Ei lasten kanssa helpota!

mä luulen, että "kohta helpottaa" tarkottaa lähinnä sellaista rohkaisua, että kauaa ei tartte valvoa ihan koko yötä, kulkea maitoiset rinnat paljaana puoliunessa/lämmitellä ja keitellä pulloja, pestä pyllyjä, siivota pukluja, kuunnella sellaista nonstop kirkumista, jota jotku vauvat vaan pitää ja jolle ei saa yhtään mitään.. nimimerkillä juuri siinä elämäntilanteessa oleva :D

Mutta senkin voin sanoa, että se rakkaus lapsiin kasvaa myös koko ajan. ♡
Muuten tätä ei kyllä kestäisi...
T. Ongelmanuoren ei-melkein-yhtään-väsynyt mutsi

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:08"][quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:02"]Mä en voi tajuta, et miks niitä lapsia pitää tehdä yli voimavarojen. Jotkut päättää lapsiluvun jo ennen kuin on ensimmäistäkään tehty. Meillä on yksi ihana rakas lapsi eikä enempää tule. Elämä on ihanaa näin.
[/quote]
Suhteellisuudentajua?
[/quote]

Sitä nimenomaan. Onko järkeä tehdä lapsia jos se saa voimaan huonosti. Äidin uupumus ja huonovointisuus heijastuu väistämättä kaikkiin perheenjäseniin. Kyllä kahden lapsen jälkeen pitäisi jo pystyä arvioimaan mitä kolmannen kanssa tulee olemaan. Jotkut ne vaan vetää elämässä tunteella eikä ymmärrä käyttää järkeä - metsään menee kuten täältä palstalta(kin) niin usein voidaan todeta. Sääliks käy.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 18:50"]

Ei helpota, ei. Minulle on sanottu sata ja yksi kertaa, että kohta helpottaa lasten kanssa (iät 5, 3 ja2. Mutta ei helpota. Katsokaas kun tulee uusia vaiheita jotka tallaavat alleen ne, jotka edellisessä vaiheessa rasittivat. Joo eivät pienemmät enää kiipeile koko ajan- ne tappelevat. Eivät ne enää vaadi syöttämistä ja kokoaikaista vahtimista - mutta ne uhmaavat. Kun jostain päästä helpottaa, jostain toisesta taas alkavat uudet ongelmat. Ja huoli ja murhe on koko ajan läsnä. Esikoinen oli erittäin hankala (=vilkas) tasan siihen pisteeseen, kun seuraava aloitti koheltamisen.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä sanon, tämä ei helpota. Olisi vain reilua, että sen voisi sanoa ääneen. Ja kyllä, rakastan lapsiani ja itse olen ne tehnyt jne. Mutta kuitenkin, te jotka olette nämä vaiheet jo läpikäyneet, niin olkaa kilttejä älkääkä kaunistelko totuutta, sanokaa suoraan, arki pienten lasten kanssa ei tule helpottamaan eikä sen varaan kannata jaksamistaan laskea.

[/quote]

Tämä ei varmaan yhtään lohduta, mutta ei se helpota välttämättä edes silloin, kun lapset menee kouluun. Sitten ne alkaa harrastaa, ja kaikki vapaa-aika menee kaiken maailman turnauksissa pyörimiseen. Paitsi tietysti jos ei anna lastensa harrastaa. Ja sitten ne jo vaatii niin paljon älyllisempiä perusteluita asioille ja osaavat pistää hanttiin. 

Niin ja sitten täytyy miettiä sitäkin, miten esim. omat arvot suhteutuu lapsen sosiaaliseen elämään. Eli jos oma lapsi saa pelata 2krt 1h/vko pleikkaa, ja paras kaveri miten paljon vaan, niin miten kanssakäymiset onnistuu.

Mutta on tämä silti sen arvoista. 

