Toivon tyttöä, olenko huono äiti jos petyn poika uutisesta?

Mä taas pelkäsin ekaa lasta odottaessani, että pettyisin enkä osaisi edes peitellä pettymystä jos olisi tullut tyttö. Mulla on niin huono äiti-tytär -suhde äitini kanssa, että pelkäsin sen siirtyvän tyttööni jos sellaisen saisin. No esikoinen oli "onneksi" poika joten äitiys hänen kanssaan ei pelottanut ja huomasin myös olevani oikeasti loistava äiti ja meillä syntyi heti vahva side toisiimme syntymästä lähtien. Toiseksi lapseksi aloinkin sitten haaveilla tyttöä kun huomasin olevani hyvä äiti enkä enää pelännyt huonon äiti-tytär suhteen siirtymistä minun ja tyttäreni välille. Tyttöhän sieltä tuli ja voi miten paljon rakastinkaan häntä ensi näkemästä lähtien. Minulle oli kyllä suuri onni, että sain lapset tässä järjestyksessä, olisin varmasti paljon epävarmempi äitinä jos olisinkin saanut tytön ensin. Vaikka varmasti olisin pikkuhiljaa oppinut luottamaan itseeni äitinä ja rakastamaan sitä pikkuista.
Ainiin ja meidän poika ei leiki pelkästään autoilla, hän leikkii myös nukeilla, rakastaa askartelua ja kokkailee päivittäin ruokaa leikkikeittiössään sekä auttelee mielellään oikeassakin ruoanlaitossa :)

Eihän näistä saa puhua, mutta kyllä mäkin hieman kaihoten katson perheitä, joissa esim. 3 poikaa...onneksi itsellekin on siunaantunut kaksi :)

Kaikkiin tunteisiin on lupa. Tämäkin aihe näyttää olevan toisille tabu. Se että on toive jommasta kummasta, ei ole keneltäkään pois. On tärkeää tiedostaa tunteensa, käydä ne läpi. Silloin et siirrä niitä lapsen kannettavaksi, vaan otat itse vastuun. Inhimillistä.

2

Jos osoittautuu ultrassa pojaksi, niin voit tehdä abortin. Tai oikeasti, oli kumpi tahansa, luovuta heti synnyttyä adoptioon jollekin rakastavalle, järkevälle perheelle

Mä toivoin tyttöä. Sain ultrassa tietää pojasta. Olin vähän hämilläni ja ällikällä lyöty. Poikani on nyt vuoden ikäinen ja miten ihanaa onkaan, että minulla on poika! Hän on aivan ihana! Ollut syntymästään saakka. Olin syntymästä saakka onnellinen, että sain kauniin, terveen pojan enkä voisi kuvitellakaan, että tuo olisi ollut tyttö. :)

Ajatuksesi ovat inhimillisiä ja uskon vahvasti, että sinäkin halkeat onnesta, kun saat vauvasi ensi kertaa syliin. Ja halkeat onnesta vielä monta kertaa sen jälkeenkin.

Tsemppiä loppuodotukseen ja synnytykseen!

Kyllä muakin vähän jännitti pojan saaminen kun jotenkin sitä aina aatteli pienenä että saa sit joskus isona tytön jne. Mutta nyt kun itellä on poika niin voi elämä mikä ihanuus!! En ikimaailmassa vaihtais häntä tyttöön! :) Parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut.

Sä tuut kyllä rakastamaan lastasi sydämes puhki on hän sitten poika tai tyttö, trust me :) Ei kannata stressata etukäteen.

Esikoista odottaessani toivoin mielessäni tyttöä ja ajattelin jopa, että olisin pettynyt poikaan. Poika syntyi ja rakastuin häneen välittömästi. Nyt minulla on kolme maailman ihaninta poikaa enkä mitenkään enää pysty saamaan kiinni siitä tunteesta, kun toivoin tyttöä. Se tuntuu ihan käsittämättömän typerältä. Jos vielä alkaisin odottaa neljättä lasta, niin itseasiassa toivoisin salaa siitäkin poikaa. Mutta tuskin silloinkaan pettynyt tyttöön olisin. Ja eivät omat poikani ainakaan ole yhtään tuollaisia ap:n kuvailemia ase-/autohulluja! :)

2

Mä toivoin poikaa kun esikoistani odotin, mieheni takia, hänellä ei ole kuin veljiä ja olisi paljon helpompi olla pojan kanssa. Naureskelin ja leikittelin kuitenkin ajatuksella että pieni tyttö tuohon poikalaumaan olisi vallatonta. :) saimme pojan. Minulle on aivan sama kumpi tulisi. Onko sinulla vain siskoja? Etkö tiedä pojista mitään?

