Pienen yksiön remontti kestänyt kohta 2 kk, onko näillä mitään kestorajaa. Vai onko joku perustanut sinne verstaan ja kenelle siitä kuuluu vastuu
Joo, neliöitä vajaa 40 asunnossa ja nyt 7 viikkoa paukutettu joka päivä. Onko enää edes mahdollista jos on oikea remontti?
Kommentit (42)
Olkaa tarkkana etteivät tee mitään hänärähommia siellä.
Älä huolestu. Ikkunatehdas käski kaikki etätöihin.
Vierailija kirjoitti:
JOKA PÄIVÄ TUNTIEN AJAN vasarointia, hakkaamista, poraamista eli onko kellään tietoa että miksi voi olla metelivaihetta viikkojen ajan pienessä asunnossa.
Ap
Minun yläkerrassani remontoitiin reilut viisi kuukautta; soitin omistajalle monta kertaa ja kysyin aikataulua, ja aina oli deadline poikkeuksellisesti siirtynyt. Yksi remonttifirma piikkasi märkätilojen lattiat auki ja siirteli seiniä (muun muassa yhden kantavan seinän); asunnon joka ikinen pinta revittiin irti. Toinen remonttifirma tuli korjaamaan ensimmäisen jälkiä ja repi auki kaiken jo tehdyn. Sitten kolmas firma tuli repimään auki sen, mitä edelliset olivat saaneet aikaan. Minä yritin tehdä töitä kotona korvatulpat ja kuulosuojaimet päässä yhtaikaa, eikä koskaan tiennyt, milloin tärinä ja jyrinä alkaisi ja loppuisi. Remonttia teetti venäläinen nainen, joka ei tiennyt remontoimisesta mitään, mutta riitelemisestä tiesi. Hän ei tullut ollenkaan toimeen remonttifirmojen kanssa. Minä päädyin lopulta muualle enkä tiedä, kauanko tuo helvetti vielä kesti.
Vierailija kirjoitti:
Päivällä nyt saa ääniä kuulua. Muuta korpeen jos häiriinnyt. Kuuluu ulkoakin millon mitäkin työn ääniä esim pihan- ja katujen hoidosta.
No ei muuten saa. Ihme trolleja taas tässäkin ketjussa, taitavat itse olla ojassa eläviä sikoja tai jotain helkkarin opiskelijoita jossain opiskelijakommuuneissa ja luulevat että aikuisten talossa on sama meininki. Silläkin on rajansa kuinka pitkään rempat saavat kestää. Jos pidempiaikaista metelöintiä tiedossa siitä PITÄÄ ilmoittaa. Ota yhteyttä isännöitsijään.
Vierailija kirjoitti:
Päivällä nyt saa ääniä kuulua. Muuta korpeen jos häiriinnyt.
Jos olisin nuorempana tuon tiennyt, niin olisin säästänyt tiukassa rahatilanteessa rahaa, enkä maksanut bänditilan vuokria turhaan, kun kotonakin olisi mahtunut soittamaan...
Alkuperäinen kysymys oli että mitä siellä oikein tehdään. Siis todella joka päivä klo 9-17, vasarointia, lattian hakkaamista, sahaamista, kolistelua. Kaikkea sekaisin.
Ensin sahataan. Sitten kolistellaan ja pudotellaan jotain. Hetken päästä nuijitaan lattiaa. Sitte taas sahataan.
Tämä toistuu joka päivä. Mitä siellä tehdään. Kun luulisi että jos remppaa lattian, niin sitten remppaa sen lattian ja sen jälkeen joku seuraava työ. Tämä koluaa pitkin yksiön nurkkia sahaten ja kikaten. Eli mitä se oikein tekee?

Hinkataan lattia irti, sitten tasoitellaan ja täytellään, sitten paukutetaan pontteja muutama päivä, sitten korjataan harjoittelijan jälkiä, sitten sahataan lattialistoja ja nurkkapalasia, irrotellaan pieleen menneitä palasia, sahaillaan jiirikulmia milli kerrallaan sopivammiksi ja vaikka mitä. Pudotteleminen on sitä, että heitellään työkalut metrin päähän seuraavan listan tai lankun kohdalle. Ei jonkun satunnaisen naapurin takia ruveta olemaan hiljempaa tai rationalisoimaan työvaiheita. Usko pois, minä tiedän.
Nro 24
Ei tuo vielä mitään ole! Edellisessä asunnossani naapuri remontoi koko sen ajan, kun asuin siellä. Kymmenisen vuotta sitä jaksoin kuunnella. Terveisiä vaan JUHANILLE!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kysymys oli että mitä siellä oikein tehdään. Siis todella joka päivä klo 9-17, vasarointia, lattian hakkaamista, sahaamista, kolistelua. Kaikkea sekaisin.
Ensin sahataan. Sitten kolistellaan ja pudotellaan jotain. Hetken päästä nuijitaan lattiaa. Sitte taas sahataan.
Tämä toistuu joka päivä. Mitä siellä tehdään. Kun luulisi että jos remppaa lattian, niin sitten remppaa sen lattian ja sen jälkeen joku seuraava työ. Tämä koluaa pitkin yksiön nurkkia sahaten ja kikaten. Eli mitä se oikein tekee?
Hinkataan lattia irti, sitten tasoitellaan ja täytellään, sitten paukutetaan pontteja muutama päivä, sitten korjataan harjoittelijan jälkiä, sitten sahataan lattialistoja ja nurkkapalasia, irrotellaan pieleen menneitä palasia, sahaillaan jiirikulmia milli kerrallaan sopivammiksi ja vaikka mitä. Pudotteleminen on sitä, että heitellään työkalut metrin päähän seuraavan listan tai lankun kohdalle. Ei jonkun satunnaisen naapurin takia ruveta olemaan hiljempaa tai rationalisoimaan työvaiheita. Usko pois, minä tiedän.
Nro 24
Usko pois. Minäkin tiedän.
Eli siellä tyritään ja sekoillaan. Normipäivä heille.
Meillä meni 93 neliöön 2,5 viikkoa. Keittiössä laitettiin kaikki uusiksi, paitsi tietty ikkunat ja seinät, paitsi yksi ovi laitettiin umpeen kun oli olohuoneesta turhaan kaksi ovea. Mut seinätkin maalattiin. Sen lisäksi uusittiin kylppäri ja laitettiin lattiat uusiksi, tapetit ja maalit joka huoneeseen. Mutta kylppärin ja keittiön teki ammattilaiset, muut tehtiin itse. Eikä siinä kyllä koko aikaa tarvinnut kolistella. Pitäisköhän joku siellä verstasta tai harrasta jotain kovaäänistä askartelua?
Viekö kaikki tämä kokopäivätyönä 9-17 5 pv viikossa SEITSEMÄN VIIKKOA 40m2 asunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni 93 neliöön 2,5 viikkoa. Keittiössä laitettiin kaikki uusiksi, paitsi tietty ikkunat ja seinät, paitsi yksi ovi laitettiin umpeen kun oli olohuoneesta turhaan kaksi ovea. Mut seinätkin maalattiin. Sen lisäksi uusittiin kylppäri ja laitettiin lattiat uusiksi, tapetit ja maalit joka huoneeseen. Mutta kylppärin ja keittiön teki ammattilaiset, muut tehtiin itse. Eikä siinä kyllä koko aikaa tarvinnut kolistella. Pitäisköhän joku siellä verstasta tai harrasta jotain kovaäänistä askartelua?
No tämäpä se . Jos joku pitää verstasta, niin kukas siihen puuttuu. Minkä ajanjakson jälkeen voidaan todeta ettei ole enää remontti ?
Ap
Ei voi 40m2 lattian laitto kestää 7 viikkoa jos joka päivä tehdään töitä.
No, joko saa kysellä keston perään vai onko se valittamista? (Täällä ei saa valittaa mistään, esim. häiriöistä )
Ap
Vierailija kirjoitti:
No, joko saa kysellä keston perään vai onko se valittamista? (Täällä ei saa valittaa mistään, esim. häiriöistä )
Ap
Miten luulet, että ihmiset, jotka eivät tiedä sinun naapuristasi yhtään mitään, tietäisivät jotain hänen remontistaan?

Pitäähän isännöitsijän tietää laajan remontin aikataulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JOKA PÄIVÄ TUNTIEN AJAN vasarointia, hakkaamista, poraamista eli onko kellään tietoa että miksi voi olla metelivaihetta viikkojen ajan pienessä asunnossa.
ApKyllähän se remontti kestää, jos vaikka asunnon omistaja itse remppailee päivätyön ohessa.
Mutta miten voi se hakkaamisvaihe kestää 7 viikkoa kun joka päivä 6 tuntia hakstaan?
Ap
Helpoimmalla saat vastauksen kun kysyt sen asunnon omistajalta arviota kauanko vielä kestää.
Meidän taloyhtiössä naapuri ilmoitti remontista, minkä kesto oli noin 3 viikkoa. Remontoi kuitenkin lähes puoli vuotta ja yleensä suurin meteli oli iltaisin ja viikonloppuisin. Itse yritin kestää, toinen naapuri kävi valittamassa ja otti yhteyttä isännöintitoimistoon, eipä se auttanut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kysymys oli että mitä siellä oikein tehdään. Siis todella joka päivä klo 9-17, vasarointia, lattian hakkaamista, sahaamista, kolistelua. Kaikkea sekaisin.
Ensin sahataan. Sitten kolistellaan ja pudotellaan jotain. Hetken päästä nuijitaan lattiaa. Sitte taas sahataan.
Tämä toistuu joka päivä. Mitä siellä tehdään. Kun luulisi että jos remppaa lattian, niin sitten remppaa sen lattian ja sen jälkeen joku seuraava työ. Tämä koluaa pitkin yksiön nurkkia sahaten ja kikaten. Eli mitä se oikein tekee?
Nyt on asia niin etta menet ja soitat ovikelloa ja kysyt mita taalla touhutaan. Paljon helpompaa kuin minun taalta USAsta arvuutella suomalaisten remppahommia. :D
Vai onko niin etta et osaa avata suutasi?
Jos siellä uusitaan koko asuntoa niin kestäähän se. Esim. tupakoitu sisällä, koira kuseksinut kaikkialle tai joku maannut siellä kuolleena päiväkausia.