Lue keskustelun säännöt.
Miten edistää uutta suhdetta kun välimatkaa, pitäisikö jonkun muuttaa?
18.10.2021 |
Meillä on reilu tunnin välimatka asuntojemme välillä, ja kummallakin työ josta kovasti pitää (hänen työmatka tosi lyhyt, minulla n. puoli tuntia, juuri eri suuntaan.)
Itsen en haluaisi muuttaa, koska työmatkastani tulisi väh. 1,5h / suunta. Lisäksi lapset ovat jo kerran joutuneet eron jälkeen muuttamaan ja vaihtamaan koko elinpiirinsä. Nyt kun ovat sopeutuneet lopulta uudelle paikkakunnalle, haluaisin että saavat täällä varttua (vielä n. 5 vuotta ennenkuin ovat täysi-ikäisiä, siitäkin vielä kai vähän kestää jos lukio kesken).
Olen lasten kanssa "aina", eli minulla ei ole mitään lapsivapaita viikkoja. Lapset saan joskus hoitoon erityisjärjestelyin. Viikot menee töissä, ja aiemmin hoidin vk-loppuisin rästikotihommia ja tein jotain omia juttuja. Nyt vk-loput menee miesystävän kanssa, mikä sekin kivaa, mutta alkaa rasittaa kaikki kotihommat jotka kasaantuu kuukausia, ja ei jää myöskään kauheasti aikaa omille "puuhille" joita tykkäsin aiemmin tehdä myös.
Näin ollen koen, että jossain kohtaa yhdessä asuminen olisi helpompaa, kun kotihommia voisi tehdä siinä yhdessäolon lomassa ja saisi omaa aikaa, eikä niin intensiivisesti menisi vapaa-aika hänen kanssa.
En olisi edes lähtenyt parisuhteeseen ihmisen kanssa joka asuu noin kaukana, mutta salaa kai kuvittelin että koska hänen lapset on jo isoja ja eivät asu kotona, hän olisi vapaampi tarpeen tullen vaikka muuttamaan tms. Tuntuu että hän on silti tosi kiinni vanhassa kodissaan joka hänelle jäi erossa, sekä lähistöllä asuvissa lapsissaan.
Tää tilanne alkaa hetkin olla niin uuvuttava että alkaa blokkaamaan mun tunteita, mutta en haluaisi nostaa asiasta "juttua" koska suhde niin tuore vielä, vaan katsella rauhassa. Luulen myös että aiempien kokemusten vuoksi, mulle vaatisi tosi paljon vakuuttelua, rakkauden osoittamista ja sanoittamista, selkeitä osoituksia että olen tärkeä (tärkeämpi kuin joku vanha talo), että uskaltaisin olla kunnolla ihastunut.
Toisaalta tässä ihmisessä on paljon hyviä piirteitä, miksi haluaisin että homma toimii.
Kommentit (15)
Sulla on kyllä sivusta katsoen tuossa isompi juttu toi, että uskallat ylipäätään rakastua. Että et usko suhteeseen ja siihen, että mies on suhun rakastunut.
Sulla ei ole mitään kiirettä tai pakkoa muuttaa minnekään. Hyvin ymmärrän myös, että mies haluaa pysyä lähellä aikuisia lapsiaan ja vanhassa kodissaan.
Mikä sua estää nyt tekemästä vähän vähemmän kotitöitä? Älä niitä nyt lykkää viikonloppuun!
Siivoamasta arkisin vähä vähältä: maanantaina käyt kaupassa, tiistaina imuroit, keskiviikkona peset vessan ja kylppärin, torstaina käyt kaupassa. Joka arki-ilta peset koneellisen pyykkiä. Ostat valmisruokaa ja teet helppoa kotiruokaa, kuten vaikkapa makaronilaatikkoa, lohikeittoa valmiista peruna-keittojuurespakasteesta, kinkkukiusausta peruna-sipulipakasteesta jnejne.
Jos sun lapset on yläasteikäisiä jo, niin kyllä ne pärjää yhden yön ilman vahtiakin. Tokaksi yöksi mies tulee sun luokse?
Et nyt kerro, missä lasten isä on, mutta noinkin pääsee vähän eteenpäin.
Minä myös kannustan juttelemaan lasten kanssa. Kuulemaan, mitä mieltä he ovat. Onko heille ok olla tosiaan silloin tällöin yötä yksin kotona, kun katsot heille ruuan valmiiksi. Entä voisitteko hiukan jakaa kotitöitä?
He tuskin haluavat muuttaa, jos ovat erosi takia kertaalleen tosiaan jo muuttaneet kotia, koulua ja ystäväpiiriä. Mutta ei heillä myöskään ole oikeutta edellyttää, että tuhoat uuden ihmissuhteesi heidän takia, uhrautumalla. Koska erohan siitä seuraa, jos pistät suhteen jäähylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kyllä sivusta katsoen tuossa isompi juttu toi, että uskallat ylipäätään rakastua. Että et usko suhteeseen ja siihen, että mies on suhun rakastunut.
