Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä kun oma 70v äiti aiheuttaa inhon tunteita itsessä
18.10.2021 |
Olen itse viisikymppinen. Äitini on melkoisen raskas tapaus nykyään, ollut eläkkeellä jo 15 vuotta ja viimeiset parikymmentä vuotta keskittynyt vain omaishoitamaan omia vanhempiaan. En tiedä, höperöityikö siinä prosessissa täysin, vai onko vaan tosiaan hieman raskas persoona, joka vanhetessaan vain ”pahenee”.
Ai millainen hän on? Kovasti huomion ja kehunkipeä, puhuu suu vaanhdossa itsestään ja kehuu/vaahtoaa tekemisiään. Liioittelee ja jopa muuntelee totuutta jutuissaan (ja minua hävettää kuunnella hänen juttujaan). Kaikesta tekee hirveän numeron ja draaman, haukkuu ja arvostelee muita ihmisiä. Minä olen hänen ainoa lapsensa ja minulle yrittää ladata kaikki murheensa ja vaivansa, mutta olen tehnyt siitä ns lopun siinä määrin kuin se on mahdollista. Hän on lisäksi hyvin heikkohermoinen ja jotenkin lapsenomainen, olenkin alkanut miettiä onkohan hänellä jokin ADHD tai muu vaiva. Nuorempana hänen elämänsä oli yhtä vaihtuvien poikaystävien virtaa, niitä riitti ja aina vähän ajan päästä hän totesi ukon toisensa jälkeen jotenkin vialliseksi (itseSsään ei tietysti mitään vikaa ollut).
Mitä tällaisen ihmisen kanssa pitäisi tehdä, kun ei sellainen normaali kanssakäyminen tahdo onnistua? Mikä voisi olla ”diagnoosi”? Onko muilla tällaisia äitejä?
Kommentit (50)
Taitaa olla tätä nuorempaa polvea, joiden neuvo kaikkiin ihmissuhdeongelmiin on - jätä se! Ei ihme, ettei nykyään mikään parisuhde ja muukaan enää kestä eikä onnistu. Sitten ollaan masentuneita ja tyytymättömiä. Vai olenko väärässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kiitos nyt kumminkin 😀, sepä kiva että haluatte lynkata minut. Mikäs siinä, käyhän se näinkin päin. Voihan se tosiaan ollakin, että olen kylmä ja julma ihminen. Itse en kuitenkaan koe, että lasten kuuluisi olla vanhempiensa terapeutteja ja likasankoja, sille minä laitan pisteen ainakin omien lapsieni kohdalla. Eivät tule joutumaan minun valitusteni ja vaikeuksieni kohteeksi, siitä olen varma. Ainakin sen olen näistä omista kokemuksistani oppinut.
Vierailija kirjoitti:
No, kiitos nyt kumminkin 😀, sepä kiva että haluatte lynkata minut. Mikäs siinä, käyhän se näinkin päin. Voihan se tosiaan ollakin, että olen kylmä ja julma ihminen. Itse en kuitenkaan koe, että lasten kuuluisi olla vanhempiensa terapeutteja ja likasankoja, sille minä laitan pisteen ainakin omien lapsieni kohdalla. Eivät tule joutumaan minun valitusteni ja vaikeuksieni kohteeksi, siitä olen varma. Ainakin sen olen näistä omista kokemuksistani oppinut.
Mistä tiedät? Ei sinulla ole aavistustakaan, millaista elämäsi on parinkymmenen vuoden kuluttua jos olet elossa ja kuinka paljon tarvitset muiden ihmisten apua ja tukea.
Vierailija kirjoitti:
No, kiitos nyt kumminkin 😀, sepä kiva että haluatte lynkata minut. Mikäs siinä, käyhän se näinkin päin. Voihan se tosiaan ollakin, että olen kylmä ja julma ihminen. Itse en kuitenkaan koe, että lasten kuuluisi olla vanhempiensa terapeutteja ja likasankoja, sille minä laitan pisteen ainakin omien lapsieni kohdalla. Eivät tule joutumaan minun valitusteni ja vaikeuksieni kohteeksi, siitä olen varma. Ainakin sen olen näistä omista kokemuksistani oppinut.
