Yksin uudessa kaupungissa ja vauva tulossa
Muutin 3 kuukautta sitten toiselle puolelle Suomea. En tunne täältä ketään ja olen ihan yksin. Tapasin baarissa ihanan miehen. Meillä oli ihana ilta, hän näytti kuinka kaunis kaupunki on yöllä. Päädyimme luokseni ja harrastimme seksiä, ehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi. Luulin todella, että meistä olisi voinut tulla jotain. Soitin numeroon jonka mies oli antanut minulle mutta se ei ole käytössä. Muistin miehen kertoneen missä on töissä ja menin käymään siellä. Mies koitti selvästi vältellä minua. Kerroin hänelle raskaudestani ja mies alkoi väittämään minua huijariksi eikä aio maksaa toisen miehen tekosia. Lähdin pois itku kurkussa sieltä. Mies tuli muutaman päivän sen jälkeen ovelleni ja pyysi anteeksi. Sanoi voivansa maksaa abortin. Totesin vain, että aion pitää lapsen. Keskustelumme päättyi taas riitaan, hän ei voinut ymmärtää miksi haluan pitää lapsen jonka isä ei halua olla tekemisissä sen kanssa. Minua raivostuttaa miehen käytös. Hän oli niin ihana silloin illalla ja nyt täydellinen kusipää! Harmittaahan se ettei lapsen isä halua olla mukana hänen elämässä. Kaiken lisäksi olen yksin koko kaupungissa.
Kommentit (4)
Ap:lle pahoittelut. Muille lukijoille: ottakaa opiksi. Seksistä voi seurata vauveleita, vaikka ei sitä haluaisikaan ja ehkäisy olisi käytössä.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 19:26"]
Ap:lle pahoittelut. Muille lukijoille: ottakaa opiksi. Seksistä voi seurata vauveleita, vaikka ei sitä haluaisikaan ja ehkäisy olisi käytössä.
[/quote]
Onneksi abortti on keksitty, niin ei seuraa vauveleita jos ei halua.
Okka.