Sulla ei ole mitään kiirettä tai pakkoa muuttaa minnekään. Hyvin ymmärrän myös, että mies haluaa pysyä lähellä aikuisia lapsiaan ja vanhassa kodissaan.
Mikä sua estää nyt tekemästä vähän vähemmän kotitöitä? Älä niitä nyt lykkää viikonloppuun!
Siivoamasta arkisin vähä vähältä: maanantaina käyt kaupassa, tiistaina imuroit, keskiviikkona peset vessan ja kylppärin, torstaina käyt kaupassa. Joka arki-ilta peset koneellisen pyykkiä. Ostat valmisruokaa ja teet helppoa kotiruokaa, kuten vaikkapa makaronilaatikkoa, lohikeittoa valmiista peruna-keittojuurespakasteesta, kinkkukiusausta peruna-sipulipakasteesta jnejne.
Jos sun lapset on yläasteikäisiä jo, niin kyllä ne pärjää yhden yön ilman vahtiakin. Tokaksi yöksi mies tulee sun luokse?
Et nyt kerro, missä lasten isä on, mutta noinkin pääsee vähän eteenpäin.
Minä myös kannustan juttelemaan lasten kanssa. Kuulemaan, mitä mieltä he ovat. Onko heille ok olla tosiaan silloin tällöin yötä yksin kotona, kun katsot heille ruuan valmiiksi. Entä voisitteko hiukan jakaa kotitöitä?
He tuskin haluavat muuttaa, jos ovat erosi takia kertaalleen tosiaan jo muuttaneet kotia, koulua ja ystäväpiiriä. Mutta ei heillä myöskään ole oikeutta edellyttää, että tuhoat uuden ihmissuhteesi heidän takia, uhrautumalla. Koska erohan siitä seuraa, jos pistät suhteen jäähylle.
Näinhän sitä teoriassa kuvittelisi että homma toimii.
JOtenkin en vaan saa viikolla tehtyä juuri mitään kuin ihan ne pakolliset kotihommat (kauppaa, pyykkejä). Työpäiväni on aika pitkiä matkoineen, lisäksi olen yrittänyt edes jostain omasta harrastuksesta pitää kiinni. Monesti kertyy milloin mitäkin menoa arki-illoille, lasten kuskailua, niiden asioiden hoitamista, joskus tapaan jotain omaa kaveria, milloin mitäkin. Ja monesti olen vaan niin kerta kaikkisen väsynyt, etten vaan jaksa tehdä niin paljoa, kuin omasta pienestä talosta huolehtiminen vaatisi. Eli selviän just just peruskotitöistä, kaupasta, ruoanlaitosta, pyykeistä, siivouksesta jne.
Pihatyöt, talon huolto, kaappien järjestely, kaikki kiva "sisustaminen" (esim. pitäisi kalustaa toisen lapsen huone uusiksi, lajitella lapsuuden tavaroita pois, muutenkin siivota tavaraa kierrätykseen), ei vaan mahdu arki-iltoihin. Edes liikunnalle ei jää enää kunnolla aikaa (sellaiselle jota haluaisin itse harrastaa). Se varmaan entisestään lisää väsymystä.
Mutta joo, en nyt toki aio suhdetta tauolle laittaa tms., mutta jotenkin tuntuu että arki sujuisi helpommin saman katon alla :).
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kyllä sivusta katsoen tuossa isompi juttu toi, että uskallat ylipäätään rakastua. Että et usko suhteeseen ja siihen, että mies on suhun rakastunut.
Sulla ei ole mitään kiirettä tai pakkoa muuttaa minnekään. Hyvin ymmärrän myös, että mies haluaa pysyä lähellä aikuisia lapsiaan ja vanhassa kodissaan.
Mikä sua estää nyt tekemästä vähän vähemmän kotitöitä? Älä niitä nyt lykkää viikonloppuun!
Siivoamasta arkisin vähä vähältä: maanantaina käyt kaupassa, tiistaina imuroit, keskiviikkona peset vessan ja kylppärin, torstaina käyt kaupassa. Joka arki-ilta peset koneellisen pyykkiä. Ostat valmisruokaa ja teet helppoa kotiruokaa, kuten vaikkapa makaronilaatikkoa, lohikeittoa valmiista peruna-keittojuurespakasteesta, kinkkukiusausta peruna-sipulipakasteesta jnejne.
Jos sun lapset on yläasteikäisiä jo, niin kyllä ne pärjää yhden yön ilman vahtiakin. Tokaksi yöksi mies tulee sun luokse?
Et nyt kerro, missä lasten isä on, mutta noinkin pääsee vähän eteenpäin.
Minä myös kannustan juttelemaan lasten kanssa. Kuulemaan, mitä mieltä he ovat. Onko heille ok olla tosiaan silloin tällöin yötä yksin kotona, kun katsot heille ruuan valmiiksi. Entä voisitteko hiukan jakaa kotitöitä?
He tuskin haluavat muuttaa, jos ovat erosi takia kertaalleen tosiaan jo muuttaneet kotia, koulua ja ystäväpiiriä. Mutta ei heillä myöskään ole oikeutta edellyttää, että tuhoat uuden ihmissuhteesi heidän takia, uhrautumalla. Koska erohan siitä seuraa, jos pistät suhteen jäähylle.
Näinhän sitä teoriassa kuvittelisi että homma toimii.
JOtenkin en vaan saa viikolla tehtyä juuri mitään kuin ihan ne pakolliset kotihommat (kauppaa, pyykkejä). Työpäiväni on aika pitkiä matkoineen, lisäksi olen yrittänyt edes jostain omasta harrastuksesta pitää kiinni. Monesti kertyy milloin mitäkin menoa arki-illoille, lasten kuskailua, niiden asioiden hoitamista, joskus tapaan jotain omaa kaveria, milloin mitäkin. Ja monesti olen vaan niin kerta kaikkisen väsynyt, etten vaan jaksa tehdä niin paljoa, kuin omasta pienestä talosta huolehtiminen vaatisi. Eli selviän just just peruskotitöistä, kaupasta, ruoanlaitosta, pyykeistä, siivouksesta jne.
Pihatyöt, talon huolto, kaappien järjestely, kaikki kiva "sisustaminen" (esim. pitäisi kalustaa toisen lapsen huone uusiksi, lajitella lapsuuden tavaroita pois, muutenkin siivota tavaraa kierrätykseen), ei vaan mahdu arki-iltoihin. Edes liikunnalle ei jää enää kunnolla aikaa (sellaiselle jota haluaisin itse harrastaa). Se varmaan entisestään lisää väsymystä.
Mutta joo, en nyt toki aio suhdetta tauolle laittaa tms., mutta jotenkin tuntuu että arki sujuisi helpommin saman katon alla :).
ap
Niin, kyllä se priorisointia vaatii. Mitä jos jättäisit kaappien järjestelyt ja pihatyöt nyt vaan vähemmälle? Liikut sitten miehen kanssa viikonloppuisin? Lapset omatoimisesti harrastuksiin?
Lapsi saa itse valita huonekaluja huoneeseensa, tietyllä budjetilla toki - ja kannusta piirtämään huoneesta pohjapiirros, huonekaluista myös ja tekemään niistä kunnollinen suunnitelma ennen kuin alatte ostaa uusia kamoja ja siirrellä mitään. Tämä on muuten lapsesta tosi hauskaa, sun hommaksi jää katsoa välillä sitä suunnitelmaa ja ehdottaa muutoksia. Voitte sitten yhdessä miesystävän kanssa hakea joku vkl huoneeseen ne uudet kamat - ne voi ennakkotilata vaikkapa huonekaluliikkeeseen niin, että ne voi vain hoitaa (ainakin Ikealla, Askolla ja Iskulla on tämä ilmainen palvelu, säästää aikaa rutosti kun voit tehdä tilaukset netissä ja hakea valmiiksi kerätyt tuotteet).
Älä yritä nyt haalia kaikkea "lukujärjestykseesi". Mies on nyt jonkin aikaa sun "harrastus", hyväksy se!
Sun valituksesi - anteeksi nyt, en tarkoita olla ilkeä, vaan vähän potkaista sinua ajattelemaan motiivejasi - kuulostaa nyt vähän siltä, että etsit itsellesi tekosyitä lopettaa suhde ja jättää yritys uudesta parisuhteesta silleen. Miksi teet niin? Et halua yrittää ja ottaa epäonnistumisen riskiä?
TOKI teillä olisi helpompaa saman katon alla, mutta se tulee sitten aikanaan, jos tarpeeksi viihdytte keskenänne, älä nyt pilaa tuota kiukkuamalla ja olemalla katkera.
Oikeasti sulla ei ole mitään hätää. Lapset on jo aika isoja ja omatoimisia, olet duunissa ja herrajee, jopa löytänyt uuden kelpo miehen rakkaaksi! Nauti hyvä nainen ja jätä turha hössötys ja itsesi uuvuttaminen turhanaikaisilla asioilla.
Ei sulle kukaa haudalle pysytä patsasta siitä hyvästä, että "kävi zumbassa ja istutti kevätkukkia"!
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kyllä sivusta katsoen tuossa isompi juttu toi, että uskallat ylipäätään rakastua. Että et usko suhteeseen ja siihen, että mies on suhun rakastunut.
