Miten vanhemmat oikeuttavat lastensa eriarvoisen kohtelun itselleen?

Isäni ei pitänyt siitä, että näytin äidiltäni. Sanomattakin lienee selvää, miten rahat ja muu materia jaettiin.

Lempilasta, sitä joka on samalla aaltopituudella, suositaan. Näin olen huomannut. Asiaa todellakin hyssytellään ja kuvitellaan, että kukaan ei huomaa.

Itse oon törmännyt kahdenlaiseen lastensa suosija -koulukuntaan.

Ekana on nämä ressukan hyysääjät: "kun ei se Nico-Petteri itse kuitenkin osaisi", "ei se ilman meidän apua pystyisi", "ei se kuitenkaan saisi hommattua, kun se on niin avuton"... "Kyllähän se Uolevi pärjää ominkin avuin, mutta ei meidän Nico-Petteri kuitenkaan". Eli tässä tapauksessa vanhemmat kohdistavat kaiken apunsa Nico-Petteriin ja Uolevi (usein sisarusparven esikoinen) jää rannalle ruikuttamaan ja yksin selviytymään.

Toisena on nämä ns. suosikkilapsen suosijat. Monesti erityisesti perheen tyttäret ovat äidilleen tällaisia, siis henkilöitä joiden kautta vanhenevat äidit elävät elämätöntä elämäänsä ja kilpavarustelevat tyttäriään kuin itseään.

Sitten on toki lisäksi perheet, joista löytyy molempia koulukuntia: kaikista pahimmassa tapauksessa lapsia on kolme, joista yksi on ressukka ja toinen suosikki.

Kolmas lapsista jää sitten ihan yksin selviytymään, kun "kyllä se kuitenkin pärjää omillaankin ilman meidän apua". Vaikka siis totuus olisikin aivan toinen. Kuka lapsi ei tarvitsisi vanhempiensa apua? Aikaa ja esim. taloudellista tukea? Pitääkö yhden lapsen elää kaurapuurolla kun vanhemmat syytävät apunsa avuttomana pitämälleen lapselle?

Appivanhempani ovat juuri tuollaisia suosijoita. Ovat itsekin naureskelleet esikoisestaan, että kun hän on aina pärjännyt itse niin eihän hän mitään tarvitse.  Tämä esikoinen on tietysti mieheni. Pikkuveli ja -sisar perheineen  sen sijaan ovat saaneet runsaasti aikaa, huomiota ja myös materiaa. Ikävintä on se, kun suhtautuminen johdetaan myös lapsenlapsiin: tyttären pojat olivat parhaita siihen asti, kunnes pikkuveli viimein sai perheen aikaiseksi. Nyt kaikki paukut pannaan pikkuveljen perheeseen, "jotta lapset ehtivät saada muistoja isovanhemmista".  Jos iltapalapöydässä istui tyttärenpoikia ja meidän tyttöjä, pojille kannettiin voileipiä sitä mukaa kun niitä katosi kitusiin, meidän tytöt kun pyysivät toista voileipää, mummu piti opettavaisen luennon miehestä, joka söi niin paljon että mahalaukku repesi. Silloin puutuin asiaan. 

Kovin monesti olen huomannut myös vanhempien käyttävän itselleen tekosyynä suosia jotakin lasta siksi, "kun se reppana ei muuten pärjää". Eli Jukkis on opiskelun sijaan keskittynyt juhlimiseen, matkusteluun ja hauskanpitoon (vanhempien avokätisen rahallisen tuen turvin). Mutta kun Tommi vuosien opiskelujen, ahkeran työnteon ja kurinalaisen säästämisen jälkeen ostaa itselleen omilla rahoillaan aina haaveilemansa bemarin (käytettynä), vanhemmat näkevät velvollisuudekseen "oikeudenmukaisuuden nimissä" ostaa Jukkikselle bemarin myös (tuliterän). Kun eihän se raukkaparka muuten mistään sellaisia rahoja saisi kokoon ja olishan se nyt kauhean epäreilua, että velipoika vaan ajelee hienolla autolla. Eli vanhemmat jatkuvasti "tasaavat lasten vaakakuppeja", mistä hyötyvät vain ne lapset, jotka eivät ota vastuuta itse omasta elämästään (eikä tämä palkitseminen heitä siihen myöskään kannusta).

No mua ei häiritse eriarvoisuus, olen se "alempi". Näkyy isoissa ja pienissä jutuissa ja äänensävyissä ja kaikessa muussakin. Mä jos sanon jotain niin "joo joo, diipa daapa", isosisko jos sanoo saman parin vuoden päästä "niin johan on ollutkin älykäs ja kekselisä kanta asiaan".

Häiritsee vaan sitten se jeesustelu kun jokapaikassa ylistetään itteensä, että me kohdellaan niin tasapuolisesti lapsiamme he ovat yhtä tärkeitä.

