Palstan hämmästyttävimmät harhaluulot?
Mitkä ovat urpoimmat palstalta lukemasi väärät käsitykset?
Kommentit (166)
No näitähän on monia, ja useat jopa päinvastaisia ja ristiriitaisia (onhan meitä täällä nimittäin monia). Mua siis itseäni henkilökohtaisesti ihmetyttää aina palstan peukutusten perusteella av-mammojen supervastakkaisuudet Esimerkiksi:
Hoikkuus kaunistaa aina - Vain kurvikas ja rehevä nainen voi olla kaunis
Abortti ei ole millään muotoa epäeettistä ja tulee olla sallittu kaikille naisille vaikka kuinka myöhäisessä vaiheessa(okei siis tämä nyt on tosi kyseenalainen tähän, mutta verrattuna siis vastakohtaansa) - "Älä hyvä ihminen mene tekemään aborttia vain koska olet nuori, työtön&kouluttamaton, omaat päihderiippuvuuden ja miehesi jätti sinut"
Suurin osa vanhemmista ei osaa kasvattaa lastaan - Oma biologinen äiti on aina paras äiti
Kyllä sen tunnistaa jo parissa päivässä kun siitä oikeasta kyse (ja hyvästä tulevasta aviomiehestä/isästä), ei silloin turhia kannata odotella esim perheenperustamisen suhteen - Kaikkien miehet kyllä aikanaan pettää, laittaa muut asiat perheen edelle. Kaikki miehet on sikoja ja nainen joutuu automaattisesti hoitamaan yksin koko perheen.
Helsingissä asuu vain pinnallisia ja kiireisiä ihmisiä kerrostaloissa kaupungin keskustassa saasteilmassa.
- Suomi ei kuulu Skandinaviaan (no Venäjäänkö sitten :D)
- joku kysyi missä on ne tilastot että kultaisetnoutajat ja villakoirat on muka tappajakoiria, juu :`DDD varsinainen älynväläys!! haluaisinpa nähdä pienen toy villakoiran "tappamassa"
- Saksa ja Belgia ovat joidenkin mielestä Suomea niiiiiiin paljon parempia huippumaita ja muka parempia kaikessa (niissä asuneena voin sanoa ettei kummassakaan maassa mikään toimi, saksaa puhumaton ulkomaalainen on ikuinen muukalaisufo ja poliisitkin ovat syvältä kaikessa toimettomuudessaan).
- Englanti on luokkayhteiskunta jossa naapuria ei tervehditä (joopajoo, tällainen kokemus minulla vain Belgiasta ja Saksasta jotka ovat natsien jälkeläisten maita joissa edelleen osa ihmisistä suhtautuu ulkomaalaisiin kuin saastaisiin avaruusolentoihin joille ei viitsitä edes vastata koska ovat vääränlaisia vieraskielisiä).
- Venäjä sitä ja Venäjä tätä kohta Suomeen syttyy sota!!! (miksi just nyt, Venäjä on aina ollut tuossa naapurissa ja voisi koska tahansa yrittää valloittaa Suomen jos haluaisi, mutta ilmeisesti Suomella ei ole tarpeeksi mitään tarjottavaa joten Venäjää taitaa enemmänkin kiinnostaa Ruotsi).
- Akateemiset ovat kaikin tavoin älykkäämpiä kuin muut (joopajoo, koulutushan se ratkaisee kaiken. Voi kuule, olisitpa vaan törmännyt niihin akateemisiin miehiin joita minä olen tiennyt. Yksi akateeminen mies kävi huorissa ja yksi harrasti anilingusta että niin, koulutus yksistään ei mielestäni enää kerro sivistyksestä/älystä).
Kaikki bloggaajat ovat uusrikkaita, pyrkyreitä, tyhmiä, botoxia ottaneita, liikaa ylimääräisiä vaatteita ostavia, ilmaistavaroiden perässä ravaavia tyhjäpäitä. Oli kyse sitten minkä tahansa genren blogista niin aina sama syyllistäminen :/
1. Emätin menee aina pilalle alateitse synnytettäessä
2. Jokainen mies pettää heti tilaisuuden tullen
Tabletilla pelaaminen on kehittävää tekemistä alle 3-vuotiaalle.
