Miksi ihastumisen kohteet kiusaantuvat?

Eli on röyhkeää kertoa? Minäkään en aloittaisi kiinnostuksen näyttämistä niin vaan jotenkin pehmeämmin. Siis sanallista kiinnostusta.

Joskus vahingossa myös sanon jotain sellaista jonka toinen voi lukea kiinnostukseksi. Eihän siinä mitään jos vahinko sattuu edes miellyttävän ihmisen kanssa mutta väärässä osoitteessa se on inhottavaa.

Joskus taas en itse huomaa kun mulle sanotaan jotain ....

Siinä alkaa jo kiusaantua, jos siitä huolimatta että on suoraan sanonut haluavansa olla vain kaveri, vihjailua satelee edelleen. Tulee olo että tyyppi yrittää väsyttämällä pyydystää, ja sellaisesta seuraa harvemmin mitään hyvää. 

Kyllä minäkin kiusaantuisin, jos ällättävänä pitämäni ihminen kertoisi ihastumisestaan minuun.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin kiusaantuisin, jos ällättävänä pitämäni ihminen kertoisi ihastumisestaan minuun.

Jos se tulee puskista. Mutta jos jonkun kanssa on pitänyt hymyhippaa ja silmäpeliä, niin ei kai sellaista pidä ihmistä pidä "ällöttävänä". Siis enemmän kuin pelkästään kohteliaisuudesta.

Silloin se on kieltäytyjälle paha paikka.

Jos joku tuntematon sanoo että "hei sinulla on ihastuttava hymy" siihen ei liity samalla tavalla paineistumista kuin jos sen sanoo ihminen jolla on kaikki ihastuneen merkit.

Eli kaikki luontevuus katoaa. Niin kuin yllä sanottiin ei enää tiedä miten olla ja käyttäytyä.

Sama syy miksi jotkut kiusaantuvat jos kehut heitä "uskomattoman kauniiksi/fiksuksi/ihanaksi". Ihastuminen on eräänlainen todella överi kohteliaisuus toiselle, kaikki ei vain osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Mistä tämä sitten johtuu? Kulttuuri, tottumattomuus, itsetunto, sosiaaliset taidot.. syitä on monia.

Pidän kiusallisena, jos minuun ihastuu mies, josta en missään nimessä voi kiinnostua.

Luokkakaveri, jolle erehdyin olemaan ystävällinen.

Ankean näköinen työkaveri, jolle olin kiva.

VARATTU mies on kaikkein oksettavin vaihtoehto.

Kaveri, jota en edes pitänyt miehenä, vain kaverina.

Facebook-tuttu, joka ilmoitti pitävänsä minua kannustavana ihmisenä, mutta luuli minun makaavan hänen kanssaan. Hyi hitto!

Pelkäisin että mies pyytää mua ulos.

T. Ujo

Mutta mistä sen tietää ellei jotenkin näytä, onko vastakaikua vai ei? Jos ei naamanilmeitä osaa tulkita tai tulkitsee ne väärin? Tälläkin palstalla jotkut rohkaisee ihastuneita että olkaa rohkeita, ei se niin kamalaa jos pakit saa.

Voin sanoa, se on KAMALAA. monet itkut itkennyt joskus nuorena itkin. Vanhempana tulee tuska ja olo että on täysin kelpaamaton.

Siksi en koskaan sano vieraalle mitään. En solmi mitään flirttailua enkä edes osaa sitä. En hymyile. En tuijota. Pyrin olemaan ilmaa vaikka kuinka mielessä pyörisi ihastus. Nytkin sydän pamppaa miehelle, jonka tunteet itseäni kohtaan ovat olemattomat. Hän varmaan nauraisi itsensä kipeäksi jos sopertelisin ihastuneeni häneen.

Mulle kävi niin että mies ei ollut ainoastaan kiusaantunut vaan ärsyyntynyt ja vihainen. Ihastus oli ollut molemminpuolista mutta sitten herra olikin löytänyt paremman ja kun kyselin että mikäs tää meidän juttu sit oli niin tylytti ilmoittamalla ettei ole tilivelvollinen minulle ja että olen kuvitellut olemattomia. Anteeksi nyt vaan kauhiasti että häiriköin rakkaudellani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin kiusaantuisin, jos ällättävänä pitämäni ihminen kertoisi ihastumisestaan minuun.

Jos se tulee puskista. Mutta jos jonkun kanssa on pitänyt hymyhippaa ja silmäpeliä, niin ei kai sellaista pidä ihmistä pidä "ällöttävänä". Siis enemmän kuin pelkästään kohteliaisuudesta.

Silloin se on kieltäytyjälle paha paikka.