No eihän se välttämättä henkisesti helpota mutta fyysisesti ei tarvitse enää olla niin sidoksissa kun lapset tulevat kouluikään. Toisin sanoen ei tarvitse kulkea perässä vahtimassa.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 18:50"]

Ei helpota, ei. Minulle on sanottu sata ja yksi kertaa, että kohta helpottaa lasten kanssa (iät 5, 3 ja2. Mutta ei helpota. Katsokaas kun tulee uusia vaiheita jotka tallaavat alleen ne, jotka edellisessä vaiheessa rasittivat. Joo eivät pienemmät enää kiipeile koko ajan- ne tappelevat. Eivät ne enää vaadi syöttämistä ja kokoaikaista vahtimista - mutta ne uhmaavat. Kun jostain päästä helpottaa, jostain toisesta taas alkavat uudet ongelmat. Ja huoli ja murhe on koko ajan läsnä. Esikoinen oli erittäin hankala (=vilkas) tasan siihen pisteeseen, kun seuraava aloitti koheltamisen.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä sanon, tämä ei helpota. Olisi vain reilua, että sen voisi sanoa ääneen. Ja kyllä, rakastan lapsiani ja itse olen ne tehnyt jne. Mutta kuitenkin, te jotka olette nämä vaiheet jo läpikäyneet, niin olkaa kilttejä älkääkä kaunistelko totuutta, sanokaa suoraan, arki pienten lasten kanssa ei tule helpottamaan eikä sen varaan kannata jaksamistaan laskea.

[/quote]

Ja kolmas lapsi oli hankittava, koska...?

Varsin yksinkertaista: sä olet tehnyt niitä liikaa kerralla.

Mulla on kaksi ladta, ikäeroa 10v. Nyt kotona on yksi teini, erittäin flegmaattinen 14v. Ja mulla on omaa aikaa niin paljon, että tuppaa olemaam tylsää. Ja tätä tylsää on ollut jo ainakin viisi vuotta.

Joten, kyllä se helpottaa, jos on korttinsa pelannut oikein. Sulla tuskin ihan pian.

Se on vähän silleen, että se eka lapsi pitää pistää ruotuun ja kun se onnistuu, on aika kenties harkita toista lasta, mutta tuossa hässäkässä sä tuskin ehdit mitään kunnon neuvoja lukea etkä niitä varmaan toteuta, mutta jos toisin on, perehdy Supernannyyn, jos ruutu.fi:stä löydät ja _tee_ niin.

No, meillä on helpottanut, lapset 3,5 v ja 5,5 v. Eivät tappele juurikaan, joululomallakin leikkivät keskenään ja minä rentoilin sohvalla konvehtirasian kanssa lukien hyvää kirjaa. Välillä sitten tehtiin koko perhe yhdessä jotain, mikä oli kivaa niin lasten kuin aikuistenkin mielestä. Ei voi puhua samana päivänäkään niistä jouluista kun oli talossa vauva ja taapero.

Pieni lapsi, pienet murheet. Iso lapsi, isot murheet.

Ei se vielä noin aikaisin helpota. Meillä lapset nyt 6 ja 8 ja vasta nyt on helpottanut jonkin verran. Ainakin paljon hauskempaa on, kun voi tehdä oikeastikin kivoja juttuja yhdessä.

Kokeile sellaista, että käsket lapsia vain, jos on aivan pakko. Annat muuten riekkua, miten huvittaa. Sääntöjä mahdollisimman vähän, mutta niiden on oltava selkeitä ja niistä  pidetään aina kiinni. Toimii meillä. 

kyllä on helpompaa 3v kanssa mitä vauvan tai 1v kanssa. Mutta henkisesti ei helpota ei.

T: 3v 1v ja 2kk vauvan äiti. (tällä hetkellä tuntuu raskaimmalle tuo 1v ikä) kuten tuntu jo esikoisen kanssa. 3 v alkaa jo olla sen verran iso, että sen kanssa voi asioista keskustella ja se ymmärtää jo pelisäännöt.

