Oletko ollut psykoosissa? Miltä se tuntuu? Entä paraneminen?

Entä jälkikäteen? Muistaako mitä kaikkea on luullut ja ajatellut?

En ole itse ollut psykoosissa, mutta sisarukseni on. 

Hän muistaa kyllä jälkikäteen aika tarkkaankin, miltä se tuntui. Pelkää toisinaan, että niitä samoja tunteita alkaa tulla ja että voisi mennä uudestaan psykoosiin. (Hänellä on kyllä estolääkitys.)

Hän kertoo, että kesti aika kauan, että psykoosi alkoi oikeasti väistyä ja järkeviä ajatuksia tulla esiin. Hän oli esim. kauan ennen sitä päässyt pois osastolta. Ne päästää sieltä pois heti kun henkilö ei ole enää vaaraksi itselleen eikä muille. Lääkkeet sitten alkaa potkia pikkuhiljaa ja palauttavat kunnolla todellisuuteen.

Tuttavani kertoi ettei muista kaikkea mitä oli tehnyt ja ajatellut psykoosissa ja luki hoitokertomuksesta sitten mitä oli tehnyt. Ja ei ollut koko ajan yhtäjaksoisesti psykoottinen. Jälkeenpäin etenkin kontrollin menettäminen on tuntunut rankalta mutta on toipunut ihan työelämään. Kokemukset varmaan vaihtelevat ihmisillä. Tuttavan kanssa pystyi keskustelemaan ihan ok, mutta välillä jutut lähtivät laukalle

Vastaan tähän, vaikka en itse ole ollut psykoosissa. Sama tilanne kuin ap:lla, eli sisarus on ollut suljetulla.

Lääkkeet poistivat ensin pelon ja sitten ahdistuksen. Varsinaiset harhat eivät oikeastaan poistuneet koskaan. Sisar vain sanoi, että nyt mafia on lakannut seuraamasta. Hän ei siis missään vaiheessa ymmärtänyt/myöntänyt, että mitään mafia seuraamista ei ollut tapahtunut ja oli ollut psykoosissa. Vaikka pääsi pois sairaalasta ja palasi työelämään. Psykoosi on myös uusinut, valitettavasti. Samat mafiajutut, mutta nyt vähän erilaista seuraamista 😕.

Äänestin pesuja, olin jo jakamassa lappusia ja kaatamassa kahvia vaalimökillä. Nyt asiat on paremmin.

Voiko ne harhat olla koskaan kivoja vai aina tuota että joku jahtaa ja haluaa pahaa?

Vierailija kirjoitti:

Äänestin pesuja, olin jo jakamassa lappusia ja kaatamassa kahvia vaalimökillä. Nyt asiat on paremmin.

Onneksi voit jo paremmin etkä äänestä pesuja. 😂

Vierailija kirjoitti:

Voiko ne harhat olla koskaan kivoja vai aina tuota että joku jahtaa ja haluaa pahaa?

Jos taustalla oleva sairaus on harhaluuloisuushäiriö ja siitä suuruusharha, niin henkilöllä on harhaluuloja mahtavasta vallasta, voimasta, tietämyksestä, identiteetistä tai erityisestä suhteesta jumaluuteen tai kuuluisan henkilöön olematta kuitenkaan maaninen. Tyyliin Kellokosken prinsessa.

Jees vauvalaisilla taas vaihteeksi sykoosit tulilla joten huutista :D:D:D

Mun äitini oli aina muutaman vuoden välein. Hän kuvitteli aina olevansa joku Raamatun henkilö kuten Maria, Raakel tms. Viimeisenä kertana hän luuli olevansa Raakel ja toivoi, että kutsun häntä sillä nimellä. Sitten n 3 päivän päästä hän ihmetteli, miksi kutsuin Raakeliksi ja oli taas oma itsensä. Äitini on jo edesmennyt, mutta en tajua vieläkään, mikä aina laukaisi psykoosit. Kotiäitinä oli koko elämänsä ja isäni kanssa 56v. Ei käyttänyt yhtään alkoholia eikä mitään väkivaltaa ollut vaan heillä oli hyvä aviolitto.

