Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 16-vuotias ja neuvoton

Vierailija
27.12.2014 |

Olen 16 ja käyn lukion 1. luokkaa. Asun vanhempieni sekä siskoni kanssa omakotitalossa keskisuuressa kaupungissa. Koulu on sujunut aina ongelmitta, mutta muualta löytyykin ongelmia.

Vihaan kotona asumista, koska vanhempani riitelevät erittäin usein. En edes ymmärrä miksi he ovat enää yhdessä. Päivä menee aina pilalle kun kuuntelen heidän riitelyään. Myös minulla meni aiemmin usein sukset ristiin äitini kanssa, minkä takia kävin 9. luokan aikana juttelemassa koulukuraattorin kanssa useita kertoja.

Olen neuvoton. Mitä minun pitäisi tehdä? Haaveilen omassa pienessä yksiössä asumisesta, mutta en usko että se on mahdollista. Osaako joku sanoa, olisiko se mahdollista? Vanhempieni tulot ovat vuodessa yli 50000 euroa bruttona eikä heillä ole velkaa yhtään, joten olisiko mahdollista saada heiltä elatustukea? En kyllä usko, että he antaisivat minun muuttaa vapaaehtoisesti.

Oloni on myös hieman masentunut tämän asian takia. Elämässäni ei oikeastaan ole muuta kuin koulu. No, joskus harvoin vietän aikaa kavereideni kanssa ja on minulla pieni harrastuskin.

Tuntuu kuin olisin jumissa tämän asian kanssa. Ajatus siitä, että joutuisin asumaan täällä vielä yli kaksi vuotta, on sietämätön.

Olen menossa juttelemaan lukion koulukuraattorille loman jälkeen, saas nähdä mitä mieltä hän on. En vain jaksaisi enää.

Kommentit (56)

Vierailija
1/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 15:07"]Onko paikkakunnallasi tyttöjen taloa tai muuta vastaavaa, jossa voisit viettää aikaa?
[/quote]

Olen poika. Ja ei oikeastaan, juuri lähin nuorisotalokin lakkautetaan vuoden alusta eikä minulla ole bussikorttiakaan. T. ap

Vierailija
2/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeastaan tykkään myös vanhemmista miehistä. T. ap

Vierailija
4/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viesti 34 ei ollut oikeasti ap:n kirjoittama. T. oikea ap

Vierailija
5/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä vanhemmillesi kirje sängylle. Kerro samat asiat mitä täälläkin, syyllistämättä kuitenkaan kumpaakaan.

Vierailija
6/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 18:16"]Jätä vanhemmillesi kirje sängylle. Kerro samat asiat mitä täälläkin, syyllistämättä kuitenkaan kumpaakaan.
[/quote]

Olen kyllä yrittänyt puhua molempien kanssa, eikä tulosta ole tullut, joten en usko että kirjekään auttaisi. T. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna sinnittelisin nyt asuen kotona ja käyden kunnialla lukion loppuun. Keskitä energiasi mielummin siihen, että suunnittelet tulevaisuttasi lukion jälkeen. Päätä mihin haluat jatko-opiskelemaan, valitse vaikka joku muu paikkakunta kuin missä nyt asut ja haaveile tulevadta elämästä. Yksin asuminen nyt teininä on olisi hyvin vaikeaa eikä ratkaisisi perheenne ongelmia. Tsemppiä!

Vierailija
8/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 19:02"]Sinuna sinnittelisin nyt asuen kotona ja käyden kunnialla lukion loppuun. Keskitä energiasi mielummin siihen, että suunnittelet tulevaisuttasi lukion jälkeen. Päätä mihin haluat jatko-opiskelemaan, valitse vaikka joku muu paikkakunta kuin missä nyt asut ja haaveile tulevadta elämästä. Yksin asuminen nyt teininä on olisi hyvin vaikeaa eikä ratkaisisi perheenne ongelmia. Tsemppiä!
[/quote]

Olen kuullut että moni muuttaa jo 16-vuotiaana omilleen. Olen eri mieltä kuin sinä, mielestäni ongelmat ratkeaisivat heti kun muutan pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:31"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:19"]Ap, onhan riitely ikävä asia, mutta et kuitenkaan ole vaarassa etkä elä puutteessa. Ehkä kannattaisi sinnitellä vielä kotona ainakin kesään asti. Tiedät että tilanne ei jatku ikuisesti, se auttaa jaksamaan. Yritä vielä jutella äitisi kanssa. Kysy suoraan, ovatko ajatelleet erota. Ehkä se pysäyttää äidinkin ja saatte puhuttua.
[/quote]

No, voisi kai sanoa että meillä on puutteitakin, esimerkiksi syömme usein leipää päivälliseksi. Eli emme saa muuta lämmintä ruokaa kuin kerran koulussa ja joskus kotona. Äitini mielestä leivän voi ajatella ihan kunnon ateriaksi, vaikkei siinä muuta olekaan kuin voita, juustoa ja kurkkua. Tämän takia olen joutunut itse ostamaan ruokaa ja kuluttamaan rahojani siihen.