Sulla ei ole mitään kiirettä tai pakkoa muuttaa minnekään. Hyvin ymmärrän myös, että mies haluaa pysyä lähellä aikuisia lapsiaan ja vanhassa kodissaan.
Mikä sua estää nyt tekemästä vähän vähemmän kotitöitä? Älä niitä nyt lykkää viikonloppuun!
Siivoamasta arkisin vähä vähältä: maanantaina käyt kaupassa, tiistaina imuroit, keskiviikkona peset vessan ja kylppärin, torstaina käyt kaupassa. Joka arki-ilta peset koneellisen pyykkiä. Ostat valmisruokaa ja teet helppoa kotiruokaa, kuten vaikkapa makaronilaatikkoa, lohikeittoa valmiista peruna-keittojuurespakasteesta, kinkkukiusausta peruna-sipulipakasteesta jnejne.
Jos sun lapset on yläasteikäisiä jo, niin kyllä ne pärjää yhden yön ilman vahtiakin. Tokaksi yöksi mies tulee sun luokse?
Et nyt kerro, missä lasten isä on, mutta noinkin pääsee vähän eteenpäin.
Minä myös kannustan juttelemaan lasten kanssa. Kuulemaan, mitä mieltä he ovat. Onko heille ok olla tosiaan silloin tällöin yötä yksin kotona, kun katsot heille ruuan valmiiksi. Entä voisitteko hiukan jakaa kotitöitä?
He tuskin haluavat muuttaa, jos ovat erosi takia kertaalleen tosiaan jo muuttaneet kotia, koulua ja ystäväpiiriä. Mutta ei heillä myöskään ole oikeutta edellyttää, että tuhoat uuden ihmissuhteesi heidän takia, uhrautumalla. Koska erohan siitä seuraa, jos pistät suhteen jäähylle.
Näinhän sitä teoriassa kuvittelisi että homma toimii.
JOtenkin en vaan saa viikolla tehtyä juuri mitään kuin ihan ne pakolliset kotihommat (kauppaa, pyykkejä). Työpäiväni on aika pitkiä matkoineen, lisäksi olen yrittänyt edes jostain omasta harrastuksesta pitää kiinni. Monesti kertyy milloin mitäkin menoa arki-illoille, lasten kuskailua, niiden asioiden hoitamista, joskus tapaan jotain omaa kaveria, milloin mitäkin. Ja monesti olen vaan niin kerta kaikkisen väsynyt, etten vaan jaksa tehdä niin paljoa, kuin omasta pienestä talosta huolehtiminen vaatisi. Eli selviän just just peruskotitöistä, kaupasta, ruoanlaitosta, pyykeistä, siivouksesta jne.
Pihatyöt, talon huolto, kaappien järjestely, kaikki kiva "sisustaminen" (esim. pitäisi kalustaa toisen lapsen huone uusiksi, lajitella lapsuuden tavaroita pois, muutenkin siivota tavaraa kierrätykseen), ei vaan mahdu arki-iltoihin. Edes liikunnalle ei jää enää kunnolla aikaa (sellaiselle jota haluaisin itse harrastaa). Se varmaan entisestään lisää väsymystä.
Mutta joo, en nyt toki aio suhdetta tauolle laittaa tms., mutta jotenkin tuntuu että arki sujuisi helpommin saman katon alla :).
ap
Niin, kyllä se priorisointia vaatii. Mitä jos jättäisit kaappien järjestelyt ja pihatyöt nyt vaan vähemmälle? Liikut sitten miehen kanssa viikonloppuisin? Lapset omatoimisesti harrastuksiin?
Lapsi saa itse valita huonekaluja huoneeseensa, tietyllä budjetilla toki - ja kannusta piirtämään huoneesta pohjapiirros, huonekaluista myös ja tekemään niistä kunnollinen suunnitelma ennen kuin alatte ostaa uusia kamoja ja siirrellä mitään. Tämä on muuten lapsesta tosi hauskaa, sun hommaksi jää katsoa välillä sitä suunnitelmaa ja ehdottaa muutoksia. Voitte sitten yhdessä miesystävän kanssa hakea joku vkl huoneeseen ne uudet kamat - ne voi ennakkotilata vaikkapa huonekaluliikkeeseen niin, että ne voi vain hoitaa (ainakin Ikealla, Askolla ja Iskulla on tämä ilmainen palvelu, säästää aikaa rutosti kun voit tehdä tilaukset netissä ja hakea valmiiksi kerätyt tuotteet).
Älä yritä nyt haalia kaikkea "lukujärjestykseesi". Mies on nyt jonkin aikaa sun "harrastus", hyväksy se!
Sun valituksesi - anteeksi nyt, en tarkoita olla ilkeä, vaan vähän potkaista sinua ajattelemaan motiivejasi - kuulostaa nyt vähän siltä, että etsit itsellesi tekosyitä lopettaa suhde ja jättää yritys uudesta parisuhteesta silleen. Miksi teet niin? Et halua yrittää ja ottaa epäonnistumisen riskiä?
TOKI teillä olisi helpompaa saman katon alla, mutta se tulee sitten aikanaan, jos tarpeeksi viihdytte keskenänne, älä nyt pilaa tuota kiukkuamalla ja olemalla katkera.
Oikeasti sulla ei ole mitään hätää. Lapset on jo aika isoja ja omatoimisia, olet duunissa ja herrajee, jopa löytänyt uuden kelpo miehen rakkaaksi! Nauti hyvä nainen ja jätä turha hössötys ja itsesi uuvuttaminen turhanaikaisilla asioilla.
Ei sulle kukaa haudalle pysytä patsasta siitä hyvästä, että "kävi zumbassa ja istutti kevätkukkia"!
2
Kiitos :) ehkä just jotain tän suuntaista kaipasinkin :D.
Enkä tietenkään ole miettimässä siis eroa, vaan ennemmin just sitä miten tätä voisi edistää - vai pitäisikö. (Kun en itsekään haluaisi "uhrata" liikaa ja muuttaa, mutta en voi sitä kai toiseltakaan mennä vaatimaan.)
Mutta joo, pitää keskittyä hyviin asioihin ja onneen, pitäisi muistaa miten vaikeaa ylipäänsä on löytää edes vähänkään kelvollinen mies :D
Kai se on tää riittämättömyyden tunne niin moneen suuntaan, lasten ongelmat koulussa jne., työstressi, rapistuva fyysinen kunto ja ulkonäkö, turhautuminen kaikesta kun ei jaksa enää aina olla miesystävälle niin hehkeä kuin haluaisi, enimmäkseen haluaisin yleensä vain nukkua kun en jaksaisi enää mitään.... ei oo helppoa naisen elämä :)
Miten tuoreesta suhteesta on kyse? Oletteko puhuneet yhteenmuutosta? Minkä ikäiset lapset sinulla on ja eikö heillä ole isää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tuoreesta suhteesta on kyse? Oletteko puhuneet yhteenmuutosta? Minkä ikäiset lapset sinulla on ja eikö heillä ole isää?
N. puoli vuotta.
Ei ehkä oikein tosissaan olla kauhean vakavasti vielä puhuttu, kun asiaa välillä vähän sivutessa, se on tuntunut kääntyvän yhä enemmän siihen, että ei häntä vanhoista nurkistaan taida pois saada tai ainakaan ei halua että työmatkansa pitenee.
Ja vaikka itse olen miettinyt eri vaihtoehtoja, en voi sinne asti muuttaa, koska mun työmatkasta tulisi aivan järjettömän pitkä, ei onnistuisi.
Ja lapsille olisi tosi epäreilua että niiden pitäisi taas muuttaa.
Lasten isä ei ole eikä pysty olemaan lasten elämässä niin että huolehtisi heistä.
ap
Kuulostaa jokseenkin hullulta, että sanot, ettet uskalla edes rakastua, mutta silti on hirveä hinku muuttaa yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kyllä sivusta katsoen tuossa isompi juttu toi, että uskallat ylipäätään rakastua. Että et usko suhteeseen ja siihen, että mies on suhun rakastunut.
Sulla ei ole mitään kiirettä tai pakkoa muuttaa minnekään. Hyvin ymmärrän myös, että mies haluaa pysyä lähellä aikuisia lapsiaan ja vanhassa kodissaan.
Mikä sua estää nyt tekemästä vähän vähemmän kotitöitä? Älä niitä nyt lykkää viikonloppuun!
Siivoamasta arkisin vähä vähältä: maanantaina käyt kaupassa, tiistaina imuroit, keskiviikkona peset vessan ja kylppärin, torstaina käyt kaupassa. Joka arki-ilta peset koneellisen pyykkiä. Ostat valmisruokaa ja teet helppoa kotiruokaa, kuten vaikkapa makaronilaatikkoa, lohikeittoa valmiista peruna-keittojuurespakasteesta, kinkkukiusausta peruna-sipulipakasteesta jnejne.
Jos sun lapset on yläasteikäisiä jo, niin kyllä ne pärjää yhden yön ilman vahtiakin. Tokaksi yöksi mies tulee sun luokse?
Et nyt kerro, missä lasten isä on, mutta noinkin pääsee vähän eteenpäin.
Minä myös kannustan juttelemaan lasten kanssa. Kuulemaan, mitä mieltä he ovat. Onko heille ok olla tosiaan silloin tällöin yötä yksin kotona, kun katsot heille ruuan valmiiksi. Entä voisitteko hiukan jakaa kotitöitä?
He tuskin haluavat muuttaa, jos ovat erosi takia kertaalleen tosiaan jo muuttaneet kotia, koulua ja ystäväpiiriä. Mutta ei heillä myöskään ole oikeutta edellyttää, että tuhoat uuden ihmissuhteesi heidän takia, uhrautumalla. Koska erohan siitä seuraa, jos pistät suhteen jäähylle.
