Hei, sinä espanjan kieltä opiskellut: mikä on ollut haastavinta kielen opiskelussa?

Se hemmetin subjunktiivi.

Varmaan subjunktiivi. Alku on espanjassa tosi helppoa. Sitten kun alkaa tulla aikamuotoja, pitää vähän tehdäkin jotain.

Se puheen nopeus: sellaista Siiri Angerkosken vauhtia. Siinä saa tehdä kunnolla töitä, että pysyy perässä. Aina ei edes pysy.

Diftongoivat verbit: niissä joutuu muisti aika kovalle koetukselle.

Painottomat persoonapronominit ja niiden paikka lauseissa. Subjunktiivi on niihin verrattuna lastenleikkiä.

Yleisesti ottaen verbioppi, kaikki siihen liittyvä.

Juurikin ne mainitsemasi menneet aikamuodot. Niistä menee moni limittäin, jolloin joutuu todella miettimään, että loppuiko se tekeminen nyt ihan varmasti kokonaan (yksinkertainen perfekti) vai jatkuuko se sittenkin vielä jossakin vaiheessa tulevaisuudessa (imperfekti).

Ylösalainen kysymysmerkki.

Kuukaudet ja lukusanat. Huom! Muistini on huono.

Prepositiot.

Vierailija kirjoitti:

Prepositiot.

Comenzar a.

Koko sanakirjan oppiminen ulkoa.

Verbimuodot.

Kaikissa romaanisissa kielissä verbien epäsäännöllisyys. Espanja on muuten kieliopiltaan helppo.

Se kun tulee se a-kirjain sinne väliin joka ei edes merkitse mitään ja jota ei voi suomentaakaan.

Ehdottomasti subjunktiivi. Meillä suomen kielessä ei ole edes olemassa sellaista.

Kaksi verbiin liittyvään pronominia, joista toinen on akkusatiivissa ja toinen datiivissa. En opi sitä millään.

Minulle on yllättäen muodostunut yhdeksi suurimmista kompastuskivistä muodollinen uno-subjekti. Sitä on saanut harjoitella harjoittelemasta päästyään.

Mitä prepositiota käytetään verbin saber yhteydessä?

Inkvisitio. Hyökkää aina kun sitä vähiten odotan.