Niin se aika meni äkkiä ja kuopus muuttaa

Anna joku ajatus näihin pikkulapsivuosiin?

En minä osaa niin suuria ajatuksia antaa. Mutta muistan vielä todella hyvin, kun lapset olivat pieniä, tuntui, ettei tämä mene koskaan ohi ja olen kuin vankilassa, kun ei päässyt mihinkään miehen kanssa kahdestaan. Turhaan tiuskin sitten lapsille, kun eihän se heidän syynsä ollut, kun itse olimme valintamme tehneet lapsia tekemällä.

Jos nyt aloittaisin alusta, olisin huomattavasti rennompi äiti ja en siivoaisi niin paljon. Se oli minun perisynti, että luulin hyvän äidin kodin olevan kiiltävä ja oli jotkut ihmeelliset säännöt, mitkä piti täyttää. 

Murrosiässä olisi pitänyt lapsia kuunnella herkemmällä korvalla. Monen oven paiskomisen takana oli joku lapsen oma juttu, mitä oli sattunut koulussa ja lapsi olisi halunnut kuuntelevaa vanhempaa, eikä auktoriteettia, joka ärähti, että täällä ei paiskota.

Olen mokaillut monia juttuja, mutta onneksi kuitenkin lapsilla on avara mieli ja heistä on kasvanut ihan ihmisiä, vaikka äitinä en aina niin hyvä ollutkaan.

ap

Kiitos ap. Pelastit juuri jouluni :-)

Meillä esikoinen todennäköisesti muuttaa ensi vuonna omilleen. Minä taas koin pikkulapsivuodet auvoisena ja elämäni parhaana aikana. Toki sitä joskus oli väsynyt. Toivoin silloin kuitenkin, että ajan voisi pysäyttää, mutta eihän sitä voi.