Mistä aikaa joulun laittoon?
Töissä käyvät pienten lasten äidit, mistä löydätte ajan jouluostosten tekoon ja muihin jouluvalmisteluihin?
Kommentit (16)
Tapanani on useampana vuonna ollut pitää pitämättömät sairaslomat joulua edeltävä viikko, sinä aikana olen saanut jouluasiat järjestellyksi kodissamme. Lahjat olen toki jo hankkinut aikaisemmin. :)
En valmistele joulua erityisemmin. Vietetään joulua usein mummolassa eikä silloin tarvitse kotona tehdä juuri mitään. Laatikot valmistan ekana lomapäivänä ja ne otetaan mukaan kun lähdetään.
Lahjat tilasin suurimmaksi osaksi netistä ja muita ostin ruokaostosten yhteydessä kaupasta.
Viikonloppuna töissä, joten arkivapaat (yksin kotona)
Mitä ovat pitämättömät sairauslomat?
Apua jatkaa
Netissä olen vain,kun matkustan töihin bussilla. Kotona en ikinä,enkö töissä.
Mies tekee paljon työmatkoja, nytkin kotona vasta aaton aattona.
Herään 5.30 nuorimman lapsen kanssa, vien molemmat tarhaan kahdeksaksi. Aamulla teen yleensä päivällisen valmiiksi, tarhamatka kestää puoli tuntia. Viideltä takaisin päiväkodille, ruoka, siivoamiset,vähän lasten kanssa, ehkä kauppaan, iltatoimet ja yhdeksältä omaa aikaa, eli pyykinpesua, siivoamista, ynnä muuta.
Nyt viikonloppuna yritän saada tehtyä joulua mutta isomman lapsen kummit tulevat ohikulkumatkallaan päivälliselle ja sunnuntaina on isomman lapsen harrastuksen joulujuhla. Ehkä palkkaan sunnuntai-illaksi hoitajan muutamaksi tunniksi,että pääsen lahjaostoksille.
Ap
Jouluhan ei tule kenellekään yllätyksenä, eihän?! Sehän on joka vuosi samaan aikaan, eikö?! Eli ostelen pitkin vuotta ja pakastan ruokia. Kinkku ja rosolli aatonaattona...
Mä kylmästi ilmoitin pitäväni jemmaan jääneet lomapäivät. Pomo kielsi, määräsi tälle viikolle töitä. Sain ne eilen valmiiksi ja ilmoitin aloittavani jouluvapaat. En tiedä kuinka suuren palon otti nenäänsä, ihan sama. Olen venynyt koko syksyn ilman vapaan vapaata. Toki seurailen sähköpostia jos jotain hämminkiä tulee niin pystyn reagoimaan :)
No siis itse teen toimitusjohtajana pitkää päivää, lisäksi on vielä kaupunginhallituksen ym. lukuisat kokoukset, mutta silti en koe jouluvalmisteluita ongelmana. Minulla on lista mitä asioita on tehtävä ennen joulua ja vähitellen hoidan ne ja toki mies auttoi mm. saunan pesussa ja lapset leipomisessa. Lahjat ostin pitkin vuotta esim. ulkomaanmatkoilta, osan tilasin iltaisin netistä ja osan juoksin ruokatunnilla. Enää ei ole kuin joulusiivous viikonloppuna tekemättä, ja jouluruokien valmistus tiistaina ja aattoaamuna. Siinpä se, ei sen vaikeampaa!
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 08:35"]
Tapanani on useampana vuonna ollut pitää pitämättömät sairaslomat joulua edeltävä viikko, sinä aikana olen saanut jouluasiat järjestellyksi kodissamme. Lahjat olen toki jo hankkinut aikaisemmin. :)
[/quote]
Tämä keskustelu linkitetty eripuolueiden kansanedustajille ja ammattiliiton edustajille suomalaisen työmoraalista. :)
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 08:56"]

Laita vielä iltalehteen ja facebookiin. :D

Mitä on pitämättömät sairaslomat??
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 08:45"]
Mitä ovat pitämättömät sairauslomat?
[/quote]
Lomia, joihin työntekijät olettavat olevansa oikeitettuja vaikka eivät ole oikeasti sairasta.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 08:45"]
Mitä ovat pitämättömät sairauslomat?
[/quote]
Lomia, joihin työntekijät olettavat olevansa oikeitettuja vaikka eivät ole oikeasti sairasta.
Kenellekään muulle ei siis tule ajanpuutteen takia paha mieli joulusta?
Ap
Miten olisi viikonloppuna? Itse olen tehnyt listan niistä asioista, jotka haluan tehdä ennen joulua. Aloitin eilen siivoamalla ja järjestämällä lasten huoneet. Joka päivä yritän siis tunnin pari käyttää noihin asioihin listalta. Lisäksi nakitan miehelle joitakin hommia.