Näinhän sitä teoriassa kuvittelisi että homma toimii.
JOtenkin en vaan saa viikolla tehtyä juuri mitään kuin ihan ne pakolliset kotihommat (kauppaa, pyykkejä). Työpäiväni on aika pitkiä matkoineen, lisäksi olen yrittänyt edes jostain omasta harrastuksesta pitää kiinni. Monesti kertyy milloin mitäkin menoa arki-illoille, lasten kuskailua, niiden asioiden hoitamista, joskus tapaan jotain omaa kaveria, milloin mitäkin. Ja monesti olen vaan niin kerta kaikkisen väsynyt, etten vaan jaksa tehdä niin paljoa, kuin omasta pienestä talosta huolehtiminen vaatisi. Eli selviän just just peruskotitöistä, kaupasta, ruoanlaitosta, pyykeistä, siivouksesta jne.
Pihatyöt, talon huolto, kaappien järjestely, kaikki kiva "sisustaminen" (esim. pitäisi kalustaa toisen lapsen huone uusiksi, lajitella lapsuuden tavaroita pois, muutenkin siivota tavaraa kierrätykseen), ei vaan mahdu arki-iltoihin. Edes liikunnalle ei jää enää kunnolla aikaa (sellaiselle jota haluaisin itse harrastaa). Se varmaan entisestään lisää väsymystä.
Mutta joo, en nyt toki aio suhdetta tauolle laittaa tms., mutta jotenkin tuntuu että arki sujuisi helpommin saman katon alla :).
ap
Niin, kyllä se priorisointia vaatii. Mitä jos jättäisit kaappien järjestelyt ja pihatyöt nyt vaan vähemmälle? Liikut sitten miehen kanssa viikonloppuisin? Lapset omatoimisesti harrastuksiin?
Lapsi saa itse valita huonekaluja huoneeseensa, tietyllä budjetilla toki - ja kannusta piirtämään huoneesta pohjapiirros, huonekaluista myös ja tekemään niistä kunnollinen suunnitelma ennen kuin alatte ostaa uusia kamoja ja siirrellä mitään. Tämä on muuten lapsesta tosi hauskaa, sun hommaksi jää katsoa välillä sitä suunnitelmaa ja ehdottaa muutoksia. Voitte sitten yhdessä miesystävän kanssa hakea joku vkl huoneeseen ne uudet kamat - ne voi ennakkotilata vaikkapa huonekaluliikkeeseen niin, että ne voi vain hoitaa (ainakin Ikealla, Askolla ja Iskulla on tämä ilmainen palvelu, säästää aikaa rutosti kun voit tehdä tilaukset netissä ja hakea valmiiksi kerätyt tuotteet).
Älä yritä nyt haalia kaikkea "lukujärjestykseesi". Mies on nyt jonkin aikaa sun "harrastus", hyväksy se!
Sun valituksesi - anteeksi nyt, en tarkoita olla ilkeä, vaan vähän potkaista sinua ajattelemaan motiivejasi - kuulostaa nyt vähän siltä, että etsit itsellesi tekosyitä lopettaa suhde ja jättää yritys uudesta parisuhteesta silleen. Miksi teet niin? Et halua yrittää ja ottaa epäonnistumisen riskiä?
TOKI teillä olisi helpompaa saman katon alla, mutta se tulee sitten aikanaan, jos tarpeeksi viihdytte keskenänne, älä nyt pilaa tuota kiukkuamalla ja olemalla katkera.
Oikeasti sulla ei ole mitään hätää. Lapset on jo aika isoja ja omatoimisia, olet duunissa ja herrajee, jopa löytänyt uuden kelpo miehen rakkaaksi! Nauti hyvä nainen ja jätä turha hössötys ja itsesi uuvuttaminen turhanaikaisilla asioilla.
Ei sulle kukaa haudalle pysytä patsasta siitä hyvästä, että "kävi zumbassa ja istutti kevätkukkia"!
2
Kiitos :) ehkä just jotain tän suuntaista kaipasinkin :D.
Enkä tietenkään ole miettimässä siis eroa, vaan ennemmin just sitä miten tätä voisi edistää - vai pitäisikö. (Kun en itsekään haluaisi "uhrata" liikaa ja muuttaa, mutta en voi sitä kai toiseltakaan mennä vaatimaan.)