Voi kun kaikki rakastaisivatkin lapsiaan ehdoitta, omien toiveiden täyttymättäkin. Mutta valitettavasti lasten huostaanotot lisääntyy ja niin monella lapsella on paha olla. Miksi äidit eivät välitä lapsistaan? Ovatko he syntyneet alunperin ei toivottuina, eikä äiti halua kehittää suhdetta lapseen? Tabu tai ei, niin on hyvä, että yleinen asenne tuomitsee lapsiin kohdistuvan asenteen, jossa lapsi esineellistetään. Että lapsien tulisi olla tietynlaisia, kuin kaupannhyllyltä ostettuja nukkeja. Tietyille nukeille sopii tietyt varusteet ja sitten leikitään äitiä kaverin kanssa ja katsotaan kenellä paras lelu. Ja voi itku, jos joulupukki toikin väärän lelun...

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 15:29"]

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 15:21"]

Et ole huono äiti, mut kypsymätön vielä. Se on ihan normaalia tuossa vaiheessa. Huomaatko, että puhut koko ajan, kuin lapsi syntyisi tähän maailmaan sinua varten? Sulle kaveriksi, sun toiveita toteuttamaan, sun kanssa askartelemaan ja ompelemaan. Ei se niin mene. Vaikka olet tehnyt lapset itseäsi varten, niin asia on täysin päin vastoin, ja sinä olet sitä lasta varten tässä maailmassa. 

Vaikka olet hoitanut lapsia, puheistasi huomaa että miessukupuoli on sulle vielä täysin mysteeri. Et näe sitä persoonaa sukupuolen takana. Oma poika avaa ihan uuden maailman, paitsi poikien maailmaan myös oman miehen maailmaan. On surullista jos ei pidä sitä minkään arvoisena, vaan haluaa tavallaan vaan elää uudelleen sitä omaa lapsuuttaan, ja pysyä mukavuusalueellaan. 

[/quote]

Tämä oli fiksuin kirjoitus mut olen aikoihin av:lla nähnyt! Niin totta.

[/quote]

Todella, viisaita sanoja.

Itselläni on ollut aika paljon oppirahoja maksettavana äitiydestä, ja olin varmaan suunnilleen samassa tilanteessa kuin ap aikanaan. Ainoa ero oli, etten ollut hoitanut lapsia koskaan enkä tiennyt pojista sen enempää kuin tyttölapsistakaan mitään. Sen epämääräisen muiston, mitä omasta lapsuudesta oli, tyttönä elämisestä. Senhän minä halusin toistaa, ja peilata muistojani ja nostalgisia ajatuksia lapsuudesta omaan tyttäreen. Toivoin tyttöä kiihkeästi. En vain toivonut, vaan olin aivan satavarma, että tietenkin minulle syntyisi tyttö. Olen naisellinen nainen, tykkään kaikesta kauniista ja ihanasta, ja pikkupojat ovat aina tuntuneet lähinnä rasittavilta mekastajilta. Oli siis aika kauhea shokki, kun kuulin ultrassa, että poika olisi tulossa. Itkin asiaa hysteerisesti, mutten ikinä tunnustanut tunteitani kenellekään paitsi miehelleni. Kun sitten lapsi syntyi, olin jo jollain lailla sinut asian kanssa, mutta kun lapsi sitten putkahti maailmaan ja laitettiin siihen rinnalleni köllimään, tuntui kuin joku jota olen odottanut koko elämäni, olisi vihdoin saapunut. Ei sitä rakkauden määrää pysty sanoin kuvailemaan. Lapsi oli niin tuttu jotenkin, tuntui kuin juuri Se Oikea olisi jollain ihmeen kaupalla löytänyt meille. Sukupuolella ei ollut mitään merkitystä enää.

Nykyään minulla on tytärkin, ja rakastan häntäkin valtavasti. Ihana ihana pieni ihminen. Mutta jos hän olisi ollut esikoiseni, olisin taatusti jämähtänyt siihen prinsessaloukkuun, mistä nyt olen välttynyt - ja tyttäreni! Olen tajunnut pitkälti samoja asioita kuin lainaamani kirjoittaja, joka onnistui pukemaan sanoiksi ajatukset todella hyvin.