Onko sisaruksista iloa toisilleen?

Kolme vuotta vanhemman isoveljen kanssa leikittiin pienenä tosi paljon yhdessä. Pikkuveljeni ovat viisi ja seitsemän vuotta nuorempia, joten he olivat pienenä ehkä enemmän hoidettavia kuin varsinaisia leikkikavereita (vaikka kyllä heidän kanssaan tuli paljon puuhailtua), mutta näin aikuisena heistä on ollut paljon iloa. Oikeastaan teini-iästä lähtien pikkuveljet ovat muuttuneet koko ajan kivemmiksi. En haluaisi olla ainoa lapsi. Siskoa olisin toivonut, mutta jäin perheen ainoaksi tytöksi.

Kyllä on. Meillä 1,5 v ja 3,5 v. Leikkivät paljon yhdessä. Isompi ottaa pienemmän mukaan leikkeihin. Aluksi tuntui tosi rankalta alle kahden vuoden ikäero, mutta nyt päivä päivältä sujuu asiat hyvin. Jos toinen lähtee toisen vanhemman kanssa jonnekkin niin aina jompi kumpi itkee toisensa perään.

Itselläni on neljä sisarusta. Tykkäsin lapsena ettei tarvinnut olla yksin. Joskus teininä ahisti se häly, mutta se meni ohi.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 08:46"]Kateuden vuoksi varsinkin siskosten välit voivat olla huonot.
[/quote]
Nämä asiat voi muuttua vuosien saatossa. Olen huomannut, että monet siskokset tulee läheisemmiksi siinä 30-40-ikävuosien välissä, vaikka ennen olisi ollut kilpailuasetelma näkyvillä.

Minä olen nuorimmainen. Minulla on kolme vanhempaa sisarusta, 4, 6 ja 10 vuotta vanhemmat. 
Lapsena vain tuosta 4 vuotta vanhemmasta oli iloa sen muutaman vuoden, kun mun kanssa leikki, muuten sain olla aika paljon yksin tai kavereiden kanssa. Lapsuusajassa ei siis niin paljoa "hyötyä". 

Nyt olen 20-vuotias ja teemme paljon asioita yhdessä, kun olemme kaikki aikuisia. Autamme toisiamme usein jne. Hauskinta on, että 6 vuotta vanhempi siskoni, se kenen kanssa lapsena oli usein nyrkkitappeluita, on nyt lähes paras kaverini. 

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 09:05"]Sisaruksista on iloa myös aikuisena, kun omat vanhemmat alkavat ikääntyä. Itselläni on kaksi siskoa, joiden kanssa on sumplittu näitä isän ja äidin asioita (nyt äiti vanhainkodin vuodeosastolla ja isä sinnittelee vielä kotona). On helpottavaa kun ei tarvi olla yksin näiden asioiden kanssa!

Serkkumme on ainut lapsi ja hän tuskailee usein sitä vastuuta minkä joutuu kantamaan vanhemmistaan yksin.
[/quote] ja minulla on vammainen sisarus, joten vanhempieni lisäksi huolehdin hänestäkin.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 13:01"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 09:05"]Sisaruksista on iloa myös aikuisena, kun omat vanhemmat alkavat ikääntyä. Itselläni on kaksi siskoa, joiden kanssa on sumplittu näitä isän ja äidin asioita (nyt äiti vanhainkodin vuodeosastolla ja isä sinnittelee vielä kotona). On helpottavaa kun ei tarvi olla yksin näiden asioiden kanssa!

Serkkumme on ainut lapsi ja hän tuskailee usein sitä vastuuta minkä joutuu kantamaan vanhemmistaan yksin.
[/quote] ja minulla on vammainen sisarus, joten vanhempieni lisäksi huolehdin hänestäkin.
[/quote] mutta en tuskaile, hyvä, että voi korvata vanhempieni huolenpitoa.

Minulla ja siskollani on 8 vuotta ikäeroa, mikä tietysti oli lapsena paljon. Olin n. 16-17 vuotias kun alettiin enemmän viettää aikaa yhdessä. Olin mm. siskon ja siskon kavereiden kanssa laivalla ja festareilla, käytiin shoppailemassa jne. Paljon varmaan oli siskostani kiinni, että sitä kiinnosti hengailla teini-ikäisen kanssa. Sain ensimmäisen lapseni 25-vuotiaana ja siskon nuorempi lapsi oli tuolloin vasta 3-vuotias eli lapset yhdistivät meitä paljon. Sen jälkeen ikäeroa ei oikeastaan ole huomannut mistään. Olemme tosi läheiset ja paljon tekemisissä. Eli isostakin ikäerosta huolimatta sisarukset voivat olla tosi tärkeitä toisilleen.

Meillä on 5 lasta ja ainakin toistaiseksi ovat olleet tyytyväisiä. Ei ainakaan kukaan ole valittanut, että olisi liikaa hälinää ja häslinkiä. Jokaiselle pyritään antamaan tarvittaessa omaakin rauhaa ja vanhempien jakamatonta huomiota.

Riippuu ikäerosta ja sukupuolesta. Itsellä 6v vanhempi veli jonka kanssa ei ole ollut mitään yhteistä ..eikä oikein vanhempanakaan. Ollaan niin erilaisia... Jos veljeni olisi samaa sukupuolta kuin minä, tilanne voisi olla eri.