Mutta joo, pitää keskittyä hyviin asioihin ja onneen, pitäisi muistaa miten vaikeaa ylipäänsä on löytää edes vähänkään kelvollinen mies :D
Kai se on tää riittämättömyyden tunne niin moneen suuntaan, lasten ongelmat koulussa jne., työstressi, rapistuva fyysinen kunto ja ulkonäkö, turhautuminen kaikesta kun ei jaksa enää aina olla miesystävälle niin hehkeä kuin haluaisi, enimmäkseen haluaisin yleensä vain nukkua kun en jaksaisi enää mitään.... ei oo helppoa naisen elämä :)
Ei tuo naisen elämän piikkiin mene, vaan sen piikkiin, että sinulla on ihan liikaa kaikkea meneillään. Olet uupunut. Vähennä suorittamista ja häärämistä niin jaksaminenkin paranee.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa jokseenkin hullulta, että sanot, ettet uskalla edes rakastua, mutta silti on hirveä hinku muuttaa yhteen.
:D kai mä sillä jotenkin alitajuisesti kuvittelen mittaavani, onko hän minuun oikeasti rakastumassa. Vai vaan mukavaa seuraa. Tai kuinka paljon hän on oikeasti valmis panostamaan meidän suhteeseen.
Mun lapsilla tosiaan on molemmilla omia haasteitaan, jotka vielä paljon kuormittaa mua, ja en voi heiltä esim olettaa kotitöihin yhtä paljon apua kuin muutoin.
Lisäksi, kun meillä miehen kanssa kuitenkin on eri mielenkiinnon kohteita, olisi helpompi yhdessä asuessa vk-loppuisin puuhata myös omiaan saman katon alla. Nyt sitten usein menee niin että ollaan jomman kumman luona, ja tehdään aika lailla jotain mitä hän tykkää. Yritän välillä ehdottaa tai tehdä myös juttuja joita minä tykkään, mutta se on sitten jotenkin väkinäistä ja tuntuu että hän mukautuu mutta vaistoan koko ajan että hän ei ole täysillä mukana.
Tämmöinenhän on ihan normaalia parisuhteessa, että on omiakin juttuja, mutta yhdessä asuessa ne menee jotenkin helpommin siinä sivussa, kun ei tartte koko vk-loppua tai suurta osaa siitä "pyhittää" ja laittaa kaikkia omia juttuja sivuun. (Vk-loppu kun kuitenkin on se, jolloin pitäisi olla vapaa-aikaa tehdä jotain rentouttavaa ja palauttavaa.)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Minä olin etäsuhteessa 6 vuotta. Välimatka 150 km. Minulla kouluikäiset lapset, samoin miehellä. Minun lapset oli joka toinen viikko minulla, miehen lapset oli vain joka toinen vkl hänellä. Viikonloput osu yksiin sillä tavalla että lapseton vkl osu samalle viikonlopulle.
Koin noita kaikkia tunteita mitä sinäkin nyt. Väsymystä, riittämättömyyttä, epätietoisuutta pitäisikö hommaa edistää vai ei, aina väärässä paikassa olemista. Tuntui ettei mihinkään ollut kunnolla aikaa. Olin aiemmin ihminen joka tykkäsi puuhastella Ok-talon hommia mutta tuon suhteen aikana säännöllinen viikkosiivous loppui, pihatöiden tekeminen loppui ym. Ylläpidin taloani ns. Tekemällä pakolliset ja siivoamalla pintapuolisesti. Miehen kanssa vietetty aika oli yleensä sellaista ettei tehty mitään hommia yhdessä vaan lähinnä nautittiin vapaasta viikonlopusta nukkumalla, käymällä pitkillä kävelyillä, tekemällä ruokaa ym.
Väsyin ihan hirveästi tuona aikana. Elämäni oli jotenkin puolittaista. Oli oma lapsiperhe-elämä ja miehen kanssa parisuhd-elämä. Tuntui ettei nämä yhdistynyt millään. Mies harkitsi yhdessä välissä muuttoa luokseni mutta meillä oli kaksi isoa ongelmaa. Täysin erilainen vuorokausirytmi sekä täysin erilainen kasvatustyyli. Nämä ei tullut esiin kovin pahasti aikuisten viikonloppuina mutta tavallisessa arjessa kyllä.
Näin jälkikäteen, 1.5 v eron jälkeen olen iloinen että suhde päättyi. Ymmärrän tuon oman kokemuksen kautta miten etäsuhteet voikin olla raskaita. Enää en olisi valmis moiseen. Kirjoituksellani halusin tavallaan tuoda esille sen että nuo sun tunteet on ihan normaaleja tilanteeseen liittyviä. Mikäli mies muuttaisi luoksesi, olisi sekin uudenlainen elämänvaihe. Haluatko käyttää viimeiset vuotesi kun lapset vielä asuu luonasi siihen ettet ole heille läsnä kunnolla? Minulle juuri se oli tärkeintä. Kun lapset tuli teini-ikään ja tajusin että muutaman vuoden päästä he ovat omillaan niin tuntui että tärkeintä oli vapauttaa omasta elämästä aikaa, tilaa ja energiaa heitä varten.