Äitini kanssa olen keskustellut, ei aio erota. Hän ei myöskään pysty puhumaan tästä asiallisesti, sanoo vain, että ei jaksa nyt tai on muuta tekemistä. T. ap
[/quote]

Sitten kun muutat pois kotoasi, joudut ostaa sitä ruokaa paljon enemmän. Pysy vaan kotona, äkkiä pari vuotta menee.

Vierailija
10/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:31"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 14:19"]Ap, onhan riitely ikävä asia, mutta et kuitenkaan ole vaarassa etkä elä puutteessa. Ehkä kannattaisi sinnitellä vielä kotona ainakin kesään asti. Tiedät että tilanne ei jatku ikuisesti, se auttaa jaksamaan. Yritä vielä jutella äitisi kanssa. Kysy suoraan, ovatko ajatelleet erota. Ehkä se pysäyttää äidinkin ja saatte puhuttua.
[/quote]

No, voisi kai sanoa että meillä on puutteitakin, esimerkiksi syömme usein leipää päivälliseksi. Eli emme saa muuta lämmintä ruokaa kuin kerran koulussa ja joskus kotona. Äitini mielestä leivän voi ajatella ihan kunnon ateriaksi, vaikkei siinä muuta olekaan kuin voita, juustoa ja kurkkua. Tämän takia olen joutunut itse ostamaan ruokaa ja kuluttamaan rahojani siihen.

Äitini kanssa olen keskustellut, ei aio erota. Hän ei myöskään pysty puhumaan tästä asiallisesti, sanoo vain, että ei jaksa nyt tai on muuta tekemistä. T. ap
[/quote]

Sitten kun muutat pois kotoasi, joudut ostaa sitä ruokaa paljon enemmän. Pysy vaan kotona, äkkiä pari vuotta menee.
[/quote]

Niin mutta ainakin saisin kunnon ruokaa. T. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee kaikkesi, että pääset omaan rauhaan opiskelemaan mitä haluat. Parhaat varmasti! Itse tein aikoinani sen virheen, etten lähtenyt. Nyt kaduttaa. Elämä kantaa ja opiskelurauha on menestymisen takia äärettömän tärkeää. Toimi! Voimia! Sinä osaat ja pystyt!

Vierailija
12/56 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, kuulostat parin vuoden takaiselta minulta! Kotona riideltiin joten itse uppouduin kirjoihin, kouluun, harrastukseeni ja nettiin. Olot pahenivat siihen pisteeseen etta toinen vanhemmista teki itsemurhan. Itsellakaan ei ollut hyva olla. En kuitenkaan tehnyt asialle mitaan, joten hammasta purien vietin viimeiset vuodet "kotona" ja muutin heti lukion jalkeen ulkomaille. Nyt taakse pain katsoen ja itsevarmuutta saaneena on helppo sanoa etta olisi voinut hakea apua ja tehda vaikka ls-i\moituksen itsestaan. Ei kannata kitkuttaa huonoissa oloissa ja karsia, elama on niin paljon helpompaa kun ei tarvitse vetaa viiden tonnin kivirekea takanaan! Omillaan asuessani olen kasvanut paljon ihmisena, ollut paljon iloisempi ja oppinut milta normaalien perheiden ja ihmisten elama tuntuu. Voimia ap! Olo helpottaa kun paaset omillesi. <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/56 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuupa pahalta kun täällä vähätellään että "selviät helposti pari vuotta" tai "ei se oo kuin muutama vuosi", "ei riitely ole niin paha". En toki tiedä ap kuinka pahoja riitoja teillä siellä on, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että vaikka fyysistä väkivaltaa ei ollut kuin toisinaan, se pelon ilmapiiri ja kauhun tasapaino söi ihan hirveästi voimavaroja. Ja vaikka riidat oli nimenomaan vanhempien välisiä (ts. minua ei hakattu...) niin kyllä ne vei multa kaiken jaksamisen. Onneksi muutin 16-vuotiaana kotipaikkakunnalta kauas lukion asuntolaan, se pelasti minut. Olin itsemurhan partaalla kasi- ja ysiluokan, enkä todellakaan olisi selvinnyt enää yhdestäkään vuodesta.