Olen sairastanut psykoosin ja siinä tulee kaikkia järjettömyyksiä mieleen. Uskoo ja näkee asioita joista ei jälkeenpäin tiedä olivatko ne totta vai kuvittelua. Erilaisia merkityksiä näkee asioissa ja todellisuuden kuva on vääristynyt. Esimerkkinä voisi sanoa vaikkapa että uskoo täysin maailman olevan vaarassa ja että itsellä on tieto kuinka se pelastetaan mutta kun kukaan ei usko. Tai että on jokin tehtävä joka pitää suorittaa ja se vaatii vaikkapa alttarin rakentamista sanomalehdistä. Nämä siis keksittynä esimerkkinä sillä ei ole yhtä vakiopsykoosia vaan se on täysin yksilöllinen.

En viitsi alkaa tässä omia harhojani mitä koin ja mitä puuhailin kertomaan mutta voin sanoa että psykoosi ei ole leikin asia. Omalla kohdalla sen laukaisi pitkäaikainen stressi ja unettomuus jonka jälkeen mieli sanoi itsensä irti. Psykoosia seuraa yleensä syvä masennus eikä asiaa helpota se syyllisyys ja häpeä jota asiasta kokee. Ei ole mukava elää sen kanssa että on puhunut ja puuhaillut aivan järjettömiä asioita vailla kontrollia.

Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Toivottavasti olet päässyt yli häpeästä ja ikävistä tunteista. Psykoosi on yksi elämän tosiasioita. Ja siihen voi suhtautua lempeydellä, hyväksynnällä ja ymmärtäväisesti. Sitä ei tarvitse hävetä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairastanut psykoosin ja siinä tulee kaikkia järjettömyyksiä mieleen. Uskoo ja näkee asioita joista ei jälkeenpäin tiedä olivatko ne totta vai kuvittelua. Erilaisia merkityksiä näkee asioissa ja todellisuuden kuva on vääristynyt. Esimerkkinä voisi sanoa vaikkapa että uskoo täysin maailman olevan vaarassa ja että itsellä on tieto kuinka se pelastetaan mutta kun kukaan ei usko. Tai että on jokin tehtävä joka pitää suorittaa ja se vaatii vaikkapa alttarin rakentamista sanomalehdistä. Nämä siis keksittynä esimerkkinä sillä ei ole yhtä vakiopsykoosia vaan se on täysin yksilöllinen.

En viitsi alkaa tässä omia harhojani mitä koin ja mitä puuhailin kertomaan mutta voin sanoa että psykoosi ei ole leikin asia. Omalla kohdalla sen laukaisi pitkäaikainen stressi ja unettomuus jonka jälkeen mieli sanoi itsensä irti. Psykoosia seuraa yleensä syvä masennus eikä asiaa helpota se syyllisyys ja häpeä jota asiasta kokee. Ei ole mukava elää sen kanssa että on puhunut ja puuhaillut aivan järjettömiä asioita vailla kontrollia.

Olen ollut psykoottinen jossain määrin. Muiden ihmisten seurassa olin ok, mutta yksin ollessa lähti ns lapasesta.

Onneksi ymmärsin mennä lääkäriin, sain sairauslomaa ja myöhemmin terapiaa.

Taustalla avioero ja vuosien masennus, johon oli ja on lääkitys.

Psykoottisuus oli minulla erittäin, erittäin ahdistavaa.

Tästä on jo vuosia ja olen voinut hyvin.

Osan harhoista muistaa osan ei. Oireet häviävät vähitellen kun lääkkeet alkavat auttaa. Ekassa psykoosissa ei välttämättä sairastunut oikein ymmärrä mitä tapahtuu. Kyseessä on aivokemioihin liittyvä epätasopainotila ja aivot eivät toimi normaalisti psykoosissa. Esimerkiksi luonne voi muuttua täysin, mutta muutos ei ole pysyvää. Tunteet voi mennä vuoristorataa ja ns aivan yli esim raivopuuskia voi olla.Psykoosin jälkeen on kohonnut riski masennukselle. Voimia ja jaksamista kyllä se siitä. Aika, lepo, lääkkeet ja rutkasti kannustusta, rakkautta ja ymmärrystä.

