Lue keskustelun säännöt.
Ei lasten kanssa helpota!
05.01.2015 |
Ei helpota, ei. Minulle on sanottu sata ja yksi kertaa, että kohta helpottaa lasten kanssa (iät 5, 3 ja2. Mutta ei helpota. Katsokaas kun tulee uusia vaiheita jotka tallaavat alleen ne, jotka edellisessä vaiheessa rasittivat. Joo eivät pienemmät enää kiipeile koko ajan- ne tappelevat. Eivät ne enää vaadi syöttämistä ja kokoaikaista vahtimista - mutta ne uhmaavat. Kun jostain päästä helpottaa, jostain toisesta taas alkavat uudet ongelmat. Ja huoli ja murhe on koko ajan läsnä. Esikoinen oli erittäin hankala (=vilkas) tasan siihen pisteeseen, kun seuraava aloitti koheltamisen.
Sanokaa mitä sanotte, mutta minä sanon, tämä ei helpota. Olisi vain reilua, että sen voisi sanoa ääneen. Ja kyllä, rakastan lapsiani ja itse olen ne tehnyt jne. Mutta kuitenkin, te jotka olette nämä vaiheet jo läpikäyneet, niin olkaa kilttejä älkääkä kaunistelko totuutta, sanokaa suoraan, arki pienten lasten kanssa ei tule helpottamaan eikä sen varaan kannata jaksamistaan laskea.
Kommentit (66)
pieni lapsi polkee syliä, iso sydäntä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No toisilla helpottaa, toisilla ei. Toisilla taas ei ole ollut vaikeaa koskaan.
Elämä oli ihanaa kun lapset oli pieniä. Kaipaan kovasti tuota aikaa kun lapset oli pieniä. Kun sntyi,silloinen kupus syntyi, oli vanhemmat lapset 2½ ja 4½ vuotiaat. Kaikki ihmetteli miten jaksan ja pärjään. Jaksoin ja pärjäsin hyvin, vaikka mies teki reissuhommia yli 15 vuotta.
Eipä se elämä ole nyt kovin haastavampaa vaikka totta on kyllä, että pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet. Mutta hyvin ollaan silti pärjätty. Lapset nyt 20v 18v 15 ja ihanainen iltatähti 4v.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 19:05"]Murheet kasvavat lasten mukana, näin se vaan menee. Joo, ei tarvi selvitellä uhmaikäisen pokkurointia; nyt selvitellään kuka pimpotti ja kenen ovikelloa yms. Lapset 10 & 11.
[/quote]
jaa että uhmaikäisen pokkurointia ;D
Mulla on 3 alakoululaista ja on oikeasti jo tosi helppoa. Tänään vanhin oli oma-aloitteisesti siivonnut koko talon sillä aikaa kun olin töissä. Kaksi nuorempaa puolestaan olivat leikkineet nätisti yhdessä. Kaikki osaavat jo pitää itse huolta perusjutuista (pukeutuminen, syöminen, peseytyminen ym). Harrastuksia on, mutta ei ne juurikaan rasita meitä vanhempia kun lajit on valittu viisaasti. Jotain pientä kahnausta joskus on kavereiden kanssa ja toki riitelevät myös keskenään, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin käyttäytyvät kunnolla. Koululaisten kanssa voi jo tehdä kaikkea oikeasti mukavaa yhdessä, urheilla, käydä konserteissa, elokuvissa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset 7v ja 2x5v ja kyllä nyt on paljon helpompaa kuin vaikka kaksi vuotta sitten. Nykyään voin halutessani nukkua aamulla pitkään ja öisinkin heräämättä. Ulos lähtiessä ei tarvitse itsensä lisäksi pukea kolmea muuta. Ravintolassa syöminen onnistuu. Pyykkiä tulee vähemmän, kun vaatteet eivät ole joka päivä ruuassa ja roiskeissa yms.
