Milloin viimeksi olit lomareissulla mutta et laittanut ainuttakaan kuvaa someen?
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Aina. En ole somessa.
Sama. Ei ole sometilejä minne pistäisin kuvia.
VIime viikonloppuna. Sinänsä yhtään lomakuvaani ei ole koskaan ollut somessa.
Joskus viisi vuotta sitten, jolloin en vielä käyttänyt Whatsappia. Mielummin minä sinne postaan elämäni tähtihetkiä kuin kuvia itsestäni siivoamassa, töissä tai lenkillä. Lisäksi mielestäni riittää yksi kuva per reissu. Ihmettelen ihmisiä, joilta voi tulla kymmeniä kuvia jostain risteilystä. Kuka niitä jaksaa katsella?
Käyn reissussa miesystäni kanssa. Hän ei halua, että laitan someen kuvia.
En laittele someen mitään muiden nähtäväksi. Omalle pilvipalvelutilille kuvat siirtyvät automaattisesti aina mutta en niitä kenellekään jakele.
Aina, sillä myöskään minulla ei ole sometilejä, ei ole koskaan ollutkaan.
N30
Kävin ”salaa” kaupunkilomalla paikassa jossa asuu sukulaisia. Loman tarkoitus oli levätä ja lataa akkuja. Jos sukulaiset olisivat saaneet tietää matkasta, ei olisi lataus tai lepo onnistunut. Kävin siis salaa enkä kertonut kenellekään matkasta. Kuvia otin, mutta yksikään ei mennyt someen.
En somettele. Valokuvat menevät albumiin.
Just ennen koronaa olin reissussa, mutta en koskaan laita lomakuvia someen.
Vierailija kirjoitti:
Aina. En ole somessa.
oletpas. Koska kirjoitit tänne.
2019-kesän pidin somelomaa, joten matkoiltakaan en laittanut kuvia.
Oli oikeasti hyvin leppoisa loma, tämänkin palsta jätin sinä kesänä kokonaan. Ja väitän, että se kesä oli hyvin positiivinen ilman kaikkea somemaailman negatiivisuutta.
Voi kuule. Varmaan 20 vuotta sitten.
Nykysin lomalla pitää päivittää IG:hen kuvineen ja teksteineen ja hastägeineen kaikki aamupalat, lounaat, drinkit, jäätelöt, vishyt ja illalliset.
Lisäksi pitää laittaa kuva biksuista uima-altaalla ja siihenkin joku muka nerokas kuvateksti. Muokattu kuva tietenkin, jossa pepu ja tisut näyttävästi esillä, huulet tötteröllä ja "haluan seksiä kanssasi"-ilme. Näitä kuvia joutuu joskus ottamaan satoja, että pepu varmasti näyttää viettelevältä.
Ja sitten tietenkin kaikki ranta kuvat merineen. Päällä tietenkin eri bikinit kuin altaalla! (!!!!!!) Ehkä joku sellainen kuva, missä katson kaihoisasti merelle päin hiusten hulmutessa tuulessa ja joku vihjaileva kuvateksti.
Ja kuvapäivitys siitä, kun on pitänyt vaihtaa vaatteet, kun menee päivälliselle. Eihän sitä samoissa vaatteissa kuljeta koko päivää, hyvänen aika.
Ja sitten on vielä kaikki nämä turistinähtävyys kuvat. Niissäkin mielellään vaatetus ja asento sellainen, että pepu on pääosassa. Itse tykkään ottaa sellaisia ns. malliposeerauskuvia. Moni on kommetoinnutkin mulle, että mun pitäisi ruveta malliksi.
Katsokaapas, kun ihmisiä kiinnostaa tosi paljon miniun elämä. Kaikki mun seuraajat odottavat koko ajan, että milloin tulee uusi mielenkiintoinen päivitys minun unelmien ulkomaamatkasta. Me, Myself and I. MINÄ.
Huh...,. On se vaan raskasta tänä päivänä tuo matkustaminen.
Pari viikkoa sitten.
En laita ikinä kuvia someen koska minulla ei ole ainuttakaan sometiliä.
M
Vierailija kirjoitti:
Käyn reissussa miesystäni kanssa. Hän ei halua, että laitan someen kuvia.
Mitäh? Eihän sinun somekuvasi kuulu hänelle millään tavalla! (Lukuun ottamatta sitä, jos haluat postata kuvia, joissa hän näkyy.) Miksi alistut tuollaiseen? Mitä muita omituisia vaatimuksia hänellä sinulle on?
Huomion hakuiste ihmiset laittaa. Muut nauttivat lomasta, eikä täydellisetn IG-kuvien ottamisesta.
Monesti, kesän aikana. En enää jaksa osallistua siihen kilpailuun "parasta, ihaninta... niin kiitollinen <3" -juttuihin.
en jaksa ruveta vetämään mitää kulissi elämää ig-kuvillani. lomalla haluan lomailla, enkä kuvata persettäni
Aina. En ole somessa.