Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä, mitä voisin masennukselleni tehdä
16.12.2014 |
Jäin hetki sitten loppuvuodeksi sairauslomalle keskivaikean masennuksen takia. Kynnys jäädä töistä pois oli kova, mutta lopulta en nähnyt muuta vaihtoehtoa. Lääkkeet aloitin samasta syystä, en vaan näe muutakaan ulospääsyä, joten jospa ne auttaisivat. Lääkkeitä olen syönyt kohta kolmisen viikkoa, annostakin jo vähän nostettiin, mutta en ole huomannut vielä vaikutusta, mikä on toki luonnollista kun on sri-lääkkeestä kyse.
Alunperin lähdin hakemaan psykiatrilta lähetettä psykoterapiaan, mutta sen tapaamisen yhteydessä sain sitten tämän diagnoosini (mikä tuntui tavallaan tosi helpottavalta ja selkeyttävältä, koska vaikka olin kiistatta masentunut, ahdistunut ja poikki, en jostain syystä melko ekstroverttinä ihmisenä tajunnut, että Minä voisin olla masentunut. Olenhan sentään töissä se innostujatyyppi, kavereille se vitsinheittelijä... ja sitten yksin ja läheissuhteessa lamaantunut, herkästi hermostuva, itkuinen, saamaton, uupunut, keskittymiskyvytön...). Psykiatri ei tässä vaiheessa suositellut psykoterapiaa, koska "sekin vaatii voimavaroja". Ja ehkä hän olikin oikeassa, en välttämättä nyt jaksaisi kaivella mitään. Haluaisin vain tän olon pois!
Miksi tätä kirjoitan? Herään aamuisin itkemään. En saa mun arkeen rytmiä ja otetta edes sairauslomalla. Unirytmi on sekaisin. Olen väsynyt. En jaksa lenkittää koiraa. Vien ja haen lapsen päiväkodista. Teemme illalla yhdessä jotain kivaa. Sen olen päättänyt, että teen. Olen enemmän läsnä lapselleni ja TEEN hänen kanssaan asioita. Töissä ollessa olen iltaisin niin väsynyt etten jaksa mitään.
Psykiatri sanoi että lääkkeet eivät yksin auta. Muutoksia pitää tehdä. Miten elämää ja arkea voi muuttaa niin että jaksaa paremmin? Jos harrastan liikuntaa, olen poikki, ja kotityöt kasaantuvat kun harrastus lohkaisee illasta ison osan pois. Tuntuu että illallakin on kiire. Ruokaa pöytään, iltapalaa pöytään, jälkien siivousta, onko huomiseksi puhdasta vaatetta, koira pihalle. Illalla en jaksa edes telkkaria avata, haluan olla yksin omassa hiljaisuudessani, mutta sekään ei tyydytä. Soitan miesystävälle mekaanisesti hyvänyön puhelun, vaikka olen illalla samanaikaisesti niin väsynyt ja hermostunut, että meinaan joskus räjähtää jos minulta kysytään aikatauluista tai suunnitelmista muutaman päivän päähän. Kun ei meinaa jaksaa kuin tunti kerrallaan.
En tiedä miksi tätä kirjoitan. Ainakin helpotti vähän, vaikka paljon jäi kertomatta. Avioero keväällä, sitkeässä istuvat traumaperäiset ajatusmallit/vääristymät. Kun ei toisaalta jaksaisi märehtiä vanhoja vaan haluaisi eteenpäin. Haluaisi energiaa ja elämäniloa, aikaa ja halua tehdä kivoja asioita. Nyt kaikki tuntuu vaan ylimääräiseltä painolastilta. Joulukin pelottaa. Olenko silloin oikeasti onnellinen vai tuleeko suru reunoista läpi? Kaikki se, mikä on muuttunut.
Ja koska tästä paranee? Vai paraneeko? Miten? Mikä muuttuu? Mitä minä voin tehdä?