Voi Suvia 😚

Vierailija kirjoitti:

Olen sairastanut psykoosin ja siinä tulee kaikkia järjettömyyksiä mieleen. Uskoo ja näkee asioita joista ei jälkeenpäin tiedä olivatko ne totta vai kuvittelua. Erilaisia merkityksiä näkee asioissa ja todellisuuden kuva on vääristynyt. Esimerkkinä voisi sanoa vaikkapa että uskoo täysin maailman olevan vaarassa ja että itsellä on tieto kuinka se pelastetaan mutta kun kukaan ei usko. Tai että on jokin tehtävä joka pitää suorittaa ja se vaatii vaikkapa alttarin rakentamista sanomalehdistä. Nämä siis keksittynä esimerkkinä sillä ei ole yhtä vakiopsykoosia vaan se on täysin yksilöllinen.

En viitsi alkaa tässä omia harhojani mitä koin ja mitä puuhailin kertomaan mutta voin sanoa että psykoosi ei ole leikin asia. Omalla kohdalla sen laukaisi pitkäaikainen stressi ja unettomuus jonka jälkeen mieli sanoi itsensä irti. Psykoosia seuraa yleensä syvä masennus eikä asiaa helpota se syyllisyys ja häpeä jota asiasta kokee. Ei ole mukava elää sen kanssa että on puhunut ja puuhaillut aivan järjettömiä asioita vailla kontrollia.

Hei, ei sinun tarvitse hävetä. Et kai häpeäisi vaikka reumaa? Sairaus on saanut sinut toimimaan sillä tavalla. Kyllä sen toiset ihmiset ymmärtävät, et ole ollut oma itsesi ollenkaan.

Psykologian tohtori Eleanor Londgen on kertonut, miten hän alkoi nuorena opiskelijana kuulemaan ääniä, ajautui psykiatriseen hoitoon ja sai skitsofreniadiagnoosin. Ensin äänet olivat kommentoivia ja neutraaleja, mutta kun hän avautui niistä ystävälleen joka kehotti häntä menemään psykiatrille, alkoi helvetti. Stima ja medikalisoiva suhtautuminen hänen ääniinsä aiheutti sen, että niistä tuli vihamielisiä, aggressiivisia ja ne alkoivat komennella häntä. Hän menetti lopulta totaalisesti toimintakykynsä, alkoi nähdä harhanäkyjä kiduttavien ääniharhojensa ohella. Psykiatri sanoi hänelle kerran vastaanotolla, että "olisi parempi jos olisit sairastanut syöpään, koska se on helpompi parantaa kuin skitsofrenia". Lopulta hän yritti porata reijän päähänsä päästäkseen äänistä eroon. Hänen mukaansa hänet pelasti ihmiset, jotka uskoivat hänen toipumiseensa ja ymmärrys, että äänet nousivat hänen lapsuudentraumoistaan.

Myöhemmin hän valmistui psykologiasta huippuarvosanoin ja väitteli tohtoriksi. Jos ihminen kuulee ääniä, olennaista on toisin sanoen, miten niihin suhtautuu. Jos niitä pitää syöpää pahemman aivosairauden oireina, niistä ei todennäköisesti pääse koskaan eroon vaan ne moninkertaistuvat ja muuttuvat niin helvetillisiksi, että ihminen viettää lopun ikänsä huumattuna ja työkyvyttömänä, jos ei tee itsemurhaa. Näin psykiatrinen hoito usein tappaakin potilaansa, tavallaan eräänlainen hienovarainen massamurha. 

https://www.ted.com/talks/eleanor_longden_the_voices_in_my_head?languag…