Te jotka vietätte anoppilassa / omien vanhempien luona jouluaaton
Minkä ikäisiä appivanhempanne / vanhempanne / lapsenne ovat?
Onko teillä jo tiettyä painetta siitä, että teidän vuoronne olisi siirtyä emännöimään joulua? Jos ei vielä, niin missä vaiheessa ajattelette, ettei ole sopivaa, että anoppi / äiti tekee kaiken? Kun omilla lapsillanne on jo puolisot vai milloin?
Meillä mietinnässä nyt tämä...
Kommentit (36)
Meill oli aika jolloin miä laitoin jouluillalliset muutamanakin vuonna, mutta ei se oikein toiminut, koska kumpikaan meistä ei ole sinolapsi, aan nitä sisaruksia ja sisarusten lapsia oli aika paljon ja ne eivät halunneet tulla meille. Se oli heille vielä eoikeudenmukaisemman tuntuinen lusmuratkaisu kuin vanhempien luo kokoontuminen (tai vanhempien välillä ajelu), lisäksi äiti ja isä eivät pääseet siinä yhtän helpommalla, sillä laittoivathan nuo kotiinsakin kuitenkin joulun ja lisäksi nyt sitten ajelivat pari sataa kilometriä meille ja takasin. Olen sittemmin joSkus kysynyt äidiltäni, mutta hän ei ole halunnut palata siin systeemiin, joten hän jpretää illallise kaikille. Tarodun yleesä tuomaan jotain, mtta äiti sanoo, ettei kannata.
äiti on nyt 60, minä 40 ja noiden meillä vietettyjen joulujen aikaan olimme kymmenen vuotta nuorempia. Äitini ei kolmi-nelikymppisenä käynytt oman äitinsä joulupöydässä, koska sellaista ei edes ollut.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 16:04"]
Milloin nykyiset 30-40-vuotiaat ottavat itse vastuun joulun järjestämisestä ihan omalle perheelle? Ilmeisesti eivät ota siihen asti kuin vanhuksilla henki pihisee.
[/quote]
Kyllä muakin vähän ihmetetyttää se, että vanhusten tulee laittaa joulu keski-ikää lähestyville lapsilleen!
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 15:01"]
Meillä on ollut oma joulu ja kutsuttu jouluvieraita siitä saakka kun oma talomme valmistui 11 vuotta sitten, oltiin kolmekymppisiä. Siihen saakka veivattiin aina anoppilassa ja/tai mun vanhemmilla. Kahden aikuisen on helpompi liikkua kuin 3-lapsisen perheen. Siksi.
[/quote]
Meilläkin on talo ja kolme lasta, mutta vanhempani eivät halua silti tulla meille jouluna. Ovat kuulemma liian vanhoja lähtemään enää mihinkään, 67-vuotiaita. Ovat mieluummin kahdestaan kotona. Meillä meni näin.
Opiskelijana taisin vielä vanhempieni luona käydä jouluna syömässä. Mieheni kanssa ei olla koskaan käyty jouluna kummankaan vanhemmilla muuta kuin kahvilla. Meidän lapset on ainoat lapsenlapset molemmille, meillä on aatot vietetty viimeiset 17 vuotta. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa ollaan ihan omalla porukalla aatto, lasten pyynnöstä. Tuntuu aika leppoisalta kun ei tarvitse isolle porukalle miettiä tarjottavia, eikä aikataulukaan aaton suhteen ole niin tarkka.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 16:04"]Milloin nykyiset 30-40-vuotiaat ottavat itse vastuun joulun järjestämisestä ihan omalle perheelle? Ilmeisesti eivät ota siihen asti kuin vanhuksilla henki pihisee.
[/quote]
No kuule ihan on 25-vuotiaasta asti otettu vastuu. Ja anoppi ja äitini molemmat samaa maata että haluavat olla joulun kotona, eivät suostu muualla viettämään joten vietämme siis kaikki erilliset joulut, välipäivinä tai uutenavuonna sitten tavataan vaan.
Me menemme mummolaan eli vanhemmilleni koska he haluavat niin. Kohta lapset niin isoja että haluavat olla kotona niin mennään vielä sinne.
Oltiin mun vanhemmilla eka joulu esikoisen kanssa, mutta seuraavana jouluna kun oli jo kaksi alle 2v., ilmoitettiin, että me ollaan joulu kotona, tervetuloa isovanhemmat molemmin puolin meille. Itse asiassa myös mun veljeä ja miehen veljeä vaimoineen kutsuttiin, mutta he eivät tulleet silloin, eivätkö myöhemminkään. Mun äiti (74v) on edelleen hyväkuntoinen ja kova touhuamaan, ja on aina tuonut ison osan laatikoista mukanaan. Anoppi on tehnyt aina rosollin, tuoresalaatin ja jälkkärin. Meiltä on ollut kinkku, kalat ja jotain laatikoita. Tosi hyvin on homma toiminut noin lähes 15v, mutta tänä jouluna vanhempani eivät taida tulla meillä, kun eivät halua ajaa enää pimeällä, matkaa on 250km suuntaansa. Anoppi tulee silti meille ja tuo kai lihapullia ja rosollia tullessaan :) Mua ei saisi jouluksi kotoani kuin korkeintaan Lappiin laskettelemaan, mutta sinne mennään perinteisesti vasta uutena vuotena.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 16:04"]
Milloin nykyiset 30-40-vuotiaat ottavat itse vastuun joulun järjestämisestä ihan omalle perheelle? Ilmeisesti eivät ota siihen asti kuin vanhuksilla henki pihisee.
