Onko hillitön oman tilan, ajan ja riippumattomuuden kaipuu pätevä syy erota?

Oma tahto riittää, ei tarvitse olla syytä ja perusteluja. 

Tuskin mikään yleisesti hyväksytty tai sellainen jonka ympäristö ymmärtää.

Ai, haluat vaan olla yksin??

Tiedän tunteen. Kannattaa miettiä, tunnetko vain tuota vai onko taustalla kuitenkin se ettet enää halua olla nimenomaan puolisosi kanssa...

Jos puolisosi sinällään on ok, kannattaa jutella hänen kanssaan ja miettiä miten parisuhdettanne voisi muuttaa että pärjäisit.

Tai voisitko esim matkustella yksin jne. Tai muuten oleilla toisinaan yksin että saat omaa aikaa.

Ei parisuhde tarvitse olla ns yleisten sosiaalisten tai yhteiskunnallisten muottien lainen.

Halu erota on pätevä syy, ei siihen muuta tarvita.

No on se ainakin hyväksytympi kuin se oikea syy, että perse janoaa vierasta kyr.....

Vierailija kirjoitti:

Oma tahto riittää, ei tarvitse olla syytä ja perusteluja. 

Jospa hän yrittää itselleen perustella eroa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Kannattaa miettiä, tunnetko vain tuota vai onko taustalla kuitenkin se ettet enää halua olla nimenomaan puolisosi kanssa...

Jos puolisosi sinällään on ok, kannattaa jutella hänen kanssaan ja miettiä miten parisuhdettanne voisi muuttaa että pärjäisit.

Tai voisitko esim matkustella yksin jne. Tai muuten oleilla toisinaan yksin että saat omaa aikaa.

Ei parisuhde tarvitse olla ns yleisten sosiaalisten tai yhteiskunnallisten muottien lainen.

Niin, olen tuota miettinyt.

Reissaan jonkinverran yksin. Poissaollessani saatan miettiä, että mulla on oikeastaan ihan hyvä mies. Kun tulen kotiin, tämä hyvä mies saa mut ärsyyntymään päivässä. Tai samantien kun näen tiskit pöydällä ja tavarat levällään.

Vierailija kirjoitti:

No on se ainakin hyväksytympi kuin se oikea syy, että perse janoaa vierasta kyr.....

Nolo yritys...

Ap, ihan pätevä syy on se jos ei enää halua olla toisen kanssa. Oli syy mikä tahansa. Parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen ja osapuolien haluun olla yhdessä sen toisen kanssa. Sit kun ei enää halua olla yhdessä niin se on siinä sitte, ei siihen tartte jäädä säälistä toista kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Kannattaa miettiä, tunnetko vain tuota vai onko taustalla kuitenkin se ettet enää halua olla nimenomaan puolisosi kanssa...

Jos puolisosi sinällään on ok, kannattaa jutella hänen kanssaan ja miettiä miten parisuhdettanne voisi muuttaa että pärjäisit.

Tai voisitko esim matkustella yksin jne. Tai muuten oleilla toisinaan yksin että saat omaa aikaa.

Ei parisuhde tarvitse olla ns yleisten sosiaalisten tai yhteiskunnallisten muottien lainen.

Niin, olen tuota miettinyt.

Reissaan jonkinverran yksin. Poissaollessani saatan miettiä, että mulla on oikeastaan ihan hyvä mies. Kun tulen kotiin, tämä hyvä mies saa mut ärsyyntymään päivässä. Tai samantien kun näen tiskit pöydällä ja tavarat levällään.

Teillä lienee eri kynnys siisteyden suhteen. Asiasta kannattais jutella.

Etsit pätevää syytä erota? Tässä yksi: puolisosi ansaitsee kumppanin, joka haluaa viettää hänen kanssaan aikaansa. Olisi reiluinta päästää hänet ikeestä.

En oikein ymmärrä tuota rusinat pullasta -periaatetta, että ollaan parisuhteessa, mutta pitää olla valtavasti omaa aikaa ja tilaa, muuten kaikki on vain kompromisseja ja toisen tahtoon sopeutumista. Et selvästikään ole sellaista puolisoainesta, että asuisit yhdessä kenenkään kanssa. Etsi siis itsellesi uusi, samanhenkinen kumppani, ja asukaa erillänne.

