Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä kun oma 70v äiti aiheuttaa inhon tunteita itsessä
18.10.2021 |
Olen itse viisikymppinen. Äitini on melkoisen raskas tapaus nykyään, ollut eläkkeellä jo 15 vuotta ja viimeiset parikymmentä vuotta keskittynyt vain omaishoitamaan omia vanhempiaan. En tiedä, höperöityikö siinä prosessissa täysin, vai onko vaan tosiaan hieman raskas persoona, joka vanhetessaan vain ”pahenee”.
Ai millainen hän on? Kovasti huomion ja kehunkipeä, puhuu suu vaanhdossa itsestään ja kehuu/vaahtoaa tekemisiään. Liioittelee ja jopa muuntelee totuutta jutuissaan (ja minua hävettää kuunnella hänen juttujaan). Kaikesta tekee hirveän numeron ja draaman, haukkuu ja arvostelee muita ihmisiä. Minä olen hänen ainoa lapsensa ja minulle yrittää ladata kaikki murheensa ja vaivansa, mutta olen tehnyt siitä ns lopun siinä määrin kuin se on mahdollista. Hän on lisäksi hyvin heikkohermoinen ja jotenkin lapsenomainen, olenkin alkanut miettiä onkohan hänellä jokin ADHD tai muu vaiva. Nuorempana hänen elämänsä oli yhtä vaihtuvien poikaystävien virtaa, niitä riitti ja aina vähän ajan päästä hän totesi ukon toisensa jälkeen jotenkin vialliseksi (itseSsään ei tietysti mitään vikaa ollut).
Mitä tällaisen ihmisen kanssa pitäisi tehdä, kun ei sellainen normaali kanssakäyminen tahdo onnistua? Mikä voisi olla ”diagnoosi”? Onko muilla tällaisia äitejä?
Kommentit (50)
Vanhetessaan ihmiset muuttuvat usein itsensä karikatyyreiksi. Semmoista se vaan on. Vanhuksia siedetään vähän samaan tapaan kuin pikkulapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kanssa pelkään, että vanhemmiten ihmisillä terävöityvät ns. ominaispiirteet. Nuorempana ne eivät ole ehkä häiritseviä, mutta jossain vaiheessa alkavat olla. Piirit ympärillä pienenee ja merkittävintä alkaa olla vain minä, mä ja mie.
No siinäpä se, etten ole hänelle enää varmaan pariinkymmeneen vuoteen kertonut itsestäni/asioistani mitään. Siihen on parikin syytä: 1. En saa suunvuoroa, ei häntä kiinnosta 2. Jos joskus olen jotain saanut kerrottua, vaikkapa että olen sairaslomalla jonkun kivuliaan vaivan takia, tai minulla on joku ongelma, niin hän alkaa räyhäämään minulle että saan potkut tai mieheni jättää minut nyt tämän takia.
Arvaatte varmaan, ettei tee mieli avautua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No siinäpä se, etten ole hänelle enää varmaan pariinkymmeneen vuoteen kertonut itsestäni/asioistani mitään. Siihen on parikin syytä: 1. En saa suunvuoroa, ei häntä kiinnosta 2. Jos joskus olen jotain saanut kerrottua, vaikkapa että olen sairaslomalla jonkun kivuliaan vaivan takia, tai minulla on joku ongelma, niin hän alkaa räyhäämään minulle että saan potkut tai mieheni jättää minut nyt tämän takia.
Arvaatte varmaan, ettei tee mieli avautua.Ap
Aika huvittava äiti😎
Olisko vähän yksinkertainen?
Elämä on tuollaista, juuri kun olettaa ymmärtävänsä tuleekin eteen sellaista mitä ei osannut ennakoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä hän todellakin on hieman yksinkertainen. Kansakoulun käynyt tyttö, joka ei ihan täpöllä pärjännyt elämässään. Oli isäni kanssa naimisissa ja saivat minut, erosivat kun olin ala-asteella. Äitini sai erossa minut ja hänen elämänsä oli vähän repaleista siitä saakka, ei mitään päihdeonglmia mutta sellaista jatkuvaa muuttamista ja vaihtuvia miehiä yms.
Minusta ihme kyllä tuli ihan tolkun tyttö, olen aika paljon isäni kaltainen eli fiksu ja vastuullinen ihminen 😉. Huomaankin, että on aika vaikea mitenkään kunnioittaa äitiä, kun hänestä on useimmiten enemmän murhetta minulle. Poden tästä jäätävän huonoa omaatuntoa.
No eipä siinä voi muuta tehdä kuin alat nyt vaan elää omaa elämääsi.
Yleensähän juttu on niin, että ei äitisikään sinusta välittäisi, mutta on sen verran vanhan ajan kasvatti, ettei kehtaa sulkea ovea edessäsi.
Joten miten olisi: anna äitisi elää omaa elämäänsä ilman inhoa tuntevaa aikuista lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet lapsellinen. Olisi mukava tietää, mitä omat lapsesi sinusta ajattelevat.
En minäkään pidä äidistäni eikä äitini pidä minusta!
Valitettava tosiasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku persoonallisuushäiriö, mahdollisesti narsisti. Empatian puute, kehuu itseään, haukkuu muita.
Voit ihan hyvin jopa pistää välit poikki, jos et saa äidiltäsi mitään vastarakkautta. Inhotkoon sitten sinua minkä haluaa, mutta olisit ainakin itse vapaa.
