Brexit Britanniassa menee paremmin kuin koskaan!
Kommentit (103)
Kuinkahan kauan Boris pysyy vielä pinnalla varsinkin, jos koronatilanne heikkenee rokotusten laahatessa sielläkin samaan aikaan, kun baareissa hilluminen lisääntyy.
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko miten kurjaa ruokaa meillä oli ennen EU -aikaa? EU -kriittiset huutaa vieläkin että suomalainen ruoka olisi parempaa mutta höpö höpö sillekin
Tietenkin suomalainen ruoka on onnetonta ja älyttömän kallista verrattuna EU:n halpistuotantoon (Suomeen tulee kaikkein heikkolaatuisimmat bulkkielintarvikkeet). Mutta ilmastotavoitteisiin pääsemistä helpottaisi merkittävästi, jos Suomeen ei rahdattaisi yhtä paljon elintarvikkeita ulkomailta. Perunan ja lantun kulutusta voisi täällä ihan hyvin lisätä vaikkapa riisin ja soijan kustannuksella.
Britit hyppäsivät Boriksen ja Donaldin valheiden kelkkaan. Nyt Britanniassa syödään pahviparsaa ja juodaan kyytipojaksi pahviguinnessia. Guinness on tyyppinimeltään dry-stout-olutta joten mikäs siinä, koska kansa itse vaaleissa näin valitsi.
Näin joskus jonkun Pohjois-Korea dokumentin ja siellä tehtiin samalla tavalla ruokakaupassa ja sanottiin että kaikkea on ja puute on ulkomaiden luomaa valhetta. Ihmeen pitkälle Boris porskuttaa. Kun on hyvä puhumaan niin pahviparsatkin maistuu. Pääasia että brittien julkinen terveydenhuolto saa 350M puntaa viikossa kuten Boris lupasi kun brexit toteutuu…
Eihän tuossa mitään, saahan sitä kotiinkin hankkia pahvinauhoja, joihin on painettu kuvia kirjanselkämyksistä. Kuka sitä nyt jaksaa kaikenmaailman tylsiä raskassoutuisia romaaneja kahlata
Wanha kikka: suomalaiset rakennusfirmat ovat käyttäneet tätä jo vuosia. Ne tekee hökkeleitä, jotka näyttää ulospäin ihan taloilta, mutta homehtuvat pystyyn parissa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Wanha kikka: suomalaiset rakennusfirmat ovat käyttäneet tätä jo vuosia. Ne tekee hökkeleitä, jotka näyttää ulospäin ihan taloilta, mutta homehtuvat pystyyn parissa vuodessa.
Ero on vaan siinä, että pahviparsasta marketin hyllyllä ei tarvitse maksaa mitään, suomalaisen rakennusfirman uhri taas maksaa homerydöstään loppuikänsä.
Brexit-Britannia on kuin Kelju K. Kojootti, joka on juuri juossut kielekkeen yli ja näennäisesti on vielä tovin ihan OK.
Mutta painovoima tekee pian tehtävänsä.
Vain erikoisasemassa EU:n sisällä olevan Pohjois-Irlannin talous keulii. Ja sekös brexiteerejä hatuttaa: Pohjois-Irlannin sopparia yritetään ajaa alas milloin milläkin verukkeella, vaikka paikallinen business-väki yrittää toppuutella satanolla.
Asun Lontoossa eikä siellä ole ollut pulaa kuin bensasta ja työntekijöistä, mutta nyt ollaan oltu sukuloimassa pohjois-Englannissa vajaa viikko ja ollaan syöty ainakin kerran päivässä ulkona. Joka paikassa tarjoilija on menut tuodessaan listannut kaikki ne annokset joita ei ole saatavilla ja niitä on ollut pitkä lista, lisäksi ruokakaupoissa on paljon tyhjiä hyllyjä ja eilen piti muuttaa illallissuunnitelmat lennossa kun lähikaupasta ei saanut tarvittavia aineksia.