Mä mietin samaa oman eroni kohdalla. Lopulta tajusin että jouduin tekemään hirveästi kompromissiratkaisuja ja suorastaan vääntämään kaikesta mistä ei pitäisi joutua vääntämään.

On

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Kannattaa miettiä, tunnetko vain tuota vai onko taustalla kuitenkin se ettet enää halua olla nimenomaan puolisosi kanssa...

Jos puolisosi sinällään on ok, kannattaa jutella hänen kanssaan ja miettiä miten parisuhdettanne voisi muuttaa että pärjäisit.

Tai voisitko esim matkustella yksin jne. Tai muuten oleilla toisinaan yksin että saat omaa aikaa.

Ei parisuhde tarvitse olla ns yleisten sosiaalisten tai yhteiskunnallisten muottien lainen.

Niin, olen tuota miettinyt.

Reissaan jonkinverran yksin. Poissaollessani saatan miettiä, että mulla on oikeastaan ihan hyvä mies. Kun tulen kotiin, tämä hyvä mies saa mut ärsyyntymään päivässä. Tai samantien kun näen tiskit pöydällä ja tavarat levällään.

Olin aikoinaan etäsuhteessa miehen kanssa, johon tutustuin nettideiteissä ja joka oli kiltti, ystävällinen, mukava ja kaikin puolin paperilla hyvä. Fyysisesti ei vain yhtään natsannut. Ajattelin, että olisi liian pinnallista hylätä hänet sen takia ja että kyllä se fyysinenkin puoleensavetävyys vielä herää, kun annan tilaisuuden. Ei herännyt. Sen sijaan minulla oli usein erillään ollessamme sellainen tunne, että minulla on hyvä miesystävä, on kiva olla parisuhteessa hänen kanssaan, minusta oli kiva jopa soitella ja viestitellä hänen kanssaan. Mutta aina kun sitten taas livenä tapasimme, tuli sama pettymys. Riippumatta siitä kumman luona olimme tai missä tapasimme. Ja usein se puhkesi suuttumuksena johonkin asiaan.

Voisiko olla kyse siitä, että et vaan yksinkertaisesti rakasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Kannattaa miettiä, tunnetko vain tuota vai onko taustalla kuitenkin se ettet enää halua olla nimenomaan puolisosi kanssa...

Jos puolisosi sinällään on ok, kannattaa jutella hänen kanssaan ja miettiä miten parisuhdettanne voisi muuttaa että pärjäisit.

Tai voisitko esim matkustella yksin jne. Tai muuten oleilla toisinaan yksin että saat omaa aikaa.

Ei parisuhde tarvitse olla ns yleisten sosiaalisten tai yhteiskunnallisten muottien lainen.

Niin, olen tuota miettinyt.

Reissaan jonkinverran yksin. Poissaollessani saatan miettiä, että mulla on oikeastaan ihan hyvä mies. Kun tulen kotiin, tämä hyvä mies saa mut ärsyyntymään päivässä. Tai samantien kun näen tiskit pöydällä ja tavarat levällään.

Sen kun lähdet, ja äkkiä. Avioeronkin saa ihan omalla ilmoituksella, ilman perusteluja. Perustella et tarvitse kenellekään, edes miehellesi. Koska et tälläkään hetkellä välitä muusta kuin omista tarpeista ja tunteista, etkä tunne sitoumusta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta, on se pois käveleminenkin ihan johdonmukaista. Jälkeenpäin vain naureskelet erään mäkihyppääjän sanoja lainaten: 'Mulla menee hyvin, en tiedä miten muilla'.

Riippuu siitä, onko lapsia. Jos ei ole, niin kyllä tuo riittää syyksi. Jos on, niin jotain enemmän tarttis perusteluja, miksi rikkoo lapsilta kodin.

Kylläpäs joillain menee tunteisiin tuntemattoman palstalaisen eropohdinnat. Ilmeisesti eivät halua olla yksin, joten haluavat syyllisyydellä sitten vaikka pitää suhteen kasassa.

Minä olen sitä koulukuntaa, että syyksi eroon riittää halu erota. Läheisriippuvaiset toki siitä suuttuvat, mutta ei sitä voi loputtomiin itseänsä uhrata.