Kommentit (31)
Lakkaa syömästä sokeria ja juokse joka päivä 5 km lenkki. Kahden kuukauden päästä "masennus" on historiaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero laukaisi myös minulla vaikean masennuksen. Usein näihin tilanteisiin liittyy juuri pitkäaikainen ahditus, univaikeudet, työhön uppoaminen, liikasuorittaminen, syömishäiriöt, laihtuminen/lihominen, itsetunto-ongelmat. Voiko enempää stressinaihetta olla!
Itse sain mielialalääkityksen, unilääkkeet ja useamman kuukauden sairausloman.
Nyt mietin voinko palata vanhaan työhön. Sen tiedän, että uusia miesystäviä en halua tähän soppaan lisätä, vaikka se arkea helpottaisikin ja toisi muuta ajateltavaa. En vain usko, että pystyisin tällä hetkellä tekemään pitkäaikaisesti oikeita päätöksiä.
Suurin mnulla parempaan vaikuttanut tekijä on liikunta. Pitkät tai lyhyet kävelylenkit. Pimeässä lohdullista:) toinen on itsensä armahtaminen. Mulla on asunto välillä sekaisin, samat alushousut kolmatta päivää jalassa kun en jaksa pestä pyykkiä, ruokaa teen hyvinä päivinä pakkaseen, että huonoina voin maata yöpaita päällä katsomassa elokuvia peiton alla vaikka koko päivän. Mutta pyri lisämään niitä hyviä päiviä, ja lähde pienelle kävelylle vaikka sohva vetäisi. Huomaat lyllä mitä tarkoitan kun palaat lenkiltä.
Eli anna itsesi levätä, älä suorita! Ei se tarkoita että elämäsi on aina sellaista, sinä olet nyt sairas.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 09:22"]Lakkaa syömästä sokeria ja juokse joka päivä 5 km lenkki. Kahden kuukauden päästä "masennus" on historiaa
[/quote] Masennus on sairaus. Ei sitä juoksemalla paranneta. Valitettavasti ihmiset usein juoksevat niin psyykkisesti kuin fyysisesti, kun yritetään paeta vaikeaksi koettuja asioita. Terveelliset fyysisetkin elämäntavat toki ovat myös itsestä huolehtimista, mutta eivät paranna. Auttavat hyvin stressiin kyllä ja tukevat, mutta eivät poista ongelmia. Ongelmat, tunteet ja ajatukset pitää käsitellä psyykkisellä tasolla!
Samanlaista masennusropleemaa sairastelen minäkin. Monia lääkkeitä olen kokeillut, mutta ei suurta merkitystä niillä ole ollut. Minulla lisäksi on noita särkytiloja, diagnosoitu krooninen kipuoireyhtymä laajoine alaraajavaivoineen.
Yhtenä syynä näihin oireisiin olen koko ajan pitänyt jotain elimistössä olevaa puutostilaa, kun se tämä suomalainen ruoka on mitä se on. Olen lisännyt ruususuolan, intiaanisokerin ja käyttöä ja nyt uusin käyttöönottamani tuote on msm-jauhe. Kannattaa kokeilla näiden ottamista tasapainottamaan ruokavaliotasi. Näitä saa life-myymälöistä ympäri maamme.
Toivotan sinulle jaksamista, kokeile eedes tämä msm-jauheen käyttöönotto. Hyvää joulun aikaa ja voi paremmin
Niin ja kirjoita fiiliksiä päiväkirjaan. Polta ne sitten vaikka kun yervehdyt. Pienet askeleet paranemisessa huomaa hyvin päivikirjasta, kun ensin siellä on itkua ja ahdistusta, sitten olet käynyt jo kaupassa, pessyt pyykkiä ym, ja kohta jo tapaat ystäviä ja olet vaivatta liikkeellä! Siis toivottavasti menee näin. Ja ota kaikki lääkkeet mitä sulle määrätään!
