Psykologiksi aikuisiällä, kokemuksia?

On parempiakin foorumeja kysellä näistä asioista mutta...

Olen 33, nyt neljättä vuotta työssäni oleva matikan ja kemian aineenope pääkaupunkiseudun kehyskunnassa. Mulla on yläkoulussa virka ja työ on ok, ei loistokasta mutta sujuu. Tykkään sinänsä nuorista ja etenkin erityisopetusjuttuja aineenopetuksessa ja luokanvalvojana pohtiessa mua on kiinnostanut paljon nuorten vaikeuksien sosiaaliset, psyykkiset ja lääketieteelliset taustat.

Pikku hiljaa olen pohtinut kuitenkin mahdollisuutta päästä johonkin sellaiseen työhön jossa olis mahdollisuus toimia esim. yksityisenä ammatinharjoittajana. Erityisopetus olis myös kiinnostavaa mutta en ole varma haluisinko toimia loppuikäni koulumaailmassa. Luin aikoinaan psykan perusopinnot omasta mielenkiinnosta. Se oli silloin kiinnostavaa mut ei mitään tajunnan räjäyttävää.

Nyt olen pohtinut jos lähtisin opiskelemaan psykologiaa. Pääsykokeet on toki vaikeat mutta matikan osio ei tuottaisi kyllä mitään vaikeuksia ja tuskin pääsykoematsku on sen hankalampaa kuin psykan perusopintojen. Opintojen rahoitus hoituisi kyllä. Voisin ottaa välillä opintovapaata ja tehdä tarvittaessa sijaisuuksia.

Jos hakisin vaikka 2016 niin olisin tiuhaankin opiskellen varmaan valmis vasta 2020, olisin silloin 39. Psykologeista on ainakin nyt työvoimapulaa mutta ottaako kukaan silti vanhaa töihin? Muuten varmaan aloittajia on kaiken ikäisiä? Tää nyt on vaan tällaista pohdintaa ja ajatusten peilailua...