Totta kai se on täysin pätevä syy erota!

Onhan se kauheaa jos ympäristön paineen takia joutuis elämään elämää jossa joutuu kieltämään itsensä ja olisi koko ajan onneton.

Itse olen eronnut koska erehdyin nuorena ja tyhmänä juuri tähän, menin naimisiin koska "niin kuuluu" tehdä. 

En kuunnellut itseäni ja se johti siihen että voin todella huonosti. En jaksanut kuin kolme vuotta.

Jos ihminen on luonteeltaan yksin pärjäävä ja viihtyvä, jos tarvitsee ja vaatii paljon tilaa ympärilleen on väärin pakottaa mihinkään muuhun. Jos kiellät itsesi voit taatusti huonosti!

Olen törmännyt tuohon valtavaan vihaan ja tuomitsemiseen en lähipiirin taholta vaan täysin vieraitten.

Olen kuitenkin aina ollut oman tieni kulkija, en anna muitten sorkkia elämääni joten en ole välittänyt.

Sen opin että koskaan enää en aio sitoutua. Voin seurustella mutta sen on oltava vapaata, omat asunnot, omat päätökset, oma talous. Ja omasta tahdosta tapahtuvaa. Jos tuntuu ettei jaksa niin silloin ei jaksa.

Jännä miten miehille varsinkin tällainen nainen on punainen vaate :) Olisi hauska kuulla miksi?

Miksi mies saa olla itsenäinen mutta naisen kohdalla se on kauhistus?

Itsellä on sama. En ole nyt neljään vuoteen saanut olla kotona yksin tuntia/kahta pitempään. Se on yllättävän rankkaa olla lähes koko ajan jonkun ”käytettävissä”. Lapsien takia en haluaisi tietenkään erota, mutta ajatus, siitä että voisi olla kerrankin 24h ihan vain yksikseen houkuttelee koko ajan enemmän. Samaan aikaa minusta tulee koko ajan väsyneempi ja kärttyisämpi.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs joillain menee tunteisiin tuntemattoman palstalaisen eropohdinnat. Ilmeisesti eivät halua olla yksin, joten haluavat syyllisyydellä sitten vaikka pitää suhteen kasassa.

Minä olen sitä koulukuntaa, että syyksi eroon riittää halu erota. Läheisriippuvaiset toki siitä suuttuvat, mutta ei sitä voi loputtomiin itseänsä uhrata.

Eihän se mitään tunteisiin mene, kun aloituksessa esitettiin kysymys. Kukin vastaa siihen. Menit nyt itsekin halpaan vetämällä mukaan syyllisyyden ja olettamalla, että muiden parisuhteet pysyvät koossa vain sillä. Mistä ihmeestä tuon keksit?

Miten se tekee ihmisestä läheisriippuvaisen, jos haluaa olla parisuhteessa ja viettää aikaa puolisonsa kanssa? Minusta ei mitenkään. Täyden itsenäisyyden ja läheisriippuvuuden välissä on paljon enemmän.

Läheisriippuvuus on sitä, että ihminen ei osaa, pysty tai halua yhtään olla yksin ja itsekseen. En huomannut viesteistä, että niissä olisi suuremmin kyseenalaistettu aloittajan motiiveja, vaan että etsii sitten kaltaistaan seuraa ja antaa puolisolle saman vapauden, niin molemmat ovat onnellisia. Ei huonossa suhteessa kannata olla, mutta pitää muistaa, että jonkun verran joutuu aina joustamaan. Kun kumpikin osapuoli tekee sitä, niin säilyy tasapaino.

Minua kiinnostaisi kuulla, millaisia kompromisseja tässä tarkoitetaan, että kokee uhrautuvansa? Miksei oman ajan ottaminen arjessa onnistu perheelliseltä? Jos aina uhrautuu itse, tai on koko ajan toisten käytettävissä, ei siitä voi sälyttää syytä kenenkään muun harteille, jos on koko ikänsä pyrkinyt miellyttämään muita. Jos on asioita, joita puoliso vaatii, mutta itse ei halua, niin pitää kertoa jämäkästi, että ei, en suostu. Mitä pidemmälle asiat päästää, sitä vaikeampi on irtaantua roolistaan ja alkaa puolustaa rajojaan.