En osaa kuitenkaan neuvoa taloudellisissa asioissa enkä tiedä miten sossut reagoisivat tilanteeseesi. Tärkeää on nyt että saat käydä kuraattorilla purkamassa tuntojasi. Ja 17-vuotiaana alat tosiaan saada opintotukea, joka on kyllä liian vähän kustantamaan elämistä, mutta jos saisit jostakin tukia.... tai jotain?

Paljon tsemppiä sulle ap, toivottavasti jokin ratkaisu löytyy. Vaikka koulu vielä sujuukin, ei olisi mitenkään tavatonta jos sairastuisit kotiolojen vuoksi koulunkäyntiä heikentävään masennukseen tai ahdistukseen. Lisäksi tuo ettei teillä tarjoilla kunnollista ruokaa on aika vakava juttu, kun kyseessä on kuitenkin kasvava ja paljon energiaa tarviseva nuori joka ei selviä pelkällä koululounaalla.

Vierailija
14/56 |
28.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos paljon viestistäsi, 56. Tuntuu tosiaan aika pahalta kun omia ongelmia vähätellään. Menen tosiaan loman jälkeen juttelemaan kuraattorille ja yritetään yhdessä miettiä ratkaisua tähän tilanteeseen. T. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varaa aika sossuun ja mee juttelemaan. Sossu voi hyvinkin suostua maksamaan sulle asunnon

Vierailija
16/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 00:11"]Varaa aika sossuun ja mee juttelemaan. Sossu voi hyvinkin suostua maksamaan sulle asunnon
[/quote]

Kiitos viestistäsi. Joo, kuulostaa hyvältä, käyn ensin loman jälkeen juttelemassa kuraattorin kanssa ja sitten jälkeen mietin ja varmaankin käyn sossussa juttelemassa.

Vierailija
17/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä vanhempasi haluavat olla yhdessä niin kauan että lapset muuttavat kotoa, eikös monesti ole tapana pitää tavallaan kulisseja yllä ettei lapsille tule paha mieli? Puhu vaikka äitisi kanssa. Tai kirjoita, niinkuin kirjoitit tännekin. Heidän suhteensa on vaikea ja varmaan molemmat heistäkin ovat ahdistuneita eivätkä varmaankaan huomaa siinä sivussa satuttavansa koko muutakin perhettä.

Vierailija
18/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 00:26"]Ehkä vanhempasi haluavat olla yhdessä niin kauan että lapset muuttavat kotoa, eikös monesti ole tapana pitää tavallaan kulisseja yllä ettei lapsille tule paha mieli? Puhu vaikka äitisi kanssa. Tai kirjoita, niinkuin kirjoitit tännekin. Heidän suhteensa on vaikea ja varmaan molemmat heistäkin ovat ahdistuneita eivätkä varmaankaan huomaa siinä sivussa satuttavansa koko muutakin perhettä.
[/quote]

Olen yrittänytkin puhua äitini kanssa, mutta se on erittäin vaikeaa koska hän ei tunnu ottavan ongelmia tosissaan eikä kuuntele minua. Lisäksi hänen takiaan olen käynyt kuraattorilla 9. luokan aikana useita kertoja. T. ap

Vierailija
19/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 00:11"]Varaa aika sossuun ja mee juttelemaan. Sossu voi hyvinkin suostua maksamaan sulle asunnon
[/quote]

Varo vaan, saattavat laittaa laitokseen. Minä oon 17-v ja menin vuosi sitten sossuille puhumaan, että tota joo, pääsisinkö omaan kämppään, niin laittoivat laitokseen suoraan. En ole ollut edes kipeänä poissa koulusta vuosiin ja keskiarvo on kasin paremmalla puolella, joten ei ollut niistä. Mut sit 16-v kaveri muutti just omaan kämppään, sille oikein tyrkytettiin sitä, joten niin. Ole varuillasi, mutta voithan ap yrittää :D

Vierailija
20/56 |
27.12.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaihda vuodeksi lukio amikseen, muuta jonnekkin toiselle paikkakunnalle, saat opiskelijakämpän.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan viisi