No mitä halusit? Jos olisit halunnut neuvoja tilanteeseen, olisit kysynyt.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla tätä nuorempaa polvea, joiden neuvo kaikkiin ihmissuhdeongelmiin on - jätä se! Ei ihme, ettei nykyään mikään parisuhde ja muukaan enää kestä eikä onnistu. Sitten ollaan masentuneita ja tyytymättömiä. Vai olenko väärässä?
Olet sillä tavalla väärässä, että kun jättää sen, niin siitä ei seuraa masentuneisuus, vaan onnellisuus. Toista ihmistä kun ei voi muuttaa. Moni on jäänyt vuosikymmeniksi yrittämään ja kärsinyt itse sen vuoksi kohtuuttomasti. Omat toiveet ja odotukset löytää joku parempi kumppani voi muuttua tyytymättömyydeksi, mikäli sitä ei ala löytymään. Silloinkin on vain tarkasteltava sitä faktaa, että mikäli tarjonnassa ei ole mitään onnea tuovaa, niin silloin on parempi olla yksin ja nauttia valinnastaan. Ei sitä turhaan sanota, että ihminen on oman onnensa seppä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap lisää vielä: hänen vanhempansa ovat nukkuneet pois jo vuosia sitten. Eikä hän todelllakaan ole mikään vanhus, hyvin viriili nainen, joka käy monta kertaa viikossa jumpassa, uimassa, jne. Olen auttanut häntä monessa harrastukseen liittyvässä, hommannut kavereita, vienyt retkille, shoppailemaan yms.
Turha on minusta yrittää mitään paholaista leipoa. Juurikin viikonloppuna kutsuin hänet ja nykyisen poikaystänsä meille syömään jne. Olemme käyneet juuri ennen koronaa etelässä yhdessä yms.
Minä HALUAISIN olla hänen kanssaan normaalilla tavalla läheinen ja sehän tässä surettaakin kun kaikki on yhtä draamaa.
Heippa, poistun paikalta,
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap lisää vielä: hänen vanhempansa ovat nukkuneet pois jo vuosia sitten. Eikä hän todelllakaan ole mikään vanhus, hyvin viriili nainen, joka käy monta kertaa viikossa jumpassa, uimassa, jne. Olen auttanut häntä monessa harrastukseen liittyvässä, hommannut kavereita, vienyt retkille, shoppailemaan yms.
Turha on minusta yrittää mitään paholaista leipoa. Juurikin viikonloppuna kutsuin hänet ja nykyisen poikaystänsä meille syömään jne. Olemme käyneet juuri ennen koronaa etelässä yhdessä yms.Minä HALUAISIN olla hänen kanssaan normaalilla tavalla läheinen ja sehän tässä surettaakin kun kaikki on yhtä draamaa.
Heippa, poistun paikalta,
T. Ap
Olisit kertonut tuon heti, tuohan on ihan eri tilanne. Eli teillä on ihmissuhdeongelma. Aika yleistä. Eikö kannattaisi lähestyä tilannetta niin, että miten voit parantaa tilannetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raahaapa äitisi muistitesteihin.
Omalla äidilläni alzheimerin tauti oireili 5-10 v ennen diagnoosia pahantuulisuutena, epäluuloisuutena ja masennuksena. Haukkui isäni aina lyttyyn kun menin heillä käymään.
Jos äitisi ehdottomasti kieltäytyy lähtemästä muistitesteihin silloin hänet _erityisesti_ täytyy sinne viedä!!! Ns. normaali ihminen ymmärtää, että testaaminen ja taudin havaitseminen on tärkeää, että tautia voitaisiin hoitaa. Huonosta muistista kärsivä yleensä koittaa peittää ongelman ja pelkää saavansa diagnoosin.... kunnes ei enää pysty peittämään huonomuistisuuttaan ja tauti ”lävähtää” omaisten silmille. Näin kävi meillä. Äidilläni oli aina myös selitys kaikkeen.
Itse yritän nyt huolehtia paljon vanhemmistani. Koen, että olen masentumassa tai sekoamassa tms. Raskasta henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ehkä jossain määrin tabu aihe. Omat vanhempani ovat vielä teräviä, vaikka iäkkäitä, sen vuoksi, että pyrkivät elämään aktiivista elämää ja ovat psyykkisesti eheitä ja terveitä.