Lisähankaluutena on se, että lapset pitää aamuin illoin kuskata eri hoitopaikkoihin/sta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kanssa on hyvä muistaa, että ne kasvavat kaksi askelta eteen ja yhden taakse. Eli koko ajan helpottaa, mutta pinnan ei kannata antaa kiristyä niihin takapakkeihin. Meillä nyt kolme lasta 6,5 ja 2. En millään vaihtaisi esim.aikaan jolloin oli 1 ja 2, se vasta raskasta olikin :-).
Ai juu, vihasin noita "pienet lapset, pienet murheet hokijoita". Olivat varmaan unohtaneet, miltä tuntuu mennä pari vuotta putkeen muutaman tunnin unipätkillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset on 8-v ja 2-v tytöt. Rauhallisia ovat, eivät tappele, touhuavat keskenään. Pienin ei uhmaa lainkaan. Kolmatta en olisi missään nimessä hankkinut, enkä kahta pienillä ikäeroilla.
Miksi pitäisi olla jokin yhteinen totuus jota toitottaa ja joka koskisi yhtä suurta laumaa äitejä? Totuus on että joillakin ehkä helpottaa. Tunnen muutaman koliikkivauvan äidin jotka ovat itkeneet helpotuksesta - ja kyllä, helppoudesta - kun lapset ovat kasvaneet. Itse en jälkikäteen ajateltuna ollut mikään vauva-ajan fani. Se oli sitovaa, uuvuttavaa, olin aivan kuutamolla suurimman osan ajasta ja rättiväsynyt. En tykännyt. Minulla on helpottanut kun lapset ovat kasvaneet. Tykkään askarrella, harrastaa ja touhuta yhdessä. Ja saada omaakin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se oikeesti helpottaa siinä vaiheessa kun ne menee kouluun! Meillä lapset 7, 9, 12 ja 14 ja on jo ihan helppoa tai siis normaalia tämä elämä.
Entä jos ei ole koskaan kamalaa ollutkaan?
T. 4 lapsen äiti ja reippaan miehen pirteä vaimo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka järkevä ihminen suoltaa niitä lapsia tuohon tahtiin?? Kysyn vaan.
Mulla oli esikoinen ainoa lapsi yli 14 vuotta, ja helppoa oli ensimmäisten 3kk jälkeen, kun sai antaa kiinteämpää ruokaa, alkoi lapsi nukkua heräämättä läpi yön.
Sitten kun kaksoset syntyivät, oli hankalaa ensimmäiset kuukauden kun itse oli sektion jäljiltä kipeä ja raskaus oli rasittanut kroppaa, ja lapset syntyivät keskosina, niin aluksi piti antaa montaa eri vitamiinia. Kun imetin jouduin pitämään kirjaa että kummasta tissistä kumpikin on juonut ja kuinka kauan, ja ne tipat laitoin myös ylös.. Onneksi kaksosestkin alkoivat aika nopeasti muutamassa viikossa kun pääsivät sairaalasta, nukkua pitkiä yöunia.
Ainoa tukiverkko kakosten kanssa oli esikoistytär. Ja aika hyvin tässä on pärjätty, pojilla ei ole ollut kuin jotain yksittäisiä uhmakohtauksia joskus, mitään uhmaikää ei ole kellään mun lapsista ollut. Pojat on nyt pian kuusivuotiaita, ja leikkivät keskenään suurimman osan aikaa, tappelevat toki joskus, mutta ne menee nopeasti ohi kun komentaa että lopettavat ja pyytävät anteeksi, riita unohtuu parissa minuutissa ja taas leikkivät, katsovat telkkaria tai pelaavat ipadilla. Isänsä käy poikien kanssa kerran päivässä ulkona jos ei ole ihan mahdoton keli.
Ainoa hankaluus poikien kanssa on se, että heräävät vieläkin yöllä aika usein, harvemmin enää itkevät, mutta tulevat meidän sänkyyn. Yleensä eivät ole koskaan heränneet toisen itkuun, jostain syystä yleensä toinen herää ja toinen nukkuu. Yleensä heräämiseen liittyy ns. kasvukivut, joskus näkevät vaan pahaa unta.
