Hei te yksin asuvat!

Minulla on ystävä, joka on pakkomielteinen tekstaaja. Myös muita ystäviä ja perhettä lähellä. Viihdyn yksinkin tosin.

Yhtä tuskaa! Vedän itseni pian hirteen jos en naista löydä. Valtava vitutus koko ajan päällä ja lääkkeetkään eivät helpota oloa. Nettitreffeissäkin käydään jokaisen kanssa Samat lirkutukset harrastuksista ynm. läpi ja eivät sitten kuitenkaan suostu treffeille kun ehdotan. Pitää olla vaikeaa yksille treffeille lähtö, saatana!

Up

Nuorempana, alle kolmikymppisenä, tunsin yksinäisyydestä suorastaan ahdistavaa tuskaa. Usein iltaisin tunsin että tulen hulluksi jos joudun olemaan enää yksin, ja lievittääkseni sitä oloa join kaljaa turruttaakseni tuskani. Kolmenkympin jälkeen alkoi kuitenkin vähitellen helpottaa. 

Nyt olen nelikymppinen, ja nautin yksinolosta, enkä vaihtaisi sitä todellakaan kenenkään kanssa asumiseen. Ja minä olen oikeasti aika totaalierakko, ei minulla ole oikeastaan yhtään ihmissuhdetta, enkä niitä enää halua. Töissä käyn, mutta työkin on sellaista että aika vähän siinä koskaan ihmisten kanssa täytyy olla tekemisissä. 

Yksinäisyyteni häviää, mitä kauemmin olen yksikseni. Jos olen runsaasti toisten ihmisten kanssa, muutun sietämättömän yksinäiseksi, joten repäisen itseni omaan seuraan ja teen ihan mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

en ole koskaan tuntenut oloani yksinäiseksi, ehkäpä olen vain tälläinen erakko

En minäkään. Enkä takuulla ole erakko. Päivittäin käy monta ihmistä pikkuvierailuilla, joskus illallakin. Matkustellut olen kuluneet yli 20 v. yksin, enkä ole matkoillakaan ollut yksinäinen, katseltavIaa löytyy. Toisen kanssa, jos ei ole puoliso, on vaikea matkustaa kun ei ole samat mielenkiinnot useinkaan. Jopa ruoka-ajoista pitää keskustella, se on väsyttävää. Yksin matkustelu on aina ikäänkuin pieni seikkailu. Lisään, että en odota, että joku tulee puhumaan minulle, voin itsekin aloittaa vaikka aamiaisella joidenkin lähellä olevien kanssa juttelun. Ihan ystäviäkin on näiltä matkoilta löytynyt.