Jokatapauksessa 5-6v on liikaa ikäeroa.

Minulla on nykyään paljonkin iloa veljestäni, en muista olleeni hänen kanssaan kovin mielelläni silloin kun olimme lapsia. Ikäeroa on 3 vuotta.

Mieheni ei ole koskaan ollut läheinen sisarustensa kanssa, pikemminkin heidän välillään tuntuu olevan kauheasti kireyttä jonka syytä en täysin ymmärrä.

Omat lapseni leikkivät kyllä yhdessä paremman puutteessa (eli usein), mutta aina mieluummin kaveriensa kanssa jos vain mahdollista.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 13:21"]

Riippuu ikäerosta ja sukupuolesta. Itsellä 6v vanhempi veli jonka kanssa ei ole ollut mitään yhteistä ..eikä oikein vanhempanakaan. Ollaan niin erilaisia... Jos veljeni olisi samaa sukupuolta kuin minä, tilanne voisi olla eri. Jokatapauksessa 5-6v on liikaa ikäeroa.

[/quote]

Sanoisin, että riippuu sukupuolta ja ikäeroa enemmän henkilökemioista, ainakin siis aikuisiällä. Sisaruksetkin voivat olla niin erilaisia, ettei kerta kaikkiaan ole mitään yhteistä tekemistä ja välit huonot siitä syystä.

Kateuden vuoksi varsinkin siskosten välit voivat olla huonot.

Meillä on, mutta miehen sisaruksista osa ei ole missään väleissä keskenään. Mieheni ja nuorin sisko sekä vanhin ovat kaikkien kanssa väleissä, mutta viisi kahdeksasta on riidoissa vähintään yhden kanssa. Suurperheen ihanuutta. Lapsena olleet toistensa tukena. 

Meillä lapsilla 3 v ikäeroa. On heistä varmaan ajoittain iloa toisilleen. Eivät juurikaan ole koskaan leikkineet keskenään, kiinnostuksenkohteet ja taidot ovat niin erilaiset. Paljon ärsyttävät toisiaan ihan tahallaan, mutta joskus voivat auttaa toisiaan, ainakin jos pyydän/vaadin.

Kyllä on iloa, ainakin sopivalla ikäerolla. Minulla kaksi tytärtä ja ikäeroa 2,4 vuotta. Ovat nyt 14v, ha 12v. touhuavat ja viihtyvät hyvin yhdessä. Meillä pieni suku, joten ihanaa että heillä on toisensa.

Sisaruksista on iloa myös aikuisena, kun omat vanhemmat alkavat ikääntyä. Itselläni on kaksi siskoa, joiden kanssa on sumplittu näitä isän ja äidin asioita (nyt äiti vanhainkodin vuodeosastolla ja isä sinnittelee vielä kotona). On helpottavaa kun ei tarvi olla yksin näiden asioiden kanssa!

Serkkumme on ainut lapsi ja hän tuskailee usein sitä vastuuta minkä joutuu kantamaan vanhemmistaan yksin.

On ja paljon! Lapsena sisko oli leikkikaveri ja joskus toki tapeltiinkin. Aikuisena molemmilla omat elämät mutta sisko edelleen tosi tärkeä. Meillä on hyvin pieni ikäero.

Kyllä. Meillä on siskon kanssa 4,5 vuotta ikäeroa, mutta melko hyvin viihdyttiin toistemme seurassa jo lapsena. Oli toki aikoja kun ikäero tuntui niin paljon että se pikkusisko vaikutti enemmän rasitteelta. Oltiin kuitenkin melko nuoria vanhempien kuollessa, joten aika yksin sitä olis ilman siskoa jäänyt.

Olisin ollut onnellisempi lapsi ilman isosiskoani (6 vuotta ikäeroa) joka löi, haukkui ja halveksi minua.

Olen todella onnellinen sisaruksistani, vaikka ei mitään superläheisiä bestiksiä ollakaan. Joku jonka kanssa voi jakaa lapsuuden ja lapsuuden muistot, joku joka tuntee vanhempasi (ja muut sisarukset) samalla tavalla..joku joka on kasvanut kanssasi :)

Ehkä oisin ollut onnellisempi ilman manipuloivaa isosiskoani (1,4 v ikäero) tai laastaripikkusiskoani (vanhempien ero, kun hän oli 1 kk). hankalat perhesuhteet, katkera suku, äidin "kaverikasvatus" (ei rajoja, kertoi minulle liikaa asioita yms) eivät ainakaan helpottaneet fiilistä.
-
Meillä sisaruus ei vaan toiminut, enkä koe saaneeni siskoistani mitään sielunkumppaneita. Sanoisin, että kasvatuksella on suuri merkitys tässä(kin) asiassa.

-
Itse olen pyrkinyt välttämään katkeruutta parhaani mukaan, saas nähdä kuinka lopulta käy. Olen kuitenkin saavuttanut jo joitain tavoitteita elämässäni (opiskelupaikka kauppakorkeassa, ihana poikaystävä (jonka vanhemmat ovat todella mahtavia)..)