Tuskin kukaan, joka on pidemmän aikaa flirttaillut toiselle, kiusaantuu toisen kertoessa ihastuneensa. Oletko aivan varma, että ihastuksesi kohde todellakin flirttaili kanssasi? Vai tulkitsitko kenties hänen ilmeensä ja eleensä väärin? Olen itse aikoinaan saanut pakit mieheltä, johon olin ihastunut ja kuvittelin viestittelymme ja tapaamistemme (hymyt ja halaukset) perusteella tunteen olleen molemminpuolinen. Pakit saatuani luin kaiken viestittelymme uudelleen ja tajusin, että tämä mies ei missään vaiheessa ollut ilmaissut mitään ihastumista minuun. Hän vaan oli kiltti ja ystävällinen kuten hän on kaikille tapaamilleen ihmisille. Kyllä nolotti ja ymmärsin oikein hyvin hänen kiusaantumisensa. Siitä lähtien olen pyrkinyt välttämään kaikkia tilanteita, joissa joutuisin törmäämään tähän mieheen. Vasta vuosia myöhemmin, kun työtehtäväni tätä kohtaamista edellyttivät enkä voinut enää nakittaa tapaamisia työkavereilleni, tapasin hänet uudelleen ja onneksi hän oli taas oma rento itsensä. Mutta en edelleenkään halua tavata häntä ellei ole aivan pakko. 

Jos ihminen, jonka kanssa ei tosiaankaan ole pidetty silmäpeliä, vaan vältelty vaivaantuneena, tulee kertomaan tunteistaan, on tilanne hyvin kiusallinen. Vaikka ihastuksen kohde olisi (ulkoisesti) vaikka kuinkakin kiinnostava, ei tuo kiinnostuksen määrä ole muutettavissa vastavuoroisuudeksi. Pahimmassa tapauksessa saa vihat päälleen, jankutusta, ehkä stalkkausta.

Minä kerran tunnustin miehelle ihestuneeni. Sain pakit ja petyin, mutta jo viikon päästä olo keveni. Ihastuminen vie energiaa. 2 kuukauteen en pitänyt yhteyttä ja tuo mies sitten soitti ja oli miettinyt asioita. Minulla taas ei enää ollut tunteita, joten se lopahti siihen. Nyt 3v jälkeen mies vieläkin katuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin kiusaantuisin, jos ällättävänä pitämäni ihminen kertoisi ihastumisestaan minuun.

Jos se tulee puskista. Mutta jos jonkun kanssa on pitänyt hymyhippaa ja silmäpeliä, niin ei kai sellaista pidä ihmistä pidä "ällöttävänä". Siis enemmän kuin pelkästään kohteliaisuudesta.

Silloin se on kieltäytyjälle paha paikka.

Tuskin kukaan, joka on pidemmän aikaa flirttaillut toiselle, kiusaantuu toisen kertoessa ihastuneensa. Oletko aivan varma, että ihastuksesi kohde todellakin flirttaili kanssasi? Vai tulkitsitko kenties hänen ilmeensä ja eleensä väärin? Olen itse aikoinaan saanut pakit mieheltä, johon olin ihastunut ja kuvittelin viestittelymme ja tapaamistemme (hymyt ja halaukset) perusteella tunteen olleen molemminpuolinen. Pakit saatuani luin kaiken viestittelymme uudelleen ja tajusin, että tämä mies ei missään vaiheessa ollut ilmaissut mitään ihastumista minuun. Hän vaan oli kiltti ja ystävällinen kuten hän on kaikille tapaamilleen ihmisille. Kyllä nolotti ja ymmärsin oikein hyvin hänen kiusaantumisensa. Siitä lähtien olen pyrkinyt välttämään kaikkia tilanteita, joissa joutuisin törmäämään tähän mieheen. Vasta vuosia myöhemmin, kun työtehtäväni tätä kohtaamista edellyttivät enkä voinut enää nakittaa tapaamisia työkavereilleni, tapasin hänet uudelleen ja onneksi hän oli taas oma rento itsensä. Mutta en edelleenkään halua tavata häntä ellei ole aivan pakko. 

No sanotaan näin että hän kiinnitti huomiota itseensä. En aluksi nääs noteerannut häntä ollenkaan. Ja nyt kun huomaan hän ei ole huomaavinaan. Eli tyyppi tuijotteli ja tuli aina puhe etäisyydelle tai muuten silleen että hänet oli pakko huomata. Hän muisti muutamii mun kertomii tai tekemii juttuja. Hymyili. Katseli. Ja sitten kerran.. oli selvästi todella iloinen nähdessää mut, en osaa selittää. Se vielä tilanteessa joka tuli hänen puoleltaan. Jutteli kanssani henkilökohtaisia. Ei kai noin tapahdu kun toinen ällöttää. Mutta nyt hän on muuttunut neutraalimmaksi. En nyt mene kuitenkaan tunnustamaan ihastumistani.