Joo no ei helpota. Meillä lapset 12,10,7 ja 4 ja vaikka pienin onkin jo "iso" niin samaa härdelliä tämä on kuin edellisetkin vuodet. Muoto vaan muuttuu. Nyt ajetaan töiden jälkeen illat ympäri kaupunkia harrastusten perässä ja siinä välissä yritetään epätoivoisesti pestä pyykkiä, tehdä ruokaa ja siistiä paikkoja. Omaa rauhallista aikaa ei ole oikeastaan ikinä. Ehkä illalla tunti, mutta silloinkin pitäisi siivota ym. Vapaa-aikaa on vain kun jättää jotain tekemättä.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:07"]

Lapsista on huolta niin kauan kuin itse elät ja olet suurinpiirtein ajattelukykyinen. Milloin mitäkin murhetta ja yöunien menetystä. Myös kun ovat aikuisia.

Että tehtailkaa vaan niitä kakaroita...

[/quote]

Joo, parastahan elämä on ilman yhtä ainoaa todellista ihmissuhdetta,koska silloin saattaisi joskusjoutua olemaan huolissaankin.

Voin kertoa että fyysisesti helpottaa kun lapset ovat kaikki koululaisia. Meillä on joskus ollut 4 alle kouluikästä. Nyt nuorinkin on ko ekalla.

Nykyään on enemmän sellasta että täytyy hirvesästi muistaa ja organisoida asioita. On harrastusmenoja siellä täällä ja tuolla. Täytyy muistaa kaikki lasten koulujutut. Elämä on kyllä melkoista härdelliä toisinaan.

Nykyään kun on vapaata itsellä niin se kans on vapaata. Voi rauhassa istua sohvalla ja surfata netissä. Ei tarvi kokoajan olla seuraamassa mitä lapset tekevät. Aikoinaan oli ihan mahdotonta. Joku saattoi olla vessaa sotkemassa, toinen keittiönkaappeja tyhjentämässä. Oli yöheräilyjä ja vaipanvaihtoa yms.. ei hetken rauhaa.. Nykyään on jo toisin :)

Vastaus kysymykseen. Kyllä helpottaa.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:29"]

Joo no ei helpota. Meillä lapset 12,10,7 ja 4 ja vaikka pienin onkin jo "iso" niin samaa härdelliä tämä on kuin edellisetkin vuodet. Muoto vaan muuttuu. Nyt ajetaan töiden jälkeen illat ympäri kaupunkia harrastusten perässä ja siinä välissä yritetään epätoivoisesti pestä pyykkiä, tehdä ruokaa ja siistiä paikkoja. Omaa rauhallista aikaa ei ole oikeastaan ikinä. Ehkä illalla tunti, mutta silloinkin pitäisi siivota ym. Vapaa-aikaa on vain kun jättää jotain tekemättä.

[/quote]

onko pakko ajaa ilta pitkin kaupunkia harrastuksiin? täysin on oma valintanne se.

No mulla ainakin on helpottanut. Alle 1-vuotiaan kanssa olin uneton hermoraunio. 3-vuotiaan kanssa reipas, oma itseni. Lapsia on 1 kpl, toista harkitaan kun eka on 4-6-vuotias.

Kyllä mä tavallaan ymmärrän, että ihmiset haluavat useamman lapsen, mutta miksi niin pienillä ikäeroilla? Juuri noissa kolme-alle-kouluikäistä -perheissä näkee sen hullun väsymisen. Ihan kunnollisisa ja vastuullisia vanhempia oisivat, mutta tuossa pyörityksessä eivät osaa/jaksa/ehdi edes päiväkotiin hoitaa asiallisia kauden vaatteita. Enkä nyt puhu muusta kuin käytännöllisyydestä.

Me yksilapsisia. Sen vuoksi, että toinen vanhemmista epäkäytännöllisyyden perikuva. Enkä sitten itse halunnut täysipäiväiseksi organisoijaksi. Puoliso siis läsnäoleva ja rakastava, mutta ei osaa toimia esim. uhmaikäistä pukiessa. Mulle riittää yksi hoidettava.

.

No helpottaahan. Kohta ne menevät kaverin kanssa ulos ja kouluun ja kesäleirille ja oppivat keskustelemaan ja tekemään kotitöitä. Tappelu tosin ei lopu ikinä :)