Anssi Kela valehteli ja vedätti koko Suomen kansaa Vain Elämää -ohjelmassa
"Anssi Kelan huikea Vain elämää -tarina paljastui perättömäksi
Anssi Kela kertoi Vain elämää -ohjelmassa koskettavan tarinan uransa alusta. Tarinassa oli vain yksi pieni vika - se ei ollut totta
Edellisessä Vain elämää -ohjelman jaksossa vietettiin Anssi Kelan päivää. Siellä Kela kertoi koskettavan tarinan siitä, miten hänen uransa alku oli veitsenterällä. Kela kertoi, että oli julkaissut ensisinglensä Mikan faijan BMW, mutta vastoin Kelan odotuksia se ei menestynytkään eikä saanut radiosoittoa.
Kelan mukaan kappaleesta tuli hitti vasta, kun eräs radiokanava, joka sai myöhemmin nimen SuomiPOP, alkoi soittaa sitä. Sielläkin musiikkipäällikkö oli kuulemma ollut ensin lähellä heittää singlen roskikseen, joten Kelan läpimurto oli ollut pienestä kiinni. Kela kertoo, että onnistumisen myötä hänen ja SuomiPOPin historiat kietoutuvat nyt yhteen.
Hienossa tarinassa oli vain yksi vika. Se ei ole totta.
Tarinan epäkohdat havaitsi Listablogia pitkään kirjoittanut Timo Pennanen. Mikan faijan BMW julkaistiin kesällä 2000. Suomipopiksi myöhemmin muuttuneen Star FM:n soittolistalle kappale päätyi kuitenkin paljon myöhemmin. Pennanen on blogiinsa nostanut Star FM:n soittolistan helmikuulta 2001, ja siellä kappale todellakin oli kolmanneksi soitetuimpana."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/bf559a3f-5070-44b9-8e77-ca6e48…
Kommentit (22)
Biisi julkaistu 2000 ja soitettu radiossa 2001 niin mikä tästä tekee valetta?
Pakko niitä tarinoita on hieman värittää jotta saadaan ohjelma mielenkiintoisemmaksi. Eli se valehtelun raja on häilyvä. Riittää kun asian iso kuva pysyy samana, tässä tapauksessa 1) alku oli vaikeata 2) oli lähellä että ura olisi tyssännyt siihen
Näin suurpiirteisenä ulkopuolelta katsottuna.