Sitten kun elämä kapeutuu vaikka sairauden takia, niin saattaa alkaa ilmetä kaikenlaista erikoisuutta, mistä itsekeskeisyys on ehkä merkittävin ihmissuhteita vaikeuttava tekijä. Se ei välttämättä liity vanhuuteenkaan, siis vanhuusiän elämän kapeutumiseen, vaan voi olla psyykkinen sairaus joka on oireillut jo nuorempana. Se on ollut raskasta elämää sekä sairaalle itselleen että muille.
Anoppini on tällainen eikä vanhemmiten ole yhtään herttaisemmaksi muuttunut. Minkäs teet, se kannattaa muistaa että noita geenejä voi kantaa oma lapsi tai lapsenlapsi, jos siellä psyykkistä sairautta on. Koetan suhtautua kuin kehen tahansa psyykkisesti sairaaseen ihmiseen, vaikka koville onkin välillä ottanut. Olen koettanut muistaa, että meistä jokainen, psyykkisesti tervekin tulee vanhaksi ja elämä kapeutuu eikä enää jaksa samalla tavalla paneutua nuorempien asioihin. Voimat ovat vähissä. Myös itsekeskeisyys ja lapsenomaisuus ovat keinoja ilmaista hoivan tarvetta ja avuttomuutta.
Se, ettei enää pärjää aiheuttaa masennuksta, mikä usein ilmenee ärtyisyytenä ja jotkut peittävät sitä myös jatkuvalla puhetulvalla. Varmaan anoppinikin hyötyisi terapiasta, mutta on sitä sukupolvea, joka ei terapiaan mene. Empaattisimpia on psyykkisesti hyvävointiset ja henkisesti vahvat ihmiset, joilla on ollut hyväksi koettu elämä. Kovin monilla ei sellaista elämää ole ollut, mikä kannattelisi myös huonoina päivinä ja auttaisi näkemään elämän ja muiden ihmisten ja jälkikasvun pitkän perspektiivin. On lupa väsyä ja lopulta kuolla omalla tavallaan.
Psykiatri Pirkko Siltala on puhunut ja kirjoittanut tästä aiheesta paljon ja viisaasti. Hän on antanut kuoleville potilaille psykoterapiaa. Ihmisellä on tarve käydä läpi elämänsä vaikeita asioita ja jos sitä ei saa tehdä, kehittyy monenlaista häiriötä ja ihmissuhteisiin syntyy hankausta.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on vanhus. Armoa.
Tuossa iässä ollaan vielä töissä v 2035.
Ei mikään vanhus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minulla on ihan samanlainen äiti, sillä erotuksella, että on edelleen naimisissa isäni kanssa. Jotenkin tosi huono itsetunto hänellä, mutta sitä pitää pönkittää kehumalla ihan älyttömissä asioissa. Hän tekee kaiken aina oikein ja vain hänen tapansa on ainoa oikea. Haukkuu selän takana naapurit, sukulaiset, varmaan omat lapsensakin (meitä on 2), ystäviä hänellä ei (kas kummaa) juurikaan ole. Koskaan ei kysele minulta kuulumisia, vaan suu vaahdossa selittää naapurien kumminkaimojen ja kissojen tekemisiä. Täysin toimintakykyinen, urheilee, mökkeilee, matkustelee jne, mutta hyvin raskassoutuinen.
Eipä tässä auta oikein kuin kestää, itsekin haluan kuitenkin olla tekemisissä. Hän ja isäni ovat kuitenkin olleet lapsilleni ihanat isovanhemmat, vaikka toki mummon puheet ihmetyttävät lapsiakin välillä. Isäni on nössö, tossun alla oleva mies, mutta ihana isä ja isoisä.
Voi kiitos, kirjoittajat 29 ja 31 erittäin asiallisista ja informatiivisista vastauksista! Tuota muistisairauden mahdollisuutta olen miettinyt, mutta ei tämä kyllä ihan siltäkään vaikuta. Enemmänkin on vain tosiaan se persoona(llisuushäiriö? ADHD) vahvistunut iän myötä.
Täytyykin etsiä Pirkko Siltalan kirjoituksia jostain. Sehän se on, kun ei mistään vaikeasta/epämiellyttävästä voi hänen kanssaan keskustella, siitä seuraa vain jäätävä mykkäkoulu. Kaikki mikä vihjaakin siihen suuntaan että ”on hullu”, on kuin punainen vaate.
