Lue keskustelun säännöt.
Te jotka muutitte uuteen kaupunkiin nuoruuden jälkeen
26.10.2021 |
Löysittekö kavereita ja saitteko rakennettua sosiaaliset piirit uuteen asuinkaupunkiin. Mä olen asunut nyt kolme vuotta uudessa kaupungissa ja en edelleenkään tunne täältä ketään töiden ulkopuolelta. Tosi yksinäistä. Kaverit ja läheiset asuu kaikki niin kaukana eikä kumppaniakaan ole....
N32
Kommentit (21)
Työn kautta sain kavereita. Meni siinä aikaa että tutustui ja alettiin tapaamaan vapaa-ajalla. Eikö töissä tunnu kukaan saman henkiseltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vaihtanut paitsi kaupunkia, myös maata kolmesti. Vaatii todella aktiivista otetta itseltä löytää niitä omia ihmisiä aikuisena mutta kyllä se onnistuu. Harrasta paljon, ota rohkeasti kontaktia kiinnostavien oloisiin tyyppeihin ja vastaa myöntävästi kaikkiiin mahdollisiin kutsuihin ja ehdota itse sinkuille työkavereille lounaita, afterworksejä, teatteria yms
Samassa veneessä ollaan. 3 v 7 kk uudessa kaupungissa, mutta kaverit edelleen edellisessä. Onneksi sentään vain tunnin matkan päässä.
Tosin en ole kauheasti käynytkään missään (korona, riskiryhmälä), joten mitenpä tuota olisi voinut keneenkään tutustuakaan.
Onneksi on puhelimet keksitty!
Onhan se vaikeampaa. Muutin itse miehen perässä kauas kotiseudusta, pieneltä paikkakunnalta. Opiskelukavereista ei jäänyt ketään. Hajanaisista työpaikoista jäi "pintapuolisia" kavereita. Kolmivuorotyö ei oikein mahdollista vakituisia harrastuksia joista löytää kavereita. Jatkuva ulkopuolisuuden tunne, kun kaikilla jo omat piirit ja tutut. Olen kiltti ja tunnollinen ihminen, mutta vähän ujokin. Tuli erokin. Ja toinen ero. Nyt parisuhde ja lapsia muutama. Ei tukiverkostoja, ei ketään. Miehen puolellakaan ei ole oikein. En silti saisi valittaa. Minulla on lapset ja välillä kotona osallistuva mies. Mutta ei voi mitään, kyllä olisi kiva jos sukulaisia näkisi enemmän kuin pari kertaa vuodessa. Ja jos olisi edes yksi ystävä.. :/
Pari kertaa muuttanut uuteen kaupunkiin ja työkaverit hävinneet aina työpaikan vaihdon jälkeen jonnekin. Työttömänä ei edes voi tutustua ihmisiin, jos ei lähipubissa hengaile. 20 vuotta ilman kunnon kavereita siis, tälläkään hetkellä ei yhtäkään. Siihen tottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastuksia, vertaisryhmiä, työttömien yhdistyksiä, mielenterveys/ kulttuuriyhdistyksiä, löytyy tuttavia kyllä. Aika näyttää tuleeko joistain sitten läheisempiä.
Mitä hittoa? Kotosuomessa muutettiin isän työn mukaan 6 kertaa ja aina löytyi kavereita. Mutta perheeni olikin sosiaalinen. Olisiko siinä se ero? Muutin ulkomaille harjoittelijan paikan saaneena 24-vuotiaana ja asuin aluvuokralaisena ja todella niukasti taloudellisessa mielessä. Olen aina ollut avoin ja innostunut uusista ihmisistä. Tämän ketjun kilttiin, tunnolliseen ja ujoon pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevaan arkaan hiirulaiseen en osaa samaistua.
Olen nyt asunut ulkomailla vuosia ja tullut toimeen itse, harrastuksia hakien ja lisäkoulutusta hakien, rahaa tienaten ja toisaalta lomiin ja illanistujaisiin käyttäen, mutta myös säästäen, ja kaikki se mitä olen sosiaalisesti saanut (miehen, ystävät, lapseni) on ollut itsestäni kiinni! Maailmassa - Suomessa myös - on jokaiselle mahdollisuus tehdä elämästä sellainen kun haluaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulkaa mulle vielä kertomaan että maalla asuu terveempiä ihmisiä! Johan tästä yhdestäkin keskusteluketjusta näkee että landelta tulleet on ihan solmussa kun niillä ei ole enää mammaa ja tätiä ja serkkua ja kumminkaimaa naapurissa! Että jopa ”tunnin matkan päässä” on kauheeta! Anna mun kaikki kestää!!
Perheen kanssa muutettiin kaupunkiin, joka on oman ja puolison työpaikkojen puolivälissä. Ei sukulaisia. P&ska valinta. Tulee illalla töistä, käy kaupassa. Naapurit hädin tuskin tervehtii, kun ei olla täkäläisiä. En ole harrastusihmisiä, jossain yritin käydä, mutta sielläkin oli kaikki vanhoja kavereita keskenään ja sipisivät hiljaa toisilleen. Tulos: vuosia täällä, en tunne ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheen kanssa muutettiin kaupunkiin, joka on oman ja puolison työpaikkojen puolivälissä. Ei sukulaisia. P&ska valinta. Tulee illalla töistä, käy kaupassa. Naapurit hädin tuskin tervehtii, kun ei olla täkäläisiä. En ole harrastusihmisiä, jossain yritin käydä, mutta sielläkin oli kaikki vanhoja kavereita keskenään ja sipisivät hiljaa toisilleen. Tulos: vuosia täällä, en tunne ketään.
„Jossain yritin käydä...“??? Ihmisellä pitää olla intoa kokeilla eri harrastuksia! Ei sitä yhteen voi jättää, jos haluaa tutustua. Ja kirjoitat vielä että „En ole harrastusihmisiä“. Mitä se tarkoittaa? Että et halua opetella uutta kieltä iltaryhmässä tai lähteä jumppaan? Kun se on niin vaikeaa? Kun et halua lähteä sen kauppareissun jälkeen kotoa mihinkään? Seurakunnassasikin on toimintaryhmiä. Nosta nyt peppusi sohvalta ja lähde touhuun mukaan!
Yrita hakea toita silta paikkakunnalta missa laheiset ja kaverit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töiden takia olen joutunut 5 kertaa vaihtaan paikkakuntaa. Enää en jaksa edes yrittää hankkia ystäviä, kun kuitenkin kohta työt loppuu ja paikkakuntaa täytyy vaihtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen kanssa muutettiin kaupunkiin, joka on oman ja puolison työpaikkojen puolivälissä. Ei sukulaisia. P&ska valinta. Tulee illalla töistä, käy kaupassa. Naapurit hädin tuskin tervehtii, kun ei olla täkäläisiä. En ole harrastusihmisiä, jossain yritin käydä, mutta sielläkin oli kaikki vanhoja kavereita keskenään ja sipisivät hiljaa toisilleen. Tulos: vuosia täällä, en tunne ketään.
„Jossain yritin käydä...“??? Ihmisellä pitää olla intoa kokeilla eri harrastuksia! Ei sitä yhteen voi jättää, jos haluaa tutustua. Ja kirjoitat vielä että „En ole harrastusihmisiä“. Mitä se tarkoittaa? Että et halua opetella uutta kieltä iltaryhmässä tai lähteä jumppaan? Kun se on niin vaikeaa? Kun et halua lähteä sen kauppareissun jälkeen kotoa mihinkään? Seurakunnassasikin on toimintaryhmiä. Nosta nyt peppusi sohvalta ja lähde touhuun mukaan!
En ole alkuperäinen, mutta missä ihmeen välissä harrastan mitään. Herään 5.00, jotta kerkeän 7.00 töihin. Töistä olen kotona 17.00, jonka jälkeen kotiaskareet ruuan laitto yms. Valmista n. 20.00 ja 21.00 oltava nukkumassa. Viikonloput menee lasten harrastuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun "pelastukseni" oli koira. Sen kanssa tuli ensinnäkin tutustuttua uuteen asuinympäristöön perusteellisesti lenkkien kautta, mikä nyt ei liity asiaan, mutta koirapuistossa sai väkisinkin tuttavuuksia, joista sitten kehkeytyi jo vuosikymmenet kestäneitä ystävyyksiä.
Ulkopuolinen kirjoitti:
Onhan se vaikeampaa. Muutin itse miehen perässä kauas kotiseudusta, pieneltä paikkakunnalta. Opiskelukavereista ei jäänyt ketään. Hajanaisista työpaikoista jäi "pintapuolisia" kavereita. Kolmivuorotyö ei oikein mahdollista vakituisia harrastuksia joista löytää kavereita. Jatkuva ulkopuolisuuden tunne, kun kaikilla jo omat piirit ja tutut. Olen kiltti ja tunnollinen ihminen, mutta vähän ujokin. Tuli erokin. Ja toinen ero. Nyt parisuhde ja lapsia muutama. Ei tukiverkostoja, ei ketään. Miehen puolellakaan ei ole oikein. En silti saisi valittaa. Minulla on lapset ja välillä kotona osallistuva mies. Mutta ei voi mitään, kyllä olisi kiva jos sukulaisia näkisi enemmän kuin pari kertaa vuodessa. Ja jos olisi edes yksi ystävä.. :/
Täällä myös totaalisen tukiverkoton ja narsistiseen sukuun välit täysin poikki. Ei ole ketään sukulaisia, ei omaa lapsuudenperhettä, ei oikein ketään.
Mutta näillä mennään, päivä kerrallaan. Ehkä se lohduttaa että meitä on muitakin?
Menin mukaan VPK toimintaan ja olen saanut tosi paljon sitä kautta kavereita.
Meni 10v ennenkuin sain kavereita. Sitten oli työn takia pakko muuttaa uuteen kaupunkiin. Nyt uudessa paikassa asunut 5v eikä vieläkään kaverin kaveria. Eiköhän taas mene se 10v ainakin.
En heti, vaan vasta pitkän ajan päästä.
Paljon paremmin kuin ennen. Muutin pienestä melkoisen takapajuisesta kaupungista miljoonakaupunkiin ulkomaille.
Kaikki uudet kaverit tuli tosiaan työn kautta. Mutta niistä tuli ihan "oikeita" kavereita kyllä. Olin aika yksinäinen silti kuin muilla oli joku kumppani. Harrastin sitten vaan kovasti.