Joo joo.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 16:56"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 13:48"]

"Jokaiselle tarpeen mukaan", on mun mottoni. Lapseni eivät ole toistensa klooneja. Yksi tarvitsee enemmän taloudellista, toinen taas henkistä tukea.

[/quote]

Eli siis jos lapsi hoitaa asiansa niin hyvin, ettei hän "tarvitse" vanhemmiltaan mitään, vanhemmat voivat keskittyä muiden lasten henkiseen ja taloudelliseen tukemiseen. niinkö? Nyt aletaan olla tämän ketjun hotspotissa.

[/quote]

Kyllä se vanhemman vaisto usein ohjaa toimintaa eli vanhemmat auttelevat sitä aikuista lasta eniten, jolta on se elämänhallinta eniten hakusessa. Aloittaja peesailijoineen lienevät niitä aikuisia, joilta elämä ei vain onnistu omin päin.

Kaverini ei saanut lasta eikä adoptiolasta. Jäi lapsettomaksi. Meinasi mennä isänsä luona käymään jouluna. Isänsä kielsi, älä tule häiritsemään, kun se lapsi tulee ehkä käymään, jolla on lapsenlapsia. (Sisarusten välit normaalit)

Ihan appivanhempieni touhulta kuulostaa. :((

Mieheni, perheen esikoinen, on sitkutellut kaurapuurolla ja maksalaatikolla opiskeluaikansa, asunut itse vuokraamassaan pikkuyksiössä ja nukkunut minun mummovainaani vanhassa sängyntapaisessa, tehnyt lisäksi hanttihommia vapaa-ajallaan että moinen kituuttaminen olisi taloudellisesti mahdollista. Vanhempiaan ei tuntunut kiinnostavan, pikemminkin päinvastoin: ihan kuin olisivat olleet kateellisia siitä kaikesta vähästä minkä poikansa onnistui täysin ilman heitä itselleen hankkimaan.

Pikkuveljelle vanhemmat hankkivat asunnon, maksoivat takuuvuokran ja kuukausittaiset vuokrat, sisustivat uusilla huonekaluilla, ostivat tietokoneet ja muut tekniset vimpaimet. Kesätöitä kun ei tämä perheen pikkuinen onnistunut hankkimaan, vanhemmat elättivät pikkupoikansa kaikki kesätkin 100%:sti. Sanomattakin kai lienee selvää, ettei lempipoika koskaan valmistunut, vaan jätti opinnot kesken.

Eriarvoisuus näkyy ihan kaikessa edelleen: joululahjoissa, ajankäytössä, lasten ja jopa lemmikkieläinten kohtelussa. Pikkuveljen koirakin saa enemmän rapsutuksia kuin meidän koiramme. Rahaa syytävät veljelle ja tämän perheelle selkämme takana ja luulevat, ettemme me tiedä. Joskus tekisi mieli sanoa suorat sanat ja kyseenalaistaa heidän vanhammanrakkauttaan. 

Kohteletko itse ihan varmasti tasapuolisesti äitiä vs. isää? Annat kummallekin yhtä paljon aikaa ja läheisyyttä? Kuskaat heitä tasapuolisesti, käyt kummankin kanssa oopperassa, teatterissa ja konserteissa? Tutkiskele sydäntäsi, se kertoo totuuden!

Lapsi ei voi valita syntymäänsä tai vanhempiaan. Kun vanhemmuuden elinikäisen vastuun valitsee ja päättää itselleen ottaa, sitoutuu moraalisesti tiettyihin lainalaisuuksiin.

Valitettavasti tähän vanhempien moninaiseen porukkaan mahtuu niitä, joille moraali on täysin tuntematon käsite.

Jotka ilman vähäisiäkään tunnontuskia suosivat tai sorsivat lapsiaan aiheuttaen perhepiirissään ristiriitoja ja pahaa mieltä, monet tällaiset vanhemmat jopa narsistisesta tavoittelevat näitä konflikteja ja negatiivisia reaktioita.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 02:16"]

Kohteletko itse ihan varmasti tasapuolisesti äitiä vs. isää? Annat kummallekin yhtä paljon aikaa ja läheisyyttä? Kuskaat heitä tasapuolisesti, käyt kummankin kanssa oopperassa, teatterissa ja konserteissa? Tutkiskele sydäntäsi, se kertoo totuuden!

[/quote]

Hyvä luoja miten sairas ajatteluketju tässä yläpuolella! Siis koska lapsi ei anna molemmille vanhemmistaan, sekä isälle että äidille, "varmasti tasapuolisesti aikaa ja läheisyyttä", toimii se perusteluna lapsen eriarvoiselle kohtelulle sisarusparvessa?

Eli esim. kokemuksensa mukaan vähemmälle huomiolle jäänyt äiti kostaa lapselleen antamalla tämän sisarelle ennakkoperinnön? Koskeekohan tämä omituinen logiikka vain eronneita vai myös edelleen parisuhteessa olevia vanhempia?