Lue keskustelun säännöt.
Eronneet, mietittekö usein et miten kaikki ois voinu mennä?
26.10.2021 |
Olin yli 20 vuotta naimisissa. Eka 10 v meni hyvin, toka oikeastaan hyvin huonosti, en vaan silloin tajunnut sitä.
Huomaan miettiväni välillä millaista elämä olisi nyt jos emme olisi kasvaneet eri suuntiin. Ex-miehestäni tuli hyvin lyhytnäköinen ja ulkonäkökeskeinen, levottomampi. Itse taas rauhoituin ja aloin arvostaa eri asioita kuin ennen. Yhteiselosta tuli mahdotonta. Silti joskus mietityttää et millaista olisi nyt jos emme olisi eronneet.
Kommentit (16)
Kaikki eronneet miettivät tätä! Mikä kysymys!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä joskus tulee mietittyä, ja kiitän kyllä "luojaani" että olen tajunnut aina erota riittävän aikaisin, enkä ole jäänyt katselemaan sukellusta.
Sama täällä, luojaani kiitän että nuoresta iästäni huolimatta järkeä oli poistua takavasemmalle ajoissa.
Hirvittää ajatus että olisin siihen jäänyt!
Vierailija kirjoitti:
Mietin sitä nyt, kun hän on parantumttomasti sairas.
Miten kaikki olisi voinut mennä, jos en olisi sairastunut synnytyksen jälkeen masennukseen, tai jos hänen mielenterheytensä ei olisi horjunut paria vuotta myöhemmin, olisimmeko olleet "normaali" perhe, olisiko meillä ollut "normaali" parisuhde, ...
Paljon jossittelua.
Olen onnellinen, että hänellä on nyt parisuhde ja todella toivon sen kestävän tämän vaikeankin ajan yli!
Hän ei ole enää minun mieheni, mutta silti en ole vielä valmis menettämään lapseni isää.
täällä vähän samaa miehen näkökulmasta...
Mitä jos exä ei olisi sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Toki olisi sitten vaatinut sen että lapsuudessa hänellä olisi ollut kypsempi isä eikä tunteeton hirviö.. Eli hänellä osa masennuksesta johtui selvästi lapsuuden kokemuksista jotka sitten synnytyksen jälkeen nousivat pintaan, toki oli ne ongelmana jo aiemminkin. Minä jaksoin sitten aikani, muutaman vuoden päästä minä paloin töissä loppuun..
siinäpä se sitten, riitoja aivan liikaa ja läheisyys loppui.
En mieti. Mitään mennyt ei palaa takaisin. Eroissa on molemmissa syitä, Joten lusikaa siihen soppaan ei muiden koskaan pitäisi laitaa sekaan. Oli kyse avio-erot, seurustelusta erot,ystävyyden päätyminen tai sukulaisuhteen päätyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin naimisissa 20 vuotta. Mietin lähinnä sitä, miksi emme pystyneet parantamaan asioitamme avioliiton aikana. Eivät ne olleet ylipääsemättömiä, ja kun olisi hakemut apua, niin siihen olisi ollut apua. Ihmettelen, miksi en nähnyt ongelmaa ajoissa, enmem kuin lumipallo lähti kasvamaan.
Olen ollut uusissa naimisissa jo vuosia ja meitin tässä, että mistä tiedän, onko asiat hyvin vain huonosti? En nähnyt viimeksikään, kun me olivat miehen mielestä huonosti.
Huomattava osa eronneista katuu myöhemmin eroaan. Kts. pääosin naiset.
mies53v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mieti 20 vuoden suhdettani enkä jossittele. Exän kanssa kaikki oli niin hankalaa. Löytyi todellinen rakkaus. Nyt sen tajuan, kun on normaalissa suhteessa, jossa kaikki on niin helppoa.
Vierailija kirjoitti:
En mieti 20 vuoden suhdettani enkä jossittele. Exän kanssa kaikki oli niin hankalaa. Löytyi todellinen rakkaus. Nyt sen tajuan, kun on normaalissa suhteessa, jossa kaikki on niin helppoa.
Kohta sitten tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mieti 20 vuoden suhdettani enkä jossittele. Exän kanssa kaikki oli niin hankalaa. Löytyi todellinen rakkaus. Nyt sen tajuan, kun on normaalissa suhteessa, jossa kaikki on niin helppoa.
Kohta sitten tylsää.
Tunne-elämältään tasapainoinen ei tarvitse elämäänsä turhaa draamaa.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mieti 20 vuoden suhdettani enkä jossittele. Exän kanssa kaikki oli niin hankalaa. Löytyi todellinen rakkaus. Nyt sen tajuan, kun on normaalissa suhteessa, jossa kaikki on niin helppoa.
Kohta sitten tylsää.
Miksi se olisi tylsää? Tämä suhde antaa minulle paljon eikä todellakaan ole tylsää.
Exän kanssa suhde oli ahdistavaa taistelua. Exän itsekkyys ja jonkinlainen hiljainen narsismi oli kamalaa. Eron jälkeen silmät avautuivat vielä enemmän. Missään tekemisissä ei olla muuten kuin mitä lapsilta jotain kuulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mieti 20 vuoden suhdettani enkä jossittele. Exän kanssa kaikki oli niin hankalaa. Löytyi todellinen rakkaus. Nyt sen tajuan, kun on normaalissa suhteessa, jossa kaikki on niin helppoa.
Kohta sitten tylsää.
Miksi se olisi tylsää? Tämä suhde antaa minulle paljon eikä todellakaan ole tylsää.
Exän kanssa suhde oli ahdistavaa taistelua. Exän itsekkyys ja jonkinlainen hiljainen narsismi oli kamalaa. Eron jälkeen silmät avautuivat vielä enemmän. Missään tekemisissä ei olla muuten kuin mitä lapsilta jotain kuulee.
Samoin täällä, joka sana.
Ja muutenkin, miksi harmonia olisi tylsää? Rauhallista ja seesteistä kyllä, mutta miksi se olisi tylsän vastune?
Mä luulen, että tää on aika lailla luonnejuttu. Mä aika harvoin haikailen minkään päättyneen perään, saatan todeta, mutta siirryn eteenpäin.
Virheitä tein avioliitossa, niin kuin eksäkin. Mutta kaikki päätökset tehtiin sillä viisaudella mitä sillon oli siinä tilanteessa. Ymmärrän, että olisi voinut toisinkin mennä, mutta en mä kadu enkä haikaile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä olisi ollut parempi jos en olisi mennyt niin nuorena naimisiin totaalisen väärän ihmisen kanssa. Pääsin hänestä kyllä eroon mutta tärkeitä nuoren aikuisuuden vuosia meni hukkaan.
Kyllä kadun eroa. Tuskin koskaan löydän yhtä hyvää miestä kuin ex oli. Olisi vaan pitänyt sinnitellä huonojen aikojen yli, yrittää enemmän tai kokeilla vaikka asumuseroa ensin. Olimme 17 vuotta yhdessä.
Mietin sitä nyt, kun hän on parantumttomasti sairas.
Miten kaikki olisi voinut mennä, jos en olisi sairastunut synnytyksen jälkeen masennukseen, tai jos hänen mielenterheytensä ei olisi horjunut paria vuotta myöhemmin, olisimmeko olleet "normaali" perhe, olisiko meillä ollut "normaali" parisuhde, ...
Paljon jossittelua.
Olen onnellinen, että hänellä on nyt parisuhde ja todella toivon sen kestävän tämän vaikeankin ajan yli!
Hän ei ole enää minun mieheni, mutta silti en ole vielä valmis menettämään lapseni isää.