Se tyyppi joka kirjoitti että kissat ovat hänen lapsiaan ja suhtautui kissoihinsa jotenkin sairaalloisen maanisesti väitellen lukuisten ihmisten kanssa että kissat ovat oikeasti lapsia. Kissat ovat kyllä ihania mutta ei eläimiä saisi eikä pitäisi verrata lapsiin tai muihin ihmisiin, minä ainakin haluan pitää lemmikit ihanina lemmikkieläiminiä enkä minään ihmisen korvikkeina! ne ovat täysin eri asia. On ihan ok jos joku välittää enemmän eläimistä kuin ihmisistä, mutta ei eläimiä kumminkaan tarvitse tuolla tavoin vertailla ihmisiin.
No tuo, joka luuli Ilona-nimestä tarkoittavan pillua.
Lähihoitajat ovat laiskoja, saamattomia, juoruilevia, tatuoituja ja tupakoivia läskejä.
Kaikki miehet pettävät, etenkin pitkissä liitoissa. Kaikille miehille naisen ulkonäkö on tärkein asia, kaikki miehet ovat samanlaisia (pitävät esim. samanlaisista naisista). Lihavat eivät voi olla onnellisia omassa parisuhteessaan, eikä heillä voi olla tyydyttävää seksielämää, eikä etenkään heidän kumppaneillaan.
Se kun jotkut luulevat ettei ruokavalio vaikuta painoon että joku ihminen voi muka syödä aivan mitä tahansa ja olla jokin "läpipaskoja" joka syö mutta ei liho. Sellaisia ihmisiä ei oikeasti ole! kuka tahansa saa lisää painoa jos syö päivän aikana runsaasti rasvaa ja sokeria. Ei ole olemassakaan mitään tuollaisia, asiaan vaikuttaa se mitä syö ja miten liikkuu. Tietysti joku ihminen voi syödä vaikkapa pelkästään karkkia ja jättää siten ruuan vähemmälle eikä sen takia ehkä liho.
Aikuinen mies on pedofiili, jos se vilkaiseekaan alle 25-vuotiasta naista.
Jos nainen pettää, häntä on kohdeltu väärin ja siitä syystä hairahtunut, mutta pettänyt mies on sika, josta pitää pysyä etäällä.
VL-naiset on miestensä alustalla surkeita ihmisarvottomia synnytyskoneita. Joopa joo suurin osa meistä taitaa olla aikamoisia pirttihirmuja!
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 22:46"]Se kun jotkut luulevat ettei ruokavalio vaikuta painoon että joku ihminen voi muka syödä aivan mitä tahansa ja olla jokin "läpipaskoja" joka syö mutta ei liho. Sellaisia ihmisiä ei oikeasti ole! kuka tahansa saa lisää painoa jos syö päivän aikana runsaasti rasvaa ja sokeria. Ei ole olemassakaan mitään tuollaisia, asiaan vaikuttaa se mitä syö ja miten liikkuu. Tietysti joku ihminen voi syödä vaikkapa pelkästään karkkia ja jättää siten ruuan vähemmälle eikä sen takia ehkä liho.
[/quote]
Tästä voidaan väitellä. Minä syön seka normaalin ruuan että herkut, ja paljon päivässä. En käytä kasviksia ja hedelmiä juuri lainkaan. Käyn vähintään kerran päivässä p*skalla. Olen sairastanut ahmimishäiriön. Olen hoikka enkä liho. Mutta se siitä aiheesta.
Että jostain käsittämättömästä syystä paha olo/paha mieli kirjoitetaan useimpien palstailijoiden mielestä yhteen (pahamieli/pahaolo). Miksi???
Akateeminen koulutus = parempi ihminen.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 08:22"]Täällä kuvitellaan, että akateemiset ihmiset kokevat olevansa jotenkin parempia kuin muut. Olen itse akateeminen, kuten lähes kaikki ystäväni. Emme ylipäänsä pohdi ihmisryhmien paremmuutta tai keskustele päivät pitkät duunareiden älykkyydestä tai sivistyksen tasosta. Emme myöskään keskustele omasta koulutuksestamme juurikaan.
[/quote]
Olen tavannut sellaisia akateemisia ihmisiä jotka ajattelevat näin ja kertovat sen myös ääneen. Tosin kaikki vielä silloin opiskelivat, ehkä silloin se tuntuukin vielä niin suurelta ja ihmeelliseltä.