Ymmärrän että sulla on lapset ym, mutta olisiko sun mahdollista saada kodinhoitoapua pahimpaan vaiheeseen. Älä pelkää pyytää apua, voi olla että nyt et pärjää ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 09:39"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 09:22"]Lakkaa syömästä sokeria ja juokse joka päivä 5 km lenkki. Kahden kuukauden päästä "masennus" on historiaa [/quote] Masennus on sairaus. Ei sitä juoksemalla paranneta. Valitettavasti ihmiset usein juoksevat niin psyykkisesti kuin fyysisesti, kun yritetään paeta vaikeaksi koettuja asioita. Terveelliset fyysisetkin elämäntavat toki ovat myös itsestä huolehtimista, mutta eivät paranna. Auttavat hyvin stressiin kyllä ja tukevat, mutta eivät poista ongelmia. Ongelmat, tunteet ja ajatukset pitää käsitellä psyykkisellä tasolla!
[/quote]
Minä tein näin. Liikunta ja itserankaisu oli jonkinlaista eskapismia omista tunteista ja elämäntilanteesta. Yhdistettynä niukkaan ruokavalioon johtaa myös fyysisiin ongelmiin ja sitä kautta masennuksen ja paniikin kasvamiseen.
Itse suosittelisin tilanteen analysoimista "ulkopuolisen silmin" ja vaikeiden tilanteiden kohtaamista. Sitten voi rakentaa jonkinlaisen ohjelman tilanteen parantamiseksi.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 08:04"]Kuulostaa tutulta... Elämä yhtä suorittamista, eikä mikään tunnu muulta kuin velvollisuudelta...
Mä menen lääkäriin tänään. Sairaslomalle jäin eilen. Ei tää mee ohi, pakko luovuttaa. Mies mulla on ja se nyt sit oli kuulemma valvonut viime yön pohtimassa kuin me oikein pärjätään, jos mä pitkälle saikulle jään. Noh, ilmoitin sille etten oo jäämässä, jos sen yöunet siit on kii. Kai sitä voi jotain nappia ottaa ja toivoa, että se auttaa...
[/quote] Mitäpä jos keskittyisit nyt itsesi hoitamiseen. On ihan normaalia miettiä vakavassa tilanteessa esim. taloudellista toimeentuloa, mutta saathan sairasloman ajalta palkan kuitenkin. Ei itseään pidä uhrata. Ei siitä kruunua saa. Ja kuten aiemmin todettu: mikään lääke ei itsessään paranna. Mikään ei muutu, jos turvaudut vain lääkkeeseen. Ei se kolesterolikaan korjaannu pelkällä statiinilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 09:54"][quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 09:39"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 09:22"]Lakkaa syömästä sokeria ja juokse joka päivä 5 km lenkki. Kahden kuukauden päästä "masennus" on historiaa [/quote] Masennus on sairaus. Ei sitä juoksemalla paranneta. Valitettavasti ihmiset usein juoksevat niin psyykkisesti kuin fyysisesti, kun yritetään paeta vaikeaksi koettuja asioita. Terveelliset fyysisetkin elämäntavat toki ovat myös itsestä huolehtimista, mutta eivät paranna. Auttavat hyvin stressiin kyllä ja tukevat, mutta eivät poista ongelmia. Ongelmat, tunteet ja ajatukset pitää käsitellä psyykkisellä tasolla!
[/quote]
Minä tein näin. Liikunta ja itserankaisu oli jonkinlaista eskapismia omista tunteista ja elämäntilanteesta. Yhdistettynä niukkaan ruokavalioon johtaa myös fyysisiin ongelmiin ja sitä kautta masennuksen ja paniikin kasvamiseen.
Itse suosittelisin tilanteen analysoimista "ulkopuolisen silmin" ja vaikeiden tilanteiden kohtaamista. Sitten voi rakentaa jonkinlaisen ohjelman tilanteen parantamiseksi.
