Jos syöt puoli kiloa kasviksia, hedelmiä, marjoja, päivässä?
Kommentit (62)
Pyrin syömään monipuolisesti sesongin mukaan, mutta banaania, omenoita, porkkanoita syön joka viikko. Tällä hetkellä noiden lisäksi mango päivässä, nektariineja, päärynöitä. Välillä linkoan mehulingolla appelsiineja, porkkanoita ja tee smoothieita, jonka pohjana on jugurttia tai banaania antamassa makeutta. Smoothiessa useimmiten mustikkaa ja mansikkaa. Puolukkasurvosta syön myös melkein joka päivä lämpimän ruuan kanssa.
Kaikkea mahdollista. Minulla on kyllä sääntönä, että jokaisella aterialla pitää olla puolet kasviksia. Myös silloin kuin syö herkkuja, jäätelön päälle marjoja. Sipsin seuraksi porkkanaa. Ennen suklaata sama määrä minitomaatteja jne. Ruuan kanssa salaatti ja lämmin kasvislisuke.
Toki joskus juhlissa ja ulkona syödessä jää vähemmälle, mutta pääsääntöisesti näin. Koen, että on iso osa sitä, että pysyn terveenä ja hoikkana. Muuten en sitten mitenkään rajoita syömisiä tai tarkkaile ruuan määrää.
Aamusmoothiessa on marjoja (vaihdellen mustikka, herukka, tyrni, puolukka, mansikka), yleensä banaani, jotain vihreää (lehtikaali, babypinaatti, kypsä parsakaali), omenoita tai luumuja. Joinakin aamuina smoothien korvaa maustamaton soijajugurtti, jonka seassa on marjoja, banaania ja esimerkiksi tähän vuodenaikaan taatelia.
Leivän päällä on kurkkua tai paprikaa.
Ruoan lisukkeena on usein lämpimiä vihanneksia (vaihdellen kukkakaali, parsakaali, pinaatti, ruusukaali). Lisäksi meillä syödään lähes päivittäin päivällisen kanssa vihersalaattia (erilaisia salaattilajikkeita, kesällä omasta kasvimaasta ja talvisin ruukusta; kurkkua, paprikaa, joskus parsakaalia, herneitä, maissia, herkkusieniä).
Perunaahan ei yleensä lasketa tässä mielessä kasviksiin, mutta perunaa tietysti syödään myös, samoin jonkin verran porkkanaa ja bataattia.
Tomaatille ja sitrushedelmille olen lievästi allerginen, siksi ne puuttuvat listasta.
Kukkakaali, parsakaali, tyrni, marja-aronia ja granaattiomena-jauhe. Siinäpä se.
Tuohan tarkoittaa 168 kiloo vuodessa. hui.
Oikeastaan mitä vaan. Tällä hetkellä paljon kurpitsaa ja porkkanaa, ympäri vuoden menee perus omena/kurkku/tomaatti/salaatti. Rakastan avokadoja, mutta pyrin eettisistä syistä käyttämään niitä aika vähän. Kesäkurpitsaa, paprikaa ja maissia menee kesällä grillikaudella eniten. Marjoja käytän puurossa ympäri vuoden, hedelmiä on usein eväänä.
Olen vege eli senkin takia kasvisten määrä nousee aika automaattisesti isompaan osaan.
Vierailija kirjoitti:
Pyrin syömään monipuolisesti sesongin mukaan, mutta banaania, omenoita, porkkanoita syön joka viikko. Tällä hetkellä noiden lisäksi mango päivässä, nektariineja, päärynöitä. Välillä linkoan mehulingolla appelsiineja, porkkanoita ja tee smoothieita, jonka pohjana on jugurttia tai banaania antamassa makeutta. Smoothiessa useimmiten mustikkaa ja mansikkaa. Puolukkasurvosta syön myös melkein joka päivä lämpimän ruuan kanssa.
Lämpimät ruuat tästä unohdinkin eli syön pääasiassa kasvisruokaa. Perunoiden kanssa voin tehdä sipulista ja puutarhurin kasviksista ruskean kastikkeen tai wokata pakastekasviksia vaihdellen intialaisen, japanilaisen, kiinalaisen tai thaimaalaisen kastikkeen kanssa. Riisin tilalla käytän usein kukkakaalimurskaa mitä saa vihanneshyllystä valmiina.
Tässä ruokavaliossa on luultavasti enemmän kasviksia kuin kilo päivässä.
Pääasiassa tomaattia, siihen on koko ajan kauhea himo. Pitäisi syödä monipuolisemmin...
Itse syön ison sipsipussin päivässä, siitä saa jo 350 grammaa kasviksia.
Melko pierettävää. Puoli kiloa, huh!
Minulla menee paljon erilaisia kaaleja. Lämpimänä lisukkeena esimerkiksi kukkakaaliriisiä, höyrytettyä parsakaalia tai paistettua ruusukaalia. Salaatissa valkokaalia tai punakaalia tuoreena tai marinoituna. Jääkaapissa on melkeinpä aina myös varsiselleriä, jota menee lämpimän ruuan seassa tai pikkelöitynä salaatissa. Näin syksyllä myös sieniä kuluisi kuinka paljon vain.
Vierailija kirjoitti:
Kukkakaali, parsakaali, tyrni, marja-aronia ja granaattiomena-jauhe. Siinäpä se.
Miten saat syötyä näitä puoli kiloa päivässä?
Paljon sesongin mukaan jolloin hinta ja laatu (maku) kohdillaan. Marjoja aamulla puuron sekaan tai smoothieen, vaikkapa kaalia, tomaattia, kurkkua salaatiksi, kesäkurpitsaa spaghetin tai pastan sijaan, jne. Hilloja en syö lainkaan, ne korvaan marjoilla ilman sokeria. Ja tuoremehut teen itse mehulingolla, vaikka harvemmin tulee niitä juotua.
Hyödyllinen arvokas aloitus, kiitos!
Täällä on todella hienoja ohjeita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukkakaali, parsakaali, tyrni, marja-aronia ja granaattiomena-jauhe. Siinäpä se.
Miten saat syötyä näitä puoli kiloa päivässä?
Tyrni, marja-aronia ja garaattiomenajauhe on niin superuokaa, että noihin riittää pienempikin määrä. Esim. tyrnimarjoja aamupuuron seassa n. 20 marjaa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan mitä vaan. Tällä hetkellä paljon kurpitsaa ja porkkanaa, ympäri vuoden menee perus omena/kurkku/tomaatti/salaatti. Rakastan avokadoja, mutta pyrin eettisistä syistä käyttämään niitä aika vähän. Kesäkurpitsaa, paprikaa ja maissia menee kesällä grillikaudella eniten. Marjoja käytän puurossa ympäri vuoden, hedelmiä on usein eväänä.
Olen vege eli senkin takia kasvisten määrä nousee aika automaattisesti isompaan osaan.
Salaatti ei paina juuri mitään. Samoin kurkku ei paljoa paina.
Pitää syödä salaattipuska päivässä ja kurkku päivässä, että jotain tehoa tuon 500g tavoitteluun.
Syön päivittäin pensasmustikoita, mutta Ei minulla ole varaa syödä kiloa päivässä.
En ymmärrä, mitä oikeasti saa niin halvalla, että tuohon pystyy. Kaalia?
Kertokaa lisää kuivatuista marjoista ja rouheista! Paljon niitä pitää syödä päivössä, että puoli kiloa tulee täyteen?
Aamulla marjoja jugurtin sekaan, olisko 50g
Välipalana 1 iso omena 100g
lounaaksi oli tuorekasviswokkia, kasvisten osuus n 250g
Parhaillaan kiehumassa kasvis-linssikeitto - varmaan 200g
Illalla taas marjoja 50g ja 1/2 banaani 50g
Yhteensä 700g. Tänään tuli helposti.
Esim uunijuureksina, lisukesalaattina, curryssa, keitoissa tulee syötyä todella helposti tuo päiväannos. Emme ole kasvissyöjiä
ihan mitä kotona on.