Kauan kestää että sydänsuru helpottaa?
💔 olen niin surullinen ja masentunut, välillä tosi vihainen tilanteelle. milloin helpottaa?
Kommentit (24)
Voi kun osaisinkin auttaa....Olen aivan samassa tilanteessa. Ihan hävettää tämä roikkuminen....ajatukseni ovat pyörineet jo kohta neljä kuukautta sydänsurujeni kohteessa, vaikka emme ole pitäneet minkäänlaista yhteyttä. Kamalaa.
Sen kun tietäisi. No, onhan se tapauskohtaistakin. Toivon pikaista helpotusta itsekin.
Yksilöllistä tuo on, ei kukaan osaa sanoa, että aivan varmasti menee niin ja niin kauan. Jokainen voi puhua omasta puolestaan ja sitä kautta jakaa omia kokemuksiaan, joka voi olla myös lohdullista. Kuten aiemmassa todettu, niin eipä taida mikään muu kuin aika lopulta autaa sydänsuruihin tai suruun yleensä.
Siitä on vuosi kun viimeisen kerran näin sydänsurujeni kohteen, eikä helpotusta ole tullut vieläkään. Luulin jo jossain vaiheessa päässeeni hänestä eroon ajatuksissani kunnes menin näkemään unta että hän ottaa minut pitkään halaukseen eikä päästä irti. Itkeskelin pitkin päivää tuon unen jälkeen ja olo oli haikea seuraavanakin päivänä. Mutta kuten joku sanoi, tämä on niin yksilöllistä.
Voi rähmä kun välillä itkettää ja tulee tosi surullinen olo ja kohta tulee viha ja raivo ja tekisi mieli mennä vaan tuonne metsään huutamaan. Sitten taas epätoivo valtaa mielen.
Muutama kuukausi-puolivuotta. Ihmiset pääsee yli läheisen kuolemastakin mutta se vie aikansa. Voimia ❤️
Vierailija kirjoitti:
Voi rähmä kun välillä itkettää ja tulee tosi surullinen olo ja kohta tulee viha ja raivo ja tekisi mieli mennä vaan tuonne metsään huutamaan. Sitten taas epätoivo valtaa mielen.
Huutaminen helpottaa, harrastelin pahimpina päivinä sitä että lähdin autolla ajelemaan ja motarilla huusin sieluni kyllyydessä autossa. Ei siis millään itsensäsatuttamistarkoituksella liikenteessä vaan tiesipähän ettei kukaan kuule sitä itkuhuutoa. Helpotti joka kerta.
Tämän päivän iltapäivälehdessä oli juttua sydänsurusta, mitä voi pahimmillaan olla.
Minulla on kestänyt nyt viisi vuotta ja on pahana edelleen.
Viime vuonna olin jo hyvää vauhtia pääsemässä yli, kunnes hän otti yhteyttä oikein todella halventavaan tyyliin ja romahdin taas.
Siitä lähti taas negatiivinen kierre ja tämä vuosi ollut taas hirveää passskaa ja selviytymistä.
Esim. viime yönkin itkin ja valvoin, illalla sain paniikkikohtauksen, tänään olen ollut väsynyt lamaantunut ja itkuinen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi rähmä kun välillä itkettää ja tulee tosi surullinen olo ja kohta tulee viha ja raivo ja tekisi mieli mennä vaan tuonne metsään huutamaan. Sitten taas epätoivo valtaa mielen.
Huutaminen helpottaa, harrastelin pahimpina päivinä sitä että lähdin autolla ajelemaan ja motarilla huusin sieluni kyllyydessä autossa. Ei siis millään itsensäsatuttamistarkoituksella liikenteessä vaan tiesipähän ettei kukaan kuule sitä itkuhuutoa. Helpotti joka kerta.
Minä olen harrastanut tätä autossa motarilla huutamista ja raivoomista. Siinä on vaan se vsara, että jos alkaa itkettää niin pitäs päästä pysähtymään.
Huutaminen auttaa hetkelliseen ja pahimpaan tuskaan, mutra ei se itse siheuttajaa poista.
Asemalla oottaa
vaunut kulkijaa
minä vai hän, kumpi mahtaa
ensin unohtaa
sydämeni yhtä tyhjä on kuin eilenkin
mut tiedän, päivä kirkastuu huomenna tai myöhemmin.
Minulla se ei ehkä ole oikeasti kokonaan kadonnut koskaan 32 vuoteen.
Akuutein vaihe kesti ehkä 1/2 v, sitten helpotti kun tuli vähän muita juttuja elämään. Suru palasi aina jossain kohtaa kun kuulin tai näin exääni joka petti ja jätti minu 3v yhdessäolon ja jo yhdessä asumisenkin jälkeen. Ero ja kaikki muukin muutos mitä siihen liittyi oli tosi traumaattinen minulle, olin ihan hiton hajalla ja häpeissäni pitkän aikaa. Ikävä ja tuska oli kamala.
Reipas kännibilettäminen ja ns kosto yhden- tai kahden illan suhteet auttoi nostamaan itsetuntoa.... tai ainakin pysymään ees kasassa vaikka sydän oli vereslihalla.
Muutama vuosi meni ennenkun sitten helpotti niin että ei ehkä enää sattunut pöivittäin.
Kokonaan en ole koskaan unohtanut häntä. Ja nytkin vielä kun näen niin kaipaus ja suru nousee pintaan
Yli puoli vuotta mennyt erosta eikä ole helpottanut vielä. Eron käsittely on yhtä vuoristorataa. Tuntuu siltä kuin kaikista rakkain ja läheisin ihminen olisi kuollut, mutta tavallaan vielä pahemmalta, koska joudun kyseenalaistamaan oliko rakkaus välillämme koskaan aitoa vai olinko vain korvattavissa oleva hyödyke.
On ollut eroja ja sydänsuruja ennenkin. Pahojakin. Koskaan ennen ei ole kuitenkaan näin totaalisesti särkynyt luottamus muihin ihmisiin, itseeni tai rakkauteen ihmisten välillä. Jos tästä toivun, siihen menee todennäköisesti useita vuosia.
Jos on kyse narsistisesta suhteesta niin voin sanoa kokemuksesta että erosurusta pääseminen kestää. Siihen ei paljon aika auta vaan terapiaa tarvitaan koska kyse on traumasiteestä. Ainakin 2 vuotta kestää yleensä. Itsellä nyt 1 vuosi takana ja on vähän helpottanut kun tukena on ollut hyviä ystäviä ja terapia.
35 v nyt, eikä loppua näy. Joskus on aikoja kun herään, hän on mielessä, kun illalla nukahdan sanon hänelle hyvää yötä. Olen elänyt ulkopuolisen silmin ihan hyvän itsenäisen, menevän vapaan naisen elämän, kukaan ei tiedä kuinka kipeästi oikeasti kaipaan yhä nuoruusvuosien exääni. Hän on ainoa ihminen jota olen koskaan rakastanut.
Seitsemän ensimmäistä vuotta ovat pahimmat, kannattaa harkita kissan ottamista.
Minulla siihen meni reilu vuosi, että tuli päiviä jolloin huomasin etten ajattele tyyppiä ollenkaan. Kauan siinä meni, siihen ei auttanut yhtään mikään muu kuin aika. Nyt alkaa olemaan jo voiton puolella kun mies ei enää vieraile edes unissa. :) Kliseistä mutta totta: aika parantaa. Takkuinen taival oli.