No, millä tavalla minä olen lapsellinen, viitsisitkö kertoa? Kyllä minä yritän pitää yhteyttä ja olla ns hyvä tytär, mutta kun koen ettei meillä ole enää enää mitään sellaista oikeaa yhteyttä olemassa. On esimerkiksi hieman vaikea keskustella mistään, kun toinen vain pajattaa taukoamatta omia asioita ja itsestään/kauhistelee kaikkea ympärillään. Yleensä ihmissuhteet perustuvat dialogille, ollaan kiinnostuneita toisistaan ja maailmasta ympärillä. On mukava olla yhdessä.
On hirveän helppoa tuomita lapselliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa kuitenkin ap, että olet perinyt puolet geeneistäsi omalta äidiltäsi.
Sinäkin olet siis jollain tapaa yksinkertainen.
Sen osoittaa jo aloitus minkä teit. Ilkut iäkästä äitiäsi törkeästi.
Ja työteliäs ihminenhän äitisi on, jos on hoidellut omia vanhempansa hautaan.
Jos sinä kerran olet jo 50 vuotias, niin äitisihän jo yli 70, ikääntyvä nainen.
Normaali ihminen ei välittäisi vanhemman ihmisen puheista sen kummempaa ja vielä vähemmän ottaisi niistä nokkiinsa.
Haiseeko myös vanhalta ihmiseltä? Haiseeko imelältä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, millä tavalla minä olen lapsellinen, viitsisitkö kertoa? Kyllä minä yritän pitää yhteyttä ja olla ns hyvä tytär, mutta kun koen ettei meillä ole enää enää mitään sellaista oikeaa yhteyttä olemassa. On esimerkiksi hieman vaikea keskustella mistään, kun toinen vain pajattaa taukoamatta omia asioita ja itsestään/kauhistelee kaikkea ympärillään. Yleensä ihmissuhteet perustuvat dialogille, ollaan kiinnostuneita toisistaan ja maailmasta ympärillä. On mukava olla yhdessä.
On hirveän helppoa tuomita lapselliseksi.
No ajattele nyt vähän, miten raskasta hänellä on ollut pitkään jos on ollut omaishoitaja kummallekin vanhemmalleen! Ei varmasti kukaan ole osoittanut kiinnostusta häneen tai kuunnellut häntä, jos hän on vain joutunut kannattelemaan omia vanhempiaan. Selvästi tarvitsee sitä epätoivoisesti. Kuulostat todella kylmältä ja julmalta ihmiseltä.
Omat lapseni saavat itse muodostaa minusta mielipiteensä, olen ainakin koittanut olla oma itseni ja antaa heille ymmärrystä/tilaa olla omia itsejään. Ei minulla ole ainakaan mitenkään huono omatunto oman äitiyteni suhteen, minussa on varmaan ärsyttävät puoleni, kuten myös hyvät.
En henno omaa äitiänikään hylätä, kun olen hänen ainut lapsensa. Täytyy vain vetää rajat miten usein olen yhteyksissä. En jaksa muuten.
Hän on kuitenkin oma äitisi. Täällä on kaikenlaisia typeriä neuvoja tyyliin "välit poikki" jne. Hän omaishoitaa omia vanhempiaan - ei sekään varmaan kovin helppoa ole. Parasta vain yrittää olla äitisi kanssa siedettävissä väleissä, sekä ymmärtää hänenkin tilannettaan ja mahdollisia traumojaan.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kuitenkin ap, että olet perinyt puolet geeneistäsi omalta äidiltäsi.
Sinäkin olet siis jollain tapaa yksinkertainen.
Sen osoittaa jo aloitus minkä teit. Ilkut iäkästä äitiäsi törkeästi.
Ja työteliäs ihminenhän äitisi on, jos on hoidellut omia vanhempansa hautaan.Jos sinä kerran olet jo 50 vuotias, niin äitisihän jo yli 70, ikääntyvä nainen.
Normaali ihminen ei välittäisi vanhemman ihmisen puheista sen kummempaa ja vielä vähemmän ottaisi niistä nokkiinsa.
En nyt ap:ta yksinkertaiseksi sanoisi, vaan kammottavaksi ihmiseksi.
Vanhuus muuttaa ihmistä, eikä välttämätöntä positiiviseen suuntaan. Itselläni iäkäs isä, joka ärsyttää. Kaikki hänen vastenmieliset piirteensä korostuvat vanhemmiten. Inhoan hänen monia tapojaan, yritän kestää, koska ne positiiviset piirteet ovat kuitenkin nähtävillä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni saavat itse muodostaa minusta mielipiteensä, olen ainakin koittanut olla oma itseni ja antaa heille ymmärrystä/tilaa olla omia itsejään. Ei minulla ole ainakaan mitenkään huono omatunto oman äitiyteni suhteen, minussa on varmaan ärsyttävät puoleni, kuten myös hyvät.
En henno omaa äitiänikään hylätä, kun olen hänen ainut lapsensa. Täytyy vain vetää rajat miten usein olen yhteyksissä. En jaksa muuten.
Mikset voi yrittää hankkia hänelle apua ja tukea? Vaikka jonkun ystäväpalvelun kautta jota SPR:llä on, tms. Tai sukulaisista, harrastuksia, jotain.
Alue: Aihe vapaa
Aivan sama tilanne. Välit minimiin eikä kannata avautua omista asioista.