Mitä alapeukuttamista tässänyt oli?
Sääliksi käy Brittejä. Vastustettiin ulkomaista työvoimaa ja nyt sitä ei sitten todellakaan ole riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wanha kikka: suomalaiset rakennusfirmat ovat käyttäneet tätä jo vuosia. Ne tekee hökkeleitä, jotka näyttää ulospäin ihan taloilta, mutta homehtuvat pystyyn parissa vuodessa.
Ero on vaan siinä, että pahviparsasta marketin hyllyllä ei tarvitse maksaa mitään, suomalaisen rakennusfirman uhri taas maksaa homerydöstään loppuikänsä.
Pahviparsa ei myöskään täytä vatsaa.
Kaikki tasaantuu Briteissä ajan myötä. Iso talous, ei se mihinkään romahda. EU on pikkuinen pläntti maailmantaloudessa, ei Britannia ole nimeksikään riippuvainen pienestä Euroopasta. Isot markkinat ihan muualla.

Kun valehtelee, niin pitää valehdella isosti :D
Britannian tuonnista ja viennistä oli noin puolet EU:n kanssa ennen Brexitiä ja EU on maailmankaupan kolmannella sijalla USA:n ja Kiinan jälkeen ilman Britanniaakin.
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy Brittejä. Vastustettiin ulkomaista työvoimaa ja nyt sitä ei sitten todellakaan ole riittävästi.
Silloin palkat luonnollisesti nousevat ja työehdot paranevat niillä aloilla, missä työntekijöistä on pulaa. Ennen pitkää se huokuttelee uusia työntekijöitä ja työvoimapula (oikeasti pula halpaduunareista) poistuu. Eurofiilejä, globalisteja ja muita ääliöitä toki harmittaa suunnattomasti, että duunari tulee palkallaan toimeen.

Itseasiassa brexitin myötä kaikenlaisten ”turhien” säädösten purkaminen jo alkanut, kun ei tarvitse enää noudattaa EU:n sääntöjä. Nyt voidaan hyvillä mielin pumpata jätevedet jokiin (parlamentti äänesti sen puolesta viime viikolla), heikentää työehtoja, työturvallisuutta ja sosiaaliturvaa.
Mutta ei sun ole pakko uskoa, moni paikallinenkin tykkää ummistaa silmänsä tosiasioille.
T:Briteissä asuva yrittäjä

Tämä on kyllä ihan pöyristyttävää, just tänään bongasin kuvia Avon-joesta jossa lillui ties mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta mitä punavihreiden lehti HS kirjoittelee.
Fakta on että britit vältti juuri mm EUn ilmastorahaston josta esim Suomelle tuli 840 miljoonan lasku, briteille varmasti olisi ollut suurempikin lasku.
Kurjistamispaketista brittien maksuosuus olisi ollut noin 70 miljardia euroa, tuo summa tuli heti kättelyssä säästöä. Todella säälittävää, että parsan (!) toimitusongelmat näyttää olevan EU-fanikerhon ykkösargumentti brexitiä vastaan.
Brexit on jo tullut maksamaan briteille paljon enemmän kuin 70 miljardia.
Varmasti EU-fanikerhon mielestä, mutta te olettekin laskutaidottomia ääliöitä.
Sinäkö vielä uskot että Britannian EU:lle maksamat jäsenmaksut siirtyvät suoraan brittiläisen terveydenhuollon hyväksi kuten Brexitin kannattajat väittivät ennen kansanäänestystä?
https://www.express.co.uk/news/politics/1487985/Brexit-news-NHS-350-mil…
Lapseni (riskiryhmää) oli menossa kausifluenssa piikille, kerrottiin että rokotteet on loppu.
Toinen halusi verikokeisiin sanottiin, että koeputkilot on loppu, vain hätätapauksissa pääsee, odota kaksi viikkoa.
Kivat heille!
Mieletön Brexit näyttää yhä selvemmin kasvojaan.