Esikoistyttären kanssa oli murrosiän aikana joskus riitoja, mutta ne ei olleet mitään vakavia, tiesin mistä tunnekuohussa on kyse, muistan sen hyvin minkälaista oli. Tytär on aina pärjännyt koulussa hyvin, ei ole koskaan riekkunut kaupungilla, polttanut tai juonut tms.
Silloin kun esikoinen oli n. vuoden vanha, teki jonkun aikaa mieli tehdä toinen, onneksi vastustin sitä halua, toiset on sen virheen tehneet järjestään, ja se on aina rankkaa. Kaksosten kanssa on vauvana rankkaa kun pitää kahta hoitaa, mutta siinä oppivat odottamaan vuoroaan ja jakamaan. Eri ikäisten lasten kanssa ei tule kuin mustasukkaisuutta ja muita ongelmia.
Kyllä se on varmasti geeneissä että miten vaikea lasta on kasvattaa, mutta suurin asia on mielestäni se että miten suhtaudut vanhempana lapsen kasvattamiseen. Jos olet rento kasvattaja, mutta samalla päättäväinen, niin että lapsella on vapaus tehdä asioita joita haluaa, mutta sitten kun vanhempi kieltää jotain, niin se pitää. Lapset eivät meidän huushollissa määrää. Jos lapsen antaa pienenä ottaa vallan, sitä ei teini-ikäiseltä enää pois saa.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:45"]Kun pipo tarpeeksi kiristää niin istahdan, juon kahvit rauhassa vaikka katto tippuis niskaan. Katselen ympärille ja hetken tuumailtua alotan
Seuraavan homman joka näyttää tärkeimmältä nojatuolista katsottuna. Oon oppinu suodattaan melun pois joten vaikka kuulen sen, pystyn sen kahvihetkeni olemaan täysin välittämättä siitä. Vaikka se on vain viis minuuttia niin jännnästi sitä näkee asiat eri tavalla kun on rauhoittunut. Mutta mikäs minä olen neuvomaan, eihän näitä muksuja ole ku vaan neljä! :)
[/quote]
Oot ihana!
Ja lasten kanssa pärjää hyvin kun ei vaadi niiltä niin paljon, kun on kaksi vaippapyllyä, vauva ja 2v. niin sen esikoisen oletetaan yhdessä yössä oppivan kaiken mahdollisen, ja hermo menee kun ei osaakaan. 2v. on vielä niin pieni, että pitäisi rauhassa saada olla pieni, niin että vanhemmat syöttää suurimman osan ruuasta, ja pukee ja riisuu kun sen aika on. Potallekaan ei ole pakko oppia ennen 2v. synttäreitä, sen ehtii kyllä 3-vuotiaanakin. Meillä kaksosten kanssa mentiin 5-vuotiaaksi asti niin että aamu- ja iltapalan lappasi vanhempi suuhun, ei mitään puhetta ja pullikointia väsyneen lapsen kanssa. Pukeminen meni aika lailla siihen ikään myös, ei pyydetä lasta pukemaan, vaan kun halutaan kohtuuajassa ovesta ulos, vanhempi vetää haalarit sun muut päälle ja menoksi.
Ei kannata ottaa stressiä kaikesta mitä lapsi tekee tai ei tee, kun pitää ne ohjat käsissään niin tulee tehtyä.
52
Kyllä se oikeesti helpottaa, mutta ei tossa kohtaa. Sitten kun nuorin on 5-6 v niin alkaa olla helppoo. Pikkulapsivaihe on sitten ohi. Toiset murheet toki tulevat, mutta ei se ole enää samaa.
Kun pipo tarpeeksi kiristää niin istahdan, juon kahvit rauhassa vaikka katto tippuis niskaan. Katselen ympärille ja hetken tuumailtua alotan
Seuraavan homman joka näyttää tärkeimmältä nojatuolista katsottuna. Oon oppinu suodattaan melun pois joten vaikka kuulen sen, pystyn sen kahvihetkeni olemaan täysin välittämättä siitä. Vaikka se on vain viis minuuttia niin jännnästi sitä näkee asiat eri tavalla kun on rauhoittunut. Mutta mikäs minä olen neuvomaan, eihän näitä muksuja ole ku vaan neljä! :)