Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 16-vuotias ja neuvoton

Vierailija
27.12.2014 |

Olen 16 ja käyn lukion 1. luokkaa. Asun vanhempieni sekä siskoni kanssa omakotitalossa keskisuuressa kaupungissa. Koulu on sujunut aina ongelmitta, mutta muualta löytyykin ongelmia.

Vihaan kotona asumista, koska vanhempani riitelevät erittäin usein. En edes ymmärrä miksi he ovat enää yhdessä. Päivä menee aina pilalle kun kuuntelen heidän riitelyään. Myös minulla meni aiemmin usein sukset ristiin äitini kanssa, minkä takia kävin 9. luokan aikana juttelemassa koulukuraattorin kanssa useita kertoja.

Olen neuvoton. Mitä minun pitäisi tehdä? Haaveilen omassa pienessä yksiössä asumisesta, mutta en usko että se on mahdollista. Osaako joku sanoa, olisiko se mahdollista? Vanhempieni tulot ovat vuodessa yli 50000 euroa bruttona eikä heillä ole velkaa yhtään, joten olisiko mahdollista saada heiltä elatustukea? En kyllä usko, että he antaisivat minun muuttaa vapaaehtoisesti.

Oloni on myös hieman masentunut tämän asian takia. Elämässäni ei oikeastaan ole muuta kuin koulu. No, joskus harvoin vietän aikaa kavereideni kanssa ja on minulla pieni harrastuskin.

Tuntuu kuin olisin jumissa tämän asian kanssa. Ajatus siitä, että joutuisin asumaan täällä vielä yli kaksi vuotta, on sietämätön.

Olen menossa juttelemaan lukion koulukuraattorille loman jälkeen, saas nähdä mitä mieltä hän on. En vain jaksaisi enää.

Kommentit (56)

Vierailija
41/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, onhan riitely ikävä asia, mutta et kuitenkaan ole vaarassa etkä elä puutteessa. Ehkä kannattaisi sinnitellä vielä kotona ainakin kesään asti. Tiedät että tilanne ei jatku ikuisesti, se auttaa jaksamaan. Yritä vielä jutella äitisi kanssa. Kysy suoraan, ovatko ajatelleet erota. Ehkä se pysäyttää äidinkin ja saatte puhuttua.

Vierailija
42/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:19"]Ap, onhan riitely ikävä asia, mutta et kuitenkaan ole vaarassa etkä elä puutteessa. Ehkä kannattaisi sinnitellä vielä kotona ainakin kesään asti. Tiedät että tilanne ei jatku ikuisesti, se auttaa jaksamaan. Yritä vielä jutella äitisi kanssa. Kysy suoraan, ovatko ajatelleet erota. Ehkä se pysäyttää äidinkin ja saatte puhuttua.
[/quote]

No, voisi kai sanoa että meillä on puutteitakin, esimerkiksi syömme usein leipää päivälliseksi. Eli emme saa muuta lämmintä ruokaa kuin kerran koulussa ja joskus kotona. Äitini mielestä leivän voi ajatella ihan kunnon ateriaksi, vaikkei siinä muuta olekaan kuin voita, juustoa ja kurkkua. Tämän takia olen joutunut itse ostamaan ruokaa ja kuluttamaan rahojani siihen.

Äitini kanssa olen keskustellut, ei aio erota. Hän ei myöskään pysty puhumaan tästä asiallisesti, sanoo vain, että ei jaksa nyt tai on muuta tekemistä. T. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai, en huomannutkaan tuota kesään asti-kohtaa, uskon kyllä että pärjäisin kesään asti kotona. Lisäksi silloin olisin jo 17.

Vierailija
44/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:11"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 13:57"]Auttaisiko joku vähän vanhempi mies tässä kuviossa?
[/quote]

Haista sinä pitkä paska. Ap, I feel you. Mulla on kotona tosi kireät välit ja nää meinaa heittää mut pihalle kun täystän 18 eli ihan kohta. Ärsyttää vitusti vain koska lukio on menny tosi hyvin ja hyviä numeroita tulee. Mulla ei todellakaan oo varaa mihinkään kirjoihin jos lennän ulos. Eli amikseen vaan... huoh.
[/quote]

Mitä oon nyt netistä lukenut niin 18-v saa jo aika hyvin opintotukeakin? (opintoraha ja asumislisä) Jos ne rahat ei riitä niin voi hakea sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, sillä vanhempasi eivät ole enää velvollisia elättämään sinua. Mielestäni lukiolaiselta ei voida vaatia opintolainan nostoa, tästä löytyy myös KHO:n ennakkopäätös. Tsemppiä! T. ap
[/quote]

Hahahah ne asumis- ja opintotuoet on pelkkä vitsi. Joo ehkä sillä saa joten kuten vuokran maksettua ja vähän ruokaa ostettua.