[/quote]
Voisin ottakin jo vastuun muttavanhempani oikeasti
nauttivat että menemme sinne (siis tuskin nyt minusta enää mutta lapsistani).
Minä 21v, mies 24v, olen ehkä vähän nuori (sekä lapseton) vastaamaan mutta vastaan silti. Tämä joulu ollaan minun vanhemmillani (äiti 50v, isä 58v) jonne tulevat myös kolme isovanhempaani (iältään 70v, 70v ja 85v) sekä veljeni 20v ja hänen tyttöystävänsä 19v. Siinä on koko minun lähisukuni. En vielä koe paineita ottaa koko joukkoa omalla vastuulleni eikä meidän opiskelija-asunnossa olisi tilaakaan :D Tietenkin autan äitiniä joulun valmistelussa mutta ainakin seuraavat viisi vuotta vietämme joulun joko minun vanhemmillani tai miehen äidillä (51v).
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 16:04"]
Milloin nykyiset 30-40-vuotiaat ottavat itse vastuun joulun järjestämisestä ihan omalle perheelle? Ilmeisesti eivät ota siihen asti kuin vanhuksilla henki pihisee.
[/quote]
Samaa mietin. En yleisesti ottaen ole mikään kodin pikku hengetär. Teen ne, mitä pitää. Meillä on 3 poikaa ja miehen kans on ollut joskus puhetta, että toivottavasti ei tule kovin jouluisia miniöitä, jotka haluaa viettää meidän isossa talossa kunnon perinnejoulun. Me varmaan karkaamme tällaisissa tilanteissa johonkin kylpylään joulunviettoon.
Olen nuorempana laittanut isoja jouluja isovanhemmille ja miehen sisaruksille ja en taatusti aio alkaa vanhempana puurtamaan keittössä kolmen pojan perheelle ja heidän pilteilleen perinnejoulua omin pikku kätösin valmistettuine laatikkoineen ja puhtaine, mankeloituine lakanoineen.
Minä ja mies 27, lapsi puolivuotias. Tokko ihan äkkiä meille kukaan joulua haluaa viettämään, kun kolmiossa asutaan. Varmaan kun on oma talo ja mahdollisesti vanhemmillakin alkaa olla ikää, niin ehdottomasti joulua voidaan viettää eri tavoin. Tosin tällä hetkellä kummankin vanhemmille tulee myös sisaruksia puolisoineen käymään. Autan toki joulun laitossa, jatkossa todennäköisesti vain entistä enemmän vuosi vuodelta. Molempien äidit ovat kuitenkin vielä viidenkympin tienoilla, että suht nuoria.
ei vietetä joulua anoppilassa,anoppi ei ole koskaan kutsunut,me olemme kyllä,mutta haluaa olla kodissaan.Äidilläni ollaan vietetty joulu monesti ja ei myöskään lähde vastavierailulle,mutta haluaa,että tullaan sinne,isälläni myös vietetään joulua ja hän on ainut joka on myös viettänyt joulua meillä.Aina kauheaa säätöä,että kaikki olisi tyytyväisiä.
24: Ei "tulee laittaa", vaan laittavat, jos haluavat. Jotkut ovat tosi pirteitä vielä 80-90-vuotiainakin.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 16:27"]
24: Ei "tulee laittaa", vaan laittavat, jos haluavat. Jotkut ovat tosi pirteitä vielä 80-90-vuotiainakin.
[/quote]
Ja osa vanhuksista haluaakin ehdottomasti tehdä itse, ei kelpaa miniän tekemät jouluruuat saati että suostuttaisiin jouluksi menemään lasten kotiin ;)
Meillä ei vielä ole lapsia ja kummankin vanhemmat ja pääosa sisaruksista asuu samalla paikkakunnalla (mun nuorimmat veljet vielä kotona, miehen sisarukset lähellä), joten meille on aika luontaista matkustaa tiettyyn suuntaan jouluksi.
Vanhemmat ovat vähän yli viisikymppisiä kummallakin ja selvästi toivovat koko suvun koolle jouluksi. Äiti on laittanut aina joulun kotonaan, nuorenaparina eivät tosin ehtineet edes jouluruokia syödä kun joka paikkaan kutsuttiin kylään.
Mummu järjesti sukujoulun joulupäivänä, vanhoilla päivillään oli usein meillä aattona. Toinen isoäiti taas tapasi järjestää jouluruokailun tapanina. Eli vanhempanikin ovat päässeet valmiiseen pöytään.
Omaa joulua tulee todennäköisesti vietettyä sitten kun on lapsia ja ne vähän vanhempia. Nyt sisarukset kuuluvat vielä niin merkittävästi perheeseeni, että näen heitä mielellään jouluna.
Menemme jouluksi vanhempieni luokse, jotka ovat 62v. ja 52v. Omat lapseni on 1 ja 2 vuotiaat. Paineita tuskin tulee ihan vähään aikaan, koska nytkin he oikein suostuttelivat meidät sinne joulua viettämään. Eikä sinne valmiiseen pöytään mennä, äitini on sen verran topakka täti, että pistää varmasti kaikki vieraat töihin tavalla tai toisella.