[/quote] Itse sain parhaan hyödyn totaalisesta levosta liikunnan osalta. Kun voimat lisääntyivät, keskityin pehmeisiin liikuntamuotoihin kuten uintiin ja kävelyyn. En vieläkään uskalla treenata, koska en ole siihen vielä valmis. Ja voi ollakkin, etten enää siihen palaakkaan. Nyt tuntuu hyvältä ihan näin.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 07:50"]
Pari asiaa mietityttää tuossa. Avioero keväällä, nyt miesystävä. Miten nämä aikataulut ovat menneet? Olitko suhteissa päällekkäin, vai haitko seuraa liian aikaisin? Kävitkö eron läpi kunnolla? Paikkasitko kipua uudella suhteella? Erosta on vielä niin vähän aikaa, että miten voisit olla jo terve ja jaloillasi?
Paranemisprosessit eivät ole viikkojen mittaisia, vaan kuukausien mittaisia. Tämä vuodenaika ei ole paranemisen kannalta myöskään otollisin. Veikkaan että keväällä voit jo paremmin.
[/quote]
Sama tuli mieleen minullekin. Oman eron jälkeen ensimmäiset kuukaudet menivät aika ok, tuntui että kyllähän tässä voisi uutta suhdetta viritellä. Perinteinen shokkireaktio siis; kipu on niin voimakas, ettei sitä edes tunne. Nyt vuoden jälkeen huomaan miten rikki olen ollut ja olen edelleen, minusta ei olisi uuteen suhteeseen, kun olen atomeina itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kommenteista, hyvistä tsempeistä ja havainnoista myös! Ja voimia kaikille samassa tilanteessa oleville. Olisiko tästä ketjusta vertaistukea toisillemme?
En juuri nyt jaksa syvällisemmin kommentoida, mutta sen voin kertoa, että juokseminen (tai muu liikunta) ja terveellinen ruokavalio ovat varmasti auttavia seikkoja, mutta valitettavasti myös ne tuntuvat pahimmillaan väsyttävän: olo kohenee hetkeksi liikunnan jälkeen, mutta sen jälkeen tulee totaalinen uupumus eikä muuhun jää energiaa. Joku kommentoi, että salikäynnit pois ja lenkille koiran kanssa: samaa sanoi myös psykiatrini :) Mutta olen todellakin liikunnan puolesta puhuja ja yritän parhaani! Liikunnan vaste masennuksen hoidossa kun on tieteellisestikin osoitettu.
Ruuanlaitostakin onnistun saamaan herkästi pääni sisälle suoritteen, pahimmillaan ruoka on ollut mulle proteiineja, rasvoja ja hiilareita, ja silloin se on pikemminkin tapa kontrolloida itseään ja elämäänsä kun kaikki muu tuntuu hallitsemattomalta. Siksi mielestäni esim. totaalikieltäytyminen jostain ruoka-aineesta (esim. sokeri) vaan heikentää elämänlaatua ja tekee ihmisestä onnistujan/epäonnistujan sen perusteella, mitä syö. Mielestäni ruokavalioni on kuitenkin pääosin terveellinen. Avioeron jälkeen ilta-ahmiminen ja tunnesyöminen jäi pois ja ylimääräiset kilotkin tippuivat lähes itsestään. Jos joskus repsahdan, osaan aika hyvin olla ottamatta siitä hirveitä morkkiksia...
Mitä tulee eroon ja uuteen suhteeseen, niin tiedostan itsekin sen ristiriidan. Olen avoimesti asiasta puhunut uuden kumppanin kanssa, ja hän toki pelkää/kokee olevansa laastari. Olin alkuun todella nihkeä tapailemaan ketään, ja sanoin suoraan että ero on tuore, enkä ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Rakastuminen nosti hetkeksi pilviin, ja oli ihanaa lääkettä vuosien yksinäisen liiton jälkeