Lue keskustelun säännöt.
Inhoan lasta. Mitä terapiaa/tukea?
28.12.2014 |
Lapseen ei tunnesidettä vaan koen lapsen hoitamisen ahdistavaksi. En ole masentunut mutta en vain kestä lasta. Inhoan vauvaa ja toisaalta pelkään satuttavani raivonpuuskassa esim.lyömällä. Vihaan lapsen huutamista ja meinnaan oksentaa vaipanvaihdon yhteydessä. Minkälaista terapiaa tai tukea on tarjolla ja kuinka nopeasti siihen voi päästä? En halua että minusta tehdään lasuilmoitusta koska haluan pitää lapsen mutten vain koe häntä kohtaan minkäänlaista kiintymystä. Ei ole edes vaativa lapsi mutta koen äitiyden äärimmäisen hermoja raastavaksi.
Kommentit (81)
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:13"]inhoatko lapsen isääkin?alitajuntainen projektio= tunteensiirto?
[/quote]
en inhoa... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisestä kyse? Mites miehesi, näkeekö hän vauvan maailman söpöinpänä kullan muruna? Mitä ajatuksia sinulla herää jos ajattelet että lapsesi pyyhkiytyisi vaikka tsunamissa, kuvittelet tilanteen jossa menetät vauvan..? Itsekkään en tuntenut vauvaa kohtaan suunnatonta rakkautta, mutta menetyksen pelko oli silti läsnä, nyt kaksi vuotiasts on mahdoton olla pitämättä maailman ihananpana ja rakkaus on niin suurta ettei ole mitään suurempaa.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:16"]Juuri sinunkaltaisilta tulee ottaa lapsi pois. Pilaat sen lapsuuden. Itselläni on juuri sinunlaisesi äiti. Paskaa oli. 16-vuotiaana muutin mummolaan ja 18-vuotiaana katkaisin välit kerrasta poikki äitiini.
[/quote]
oma äitini huusi minulle joka päivä ja elämä oli yhtä helvettiä. Hän kontrolloi vessakäyntejänikin. En haluaisi olla paska äiti mutten vain tunne mitään positiivisia tunteita lasta kohtaan. Pelkäsin sitä jo ennen kuin sain lapsen mutta mies yritti vakuuttaa, että minusta tulee vielä hyvä äiti... ei se vakuuttelu riittänyt. Ap
Minäkin tiedän, etten pitäisi lapsestani. Tätä eivät muut kuitenkaan tahdo uskoa. "Se on eri juttu, kun kyseessä on oma lapsi." Älkää viitsikö. Ette te minua tunne itseäni paremmin.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:20"]Minkä ikäisestä kyse? Mites miehesi, näkeekö hän vauvan maailman söpöinpänä kullan muruna? Mitä ajatuksia sinulla herää jos ajattelet että lapsesi pyyhkiytyisi vaikka tsunamissa, kuvittelet tilanteen jossa menetät vauvan..? Itsekkään en tuntenut vauvaa kohtaan suunnatonta rakkautta, mutta menetyksen pelko oli silti läsnä, nyt kaksi vuotiasts on mahdoton olla pitämättä maailman ihananpana ja rakkaus on niin suurta ettei ole mitään suurempaa.
[/quote]
ehkä surisin päivän tai pari mutten varmaan itkisi. Osittain ehkä pelkään jos menetäm miyta ajatteöen että voisi olla parempi niin minulle ja lapselle itselleenkin. Lapsi vähän alle vuoden. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:25"]Minäkin tiedän, etten pitäisi lapsestani. Tätä eivät muut kuitenkaan tahdo uskoa. "Se on eri juttu, kun kyseessä on oma lapsi." Älkää viitsikö. Ette te minua tunne itseäni paremmin.
[/quote]
näin minullekin sanottiin. Jokaikinen jolle sanoin etten pidä lapsista ja pelkään etten pitäisi omastanikaan. Ap
Ota yhteyttä ensikotiin, se on varmaan tilanteessasi paras ja nopein apukeino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:16"]
Juuri sinunkaltaisilta tulee ottaa lapsi pois. Pilaat sen lapsuuden. Itselläni on juuri sinunlaisesi äiti. Paskaa oli. 16-vuotiaana muutin mummolaan ja 18-vuotiaana katkaisin välit kerrasta poikki äitiini.
[/quote]
En usko. Ap ottaa itse asian esille ja rakentavaan sävyyn. Hän haluaa apua. Täällä on ollut monia aloituksia, joissa äiti ei näe mitään vikaa siinä, että "vihaa" lastaan. Kun itse tiedostat ongelman, siihen on mahdollista saada apua.
Onko lasta pakko aidosti rakastaa heti alusta alkaen, jos äiti kuitenkin jaksaa jollain lailla vetää äidin roolia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:31"]Ota yhteyttä ensikotiin, se on varmaan tilanteessasi paras ja nopein apukeino.
[/quote]
Lähimpään ensikotiin yli 150 km. Kuinka pitkään siellä saa olla? Onko palvelu maksullista? Olen saanonut neuvolassa että koen lapsen hoitamisen haastavaksi ja raskaaksi ja koen ikäviä ajatuksia mutta tuntuu ettei minua oteta tosissaan "kun kaikillahan niitä on välillä". Ap
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:13"]
inhoatko lapsen isääkin?alitajuntainen projektio= tunteensiirto?
[/quote]
Miksi ihmeessä ap inhoaisi lapsen isää? Ongelmahan oli ap:n äiti, ei ap:n isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi tunteet sieltä lapsuudesta tulee nyt pintaan, sekava-aika provosoi ne esiin ja pintaan. Menee muutama vuosi.
hyvä, että haet apua. Mene juttelemaan psykologille. Miehesi ei pysty olemaan tuossa se psykologi.
hienoa, että olet jo liikkellä ja tajuat tilanteesi.
Neuvolan kautta ehkä tai lääkärin kautta. Ja sano suoraan tilanteesi ja huolesi ja sanoa, että tarvitset apua. Oikeesti.
ei avun hakemisesta mitään lasuja tehdä. Ja jos joku tekee, niin asua tutkitaan ja sinun tapauksessani ei ole mitään hätää. Olet apua hakemassa .
minulla oli samoin, että lapsuuden traumat tuli pintaan...enkä jaksanut vauvavaiheessa hakea apua. Myöjhemminsitten hain.. Mutta olisi ollut parempi ajoissa. Mutta parempi myöhään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 19:39"]
Onko lasta pakko aidosti rakastaa heti alusta alkaen, jos äiti kuitenkin jaksaa jollain lailla vetää äidin roolia?
[/quote]
Lapsen rakastaminen ja kiintymyssuhde on perusta tasapainoiseksi kasvamiselle. Me kaikki tarvitsemme kokemuksen, että olemme rakastettuja omana itsenämme. Varsinkin lapsena. Siihen rakentuu kyky rakastaa.
Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta.
Mahtavaa että haet apua! Terapiaa ootellessa hommaa vaikka e kirjana tai kaupasta tunne lukkosi niminen kirja. Todennäköisesti lapsuudestaasi jäänyt trauma ohjaa sinua elämään samoin kuin äitisi vaikka haluaisit elää toisin. Tunnelukkosi ohjaavat sinua elämään tietyllä tavalla, ja vaikka itse haluaisit muuttua et pysty siihen koska tunnelukkosi rajoittaa sitä. Tiedostat kuitenkin sen että haluat löytää kiintymyssuhteesi vauvaan, ja jo se on hyvä alku terapialle.. voimia ja tsemppiä!!!
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 10:35"]
Mahtavaa että haet apua! Terapiaa ootellessa hommaa vaikka e kirjana tai kaupasta tunne lukkosi niminen kirja. Todennäköisesti lapsuudestaasi jäänyt trauma ohjaa sinua elämään samoin kuin äitisi vaikka haluaisit elää toisin. Tunnelukkosi ohjaavat sinua elämään tietyllä tavalla, ja vaikka itse haluaisit muuttua et pysty siihen koska tunnelukkosi rajoittaa sitä. Tiedostat kuitenkin sen että haluat löytää kiintymyssuhteesi vauvaan, ja jo se on hyvä alku terapialle.. voimia ja tsemppiä!!!
[/quote]
Tunne lukkosi on tosiaan hyvä kirja.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 21:23"]
voin kuulostaa todella kylmäkiskoiselta henkilöltä, kun sanon selviäväni mistä vaan. mutta itseasiassa minä olen poikkeuksellisen empaattinen, vaikka olenkin itsenäinen ja menestyvä. minä tiedän, mistä puhun, kun sanon että ihmiset nauravat sinulle ja saat kärsiä "heikkoudestasi" kaksin kerroin. siispä itse autan läheisiäni niin paljon kuin pystyn. olen todella auttavainen. haluan, etteivät he koe samaa, kuin minä. jos ap olisit minun läheiseni, varmasti auttaisin! tietenkin yrittäisin omalla esimerkilläni istuttaa saman selviytymis- asenteen sinuunkin. ensi kerralla sinä voit sitten tukea muita!
[/quote]
Oujee. Miksei auttavainen luonteesi sitten välity meille saakka? Ongelma taitaa nyt olla, etteivät toiset - me heikot typerykset siis - erota "tukeasi" verbaalisesta selkäsaunasta.
Usko pois, valmiiksi heikoilla oleva ihminen ei hyödy siitä että pelottelet muiden reaktioilla. Oma äitini on kanssasi samaa kastia. (en muuten ole ap, vahvuuttaan tyrkyttäviä äitejä näkyy olevan yllättävän runsaasti)
Juuri sinunkaltaisilta tulee ottaa lapsi pois. Pilaat sen lapsuuden. Itselläni on juuri sinunlaisesi äiti. Paskaa oli. 16-vuotiaana muutin mummolaan ja 18-vuotiaana katkaisin välit kerrasta poikki äitiini.