Tsemppiä tilanteeseen. Se on haastava, teki niin tai näin.
Istu ihan ensinmäisenä alas ja mieti miten voit organisoida elämäsi uudelleen. Rääpit nyt ihan liikaa suuntaan, jos toiseenkin. Ja ne lapset miten he osallistuu yhteisen kodin asioihin?
Ja kenenkään ei pitäisi puolen vuoden räpeltämisen jälkeen edes vielä miettiä mitään muuttoa mihinkään suuntaa. Sen aika tulee, kun on tullakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei,
Minä olin etäsuhteessa 6 vuotta. Välimatka 150 km. Minulla kouluikäiset lapset, samoin miehellä. Minun lapset oli joka toinen viikko minulla, miehen lapset oli vain joka toinen vkl hänellä. Viikonloput osu yksiin sillä tavalla että lapseton vkl osu samalle viikonlopulle.
Koin noita kaikkia tunteita mitä sinäkin nyt. Väsymystä, riittämättömyyttä, epätietoisuutta pitäisikö hommaa edistää vai ei, aina väärässä paikassa olemista. Tuntui ettei mihinkään ollut kunnolla aikaa. Olin aiemmin ihminen joka tykkäsi puuhastella Ok-talon hommia mutta tuon suhteen aikana säännöllinen viikkosiivous loppui, pihatöiden tekeminen loppui ym. Ylläpidin taloani ns. Tekemällä pakolliset ja siivoamalla pintapuolisesti. Miehen kanssa vietetty aika oli yleensä sellaista ettei tehty mitään hommia yhdessä vaan lähinnä nautittiin vapaasta viikonlopusta nukkumalla, käymällä pitkillä kävelyillä, tekemällä ruokaa ym.
Väsyin ihan hirveästi tuona aikana. Elämäni oli jotenkin puolittaista. Oli oma lapsiperhe-elämä ja miehen kanssa parisuhd-elämä. Tuntui ettei nämä yhdistynyt millään. Mies harkitsi yhdessä välissä muuttoa luokseni mutta meillä oli kaksi isoa ongelmaa. Täysin erilainen vuorokausirytmi sekä täysin erilainen kasvatustyyli. Nämä ei tullut esiin kovin pahasti aikuisten viikonloppuina mutta tavallisessa arjessa kyllä.
Näin jälkikäteen, 1.5 v eron jälkeen olen iloinen että suhde päättyi. Ymmärrän tuon oman kokemuksen kautta miten etäsuhteet voikin olla raskaita. Enää en olisi valmis moiseen. Kirjoituksellani halusin tavallaan tuoda esille sen että nuo sun tunteet on ihan normaaleja tilanteeseen liittyviä. Mikäli mies muuttaisi luoksesi, olisi sekin uudenlainen elämänvaihe. Haluatko käyttää viimeiset vuotesi kun lapset vielä asuu luonasi siihen ettet ole heille läsnä kunnolla? Minulle juuri se oli tärkeintä. Kun lapset tuli teini-ikään ja tajusin että muutaman vuoden päästä he ovat omillaan niin tuntui että tärkeintä oli vapauttaa omasta elämästä aikaa, tilaa ja energiaa heitä varten.
Tsemppiä tilanteeseen. Se on haastava, teki niin tai näin.
Kiitos kun kerroit :). Mietin jo, onko mussa joku vika kun tuntuu välillä tältä, enkö osaa nyt olla kiitollinen... mutta ilmeisesti tässä tilanteessa kuitenkin sitten luonnollista.
ap
Minun miesystävä asuu 200 hm päässä. Näemme suurinpiirtein joka vkl vuoronperään kummankin kotona.
Me tutustuimme 16 vuotta sitten, kummallakin oli 2 teiniä kotona joten vietimme usein viikonloppua tuttavan tyhjillään olevassa asunnossa, että saimme olla kaksin tai kävimme jossain vkl reissussa.
Nyt me asumme molemmat yksin mutta en tiedä muutetaanko koskaan yhteen. Olisi se toisaalta kivaa ja taloudellisesti tietysti etenkin kun eläke häämöttää mutta kun kumpikin on vielä töissä ja on omiakin juttuja niin on ihana aina hengähtää viikolla niihin omiin juttuihin vaikka ikäväkin on. Minä kaipaa omaa aikaa. Joskus kun ollaan oltu monta viikkoa lomalla tiiviisti yhdessä niin pidetään (yleensä minun aloitteesta) "tapaamisvapaa vkl" jolloin voi hengähtää kotona omissa jutuissaan tai olla vaan.
Puolen vuoden jälkeen yhteenmuutto on vähän hyppy tuntemattomaan ja miettisin etenkin lapsia. Itse en olisi missään nimessä ottanut ketään meille asumaan kun lapset asuivat kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi edes miettiä muuttamisia puolen vuoden seurustelussa???
upp