Isäni on neljä vuotta vanhempi kuin äitini (ovat siis eronneet jo 70-luvulla) ja hänen kanssaan meillä juttu luistaa kuin sökö kytkin! Isä kokee eläneensä hyvän elämän ja on pragmaatinen oman onnensa seppä.
Äitini taas oireilee selvästi katkeruuttaan, kokee jääneensä paitsi ja ilman. Huomiontarve on suuri.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja 33: ”ihana” kuulla! Niin samalta kuulosta tuo että vain hänen tapansa tehdä on oikein.
Niin monta kertaa olen kuullut ”siellä vaan viiniä kittasivat”, ”se on sitten semmonen muija se xxx”, ”miten voi olla että sekin ukko vaan…” - eli vain hänen tapansa olla ja elää on oikein, kaikki muut ovat outoja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on vanhus. Armoa.
Tuossa iässä ollaan vielä töissä v 2035.
Ei mikään vanhus.
Kyllä meitä töissä käyviä 70v täyttäneitä on tänäkin päivänä ja ihan haasteellisissa töissä eikä missään puuhasteluissa. Sehän se pitääkin ihmisen kaikin puolin kunnossa. Toki eri asia jos sairastaa psyykkistä tai fyysistä sairautta.
Vierailija kirjoitti:
Voi kiitos, kirjoittajat 29 ja 31 erittäin asiallisista ja informatiivisista vastauksista! Tuota muistisairauden mahdollisuutta olen miettinyt, mutta ei tämä kyllä ihan siltäkään vaikuta. Enemmänkin on vain tosiaan se persoona(llisuushäiriö? ADHD) vahvistunut iän myötä.
Täytyykin etsiä Pirkko Siltalan kirjoituksia jostain. Sehän se on, kun ei mistään vaikeasta/epämiellyttävästä voi hänen kanssaan keskustella, siitä seuraa vain jäätävä mykkäkoulu. Kaikki mikä vihjaakin siihen suuntaan että ”on hullu”, on kuin punainen vaate.
Isäni on neljä vuotta vanhempi kuin äitini (ovat siis eronneet jo 70-luvulla) ja hänen kanssaan meillä juttu luistaa kuin sökö kytkin! Isä kokee eläneensä hyvän elämän ja on pragmaatinen oman onnensa seppä.
Äitini taas oireilee selvästi katkeruuttaan, kokee jääneensä paitsi ja ilman. Huomiontarve on suuri.Ap
Aika samantyylistä tuo on kuin anopillani, tosin hänellä ei ole miesystävää eikä ystäviäkään, koska on ns. hankala ihminen ja ollut sitä aina. En usko että ihminen noin vanhana muuttuu, kun se ei ole helppoa nuoremmallekaan, joten ei auta kuin katsella vain sivusta niin että häiriintyy asiasta mahdollimman vähän. Tilanteesi on sikäli hyvä, että hänellä on sosiaalisia kontakteja, joten se ei haittaa, vaikka vähentäisit yhteydenpitoa ja säästäisit hermojasi niihin aikoihin, kun äitisi ei enää pärjää. Nro 31
No niinpä! Ei 70v ole mikään vanhus
Vierailija kirjoitti:
Vanhuus muuttaa ihmistä, eikä välttämätöntä positiiviseen suuntaan. Itselläni iäkäs isä, joka ärsyttää. Kaikki hänen vastenmieliset piirteensä korostuvat vanhemmiten. Inhoan hänen monia tapojaan, yritän kestää, koska ne positiiviset piirteet ovat kuitenkin nähtävillä vielä.
Itselläni myös iäkäs äiti, joka on todella hankala. Muuttunut mielestäni vastenmieliseksi. Välillä inhoan häntä, kunnes välillä tulee tulee esiĺle se mukava äiti, joka oli lämmin ja mukava. Vaikeata on, tämä elämä.
Äitini on 70 ja mainio tyyppi, omaishoiti meidän Pappaa töiden ohessa ollessaan varhaiseläkkeellä. Hyvät välit, ymmärtää nykymenoa ja suvaitsee kaikkia. Harmi että muiden äideillä vippaa yläkerrassa. Mulla on käynyt ilmeisen hyvä tuuri.
Alue: Aihe vapaa
Äitisi on vanhus. Armoa.