Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko väärin tuntea helpotusta toisen kuolemasta?
16.12.2014 |
Ukkini on maannut halvaantuneena 10vuotta. Hänellä on alzheimer. Olen käynyt säännöllisesti katsomassa. Nyt kuulin että on kuolemaisillaan. Tunnen helpotusta ja onnea. Olen näinä vuosina pidellyt kädestä liikkumatonta kuorta, katsonut pohjattoman surullisiin silmiin. Aina minut nähdessään on ukkini silmistä alkanut kyynel valumaan. Toivon ukilleni pikaista poismenoa vailla huolia. Kuolema on armollista, joskus sen odottaminen on suurempi suru. Mutta uskaltaako puhua ääneen siitä, että olen onnellinen hänen poismenostaan, sitten kun aika koittaa. Itken onnesta. Olen jo 10 vuotta ehtinyt surra.
Kommentit (8)
Ei ole. Ihan normaalia. Ukkisi elämän pidentyminen ei toisi mitään 'hyvää' tullessaan ja hän on elämänsä jo elänyt. Jopa silloin, kun äitini keski-iässä kuoli syöpään, tunsin kaksi ensimmäistä päivää huojennusta. Tiesin, että toisen kärsimys on ohi. Sitten se suru tuli kyllä isosti tuon helpotuksentunteen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tunsin myös helpotusta kun pappani pääsi kärsimyksistään.
Ihan samoja fiiliksiä minulla oli mummuni kuollessa. Mummu oli jo monta vuotta puhunut, että voi kun pääsisi jo pois. Ei enää viimeisinä vuosina päässyt itse liikkumaan, eikä nähnyt oikein mitään.
Ei ole väärin. Olet varmaankin jo surrut etukäteen noiden vuosien aikana. Uskallan veikata, että myös ukkisi on jo ehtinyt useaan kertaan toivoa pois pääsyä. Helpotus on täysin luonnollinen tunne tuossa tilanteessa, ja sitä varmaan tuntee myös ukkisi, jos pystyy ymmärtämään tilanteensa.
Mun mummuni kuoli viikonloppuna. Kyllä se oli helpottava uutinen, mutta myös suru on vahvana. Mummulla oli MS: hän käveli viimeksi 20v sitten, istumaankaan ei ole pysytynyt 15 vuoteen, mitään ei ole niellyt 10 vuoteen, puhumaankaan ei ole pystynyt yli 10 vuoteen, näkö heikentynyt ikuisuus sitten ja kuulosta ei tietoakaan tuskin oli hyvä sekään. Joten mummulle taatusti helpotus, mutta surullista silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummini silmästä myös tuli usein kyynel, kun kävin. Todella koskettavaa ja surullistakin. Hänkin oli vuodepotilas. En osannut tuntea kuolemasta iloa. Surullinen olin, etten juhannuksen takia ollut pariin päivään käynyt. Ahdistaa vieläkin. Olisi pitänyt tajuta, että hän kuolee. Helpotus kuolema varmaankin hänelle oli, mutta minä surin.
Kun isäni kuoli, ensimmäinen tunne oli helpotus. Syöpä ja pelkäsin kipua ja tuskaa, jota olisin sairaanhoitajana nähnyt joskus syöpään kuolevilla. Vasta helpotuksen jälkeen tuli suru.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole.