai pidä sitä vähemmän tärkeänä kuin jotakin muuta alaa. Myös nykyisessä työssäni on osa-alueita, joista pidän ja ne ovat saaneet minut jatkamaan alalla vuodesta toiseen. Olen päässyt etenemään alallani ja hankkinut lisäkoulutuksesta vuosien aikana, mutta se, että oma työ ei kiinnosta eikä ole mielekästä, on mielestäni aika iso syy tehdä muutos.
En lähde opiskelemaan sairaanhoitajaksi siksi, että minusta tulisi "marttyyrinen sisarhentovalkoinen". Työelämässä kuitenkin tulee vietettyä niin suuri osa elämästä, että pidän tärkeänä sitä, että oma ala on kiinnostava ja mielekäs.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
06.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:21"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 11:13"]Lisäksi nykyään harjoittelupaikoista on pulaa, joten ei voi olla varma että pystyy tekemään kaikki harjoittelut asuinpaikkakunnallaan. [/quote] Asun sen verran isolla paikkakunnalla, että uskon lähikunnista harjoittelupaikan löytyvän. Siitä olen kyllä tietoinen, että työharjoittelujaksoilla on mahdotonta tehdä vielä lisäksi sellaista työtä, josta palkkaa saisi. Tarkoitukseni ei siis olekaan tehdä töitä kokoaikaisesti vaan osa- aikaisesti opiskelujen ohella. Kiitos realistisesta vastauksesta. Kuinka nopeasti sh-opiskelijan on mahdollista tehdä alansa töitä opiskelun ohella? -ap

[/quote]

Taitaa olla niin päin, että juuri isoilla paikkakunnilla on pulaa harjoittelupaikoista. Esim. pk-seudulta saattaa joutua lähtemään ihan oikeasti kauas.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa seurata unelmiaan. Kerranhan täällä vain eletään! Ja asioilla on tapana järjestyä jollakin tavalla, sen olen omassa elämässä huomannut.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä yhdeksän