Vierailija
45/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:33"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:11"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 13:57"]Auttaisiko joku vähän vanhempi mies tässä kuviossa?
[/quote]

Haista sinä pitkä paska. Ap, I feel you. Mulla on kotona tosi kireät välit ja nää meinaa heittää mut pihalle kun täystän 18 eli ihan kohta. Ärsyttää vitusti vain koska lukio on menny tosi hyvin ja hyviä numeroita tulee. Mulla ei todellakaan oo varaa mihinkään kirjoihin jos lennän ulos. Eli amikseen vaan... huoh.
[/quote]

Mitä oon nyt netistä lukenut niin 18-v saa jo aika hyvin opintotukeakin? (opintoraha ja asumislisä) Jos ne rahat ei riitä niin voi hakea sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, sillä vanhempasi eivät ole enää velvollisia elättämään sinua. Mielestäni lukiolaiselta ei voida vaatia opintolainan nostoa, tästä löytyy myös KHO:n ennakkopäätös. Tsemppiä! T. ap
[/quote]

Hahahah ne asumis- ja opintotuoet on pelkkä vitsi. Joo ehkä sillä saa joten kuten vuokran maksettua ja vähän ruokaa ostettua.
[/quote]

Katsoin kelan sivuilta, että itse saisin n. 450 euroa kuukaudessa opintotukea. Tuohon vielä satanen opintolainaa päälle niin pärjäisin mainiosti.

Vierailija
46/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, entä jos muuttaisit omaan asuntoon isäsi kanssa? Miltä kuulostaa? Varmaan isäsikin olisi tyytyväisempi kun ei tarvitsisi riidellä. Tuntuu että sinulla on paremmat välit isäsi kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:11"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 13:57"]Auttaisiko joku vähän vanhempi mies tässä kuviossa?
[/quote]

Haista sinä pitkä paska. Ap, I feel you. Mulla on kotona tosi kireät välit ja nää meinaa heittää mut pihalle kun täystän 18 eli ihan kohta. Ärsyttää vitusti vain koska lukio on menny tosi hyvin ja hyviä numeroita tulee. Mulla ei todellakaan oo varaa mihinkään kirjoihin jos lennän ulos. Eli amikseen vaan... huoh.
[/quote]

Mitä oon nyt netistä lukenut niin 18-v saa jo aika hyvin opintotukeakin? (opintoraha ja asumislisä) Jos ne rahat ei riitä niin voi hakea sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, sillä vanhempasi eivät ole enää velvollisia elättämään sinua. Mielestäni lukiolaiselta ei voida vaatia opintolainan nostoa, tästä löytyy myös KHO:n ennakkopäätös. Tsemppiä! T. ap
[/quote]

Ei tuossa tilanteessa mitään toimeentuloatukea saa ellei oo kussu luottotietoja

Vierailija
48/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Milloin tästä palstasta on tullut alaikäisten kysy-vastaa/ongelmanratkauisu/elämänhallintaneuvonta-palsta!? Missä näiden teiniriepukoiden vanhemmat ovat??

Vierailija
50/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko paikkakunnallasi tyttöjen taloa tai muuta vastaavaa, jossa voisit viettää aikaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaisin kyllä apua näihin ongelmiin, mutta nyt pelottaakin ottaa sossuun yhteyttä. Entä jos minut otetaan huostaan? En edes enää tiedä, ovatko ongelmat niin isoja, jos vain kävisinkin kuraattorin luona puhumassa ja kysymässä mitä mieltä hän on. T. ap

Vierailija
52/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

nolis toi ap tai mikä oli what ever ei paljoo kiinnosta joku nevari

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

50 000 vuodessa yhteensä tienaavat vanhemmat ovat varsin pienituloisia. Me olemme keskituloisia ja tienaamme vuodessa 140 000 yhteensä.

Vierailija
54/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Auttaisiko joku vähän vanhempi mies tässä kuviossa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 13:55"]50 000 vuodessa yhteensä tienaavat vanhemmat ovat varsin pienituloisia. Me olemme keskituloisia ja tienaamme vuodessa 140 000 yhteensä.
[/quote]

Oottepa tosi keskituloisia. Norjassako asutte?

Vierailija
56/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 13:55"]50 000 vuodessa yhteensä tienaavat vanhemmat ovat varsin pienituloisia. Me olemme keskituloisia ja tienaamme vuodessa 140 000 yhteensä.
[/quote]

Suomalaisen keskitulo on kuukaudessa n. 3000 euroa, joten voisiko sanoa että n. 72000 euroa vuodessa tienaava pariskunta on keskituloinen? Teidän perheessänne tienataan kaksinkertainen määrä, joten teidät kyllä laskisin suurituloisiksi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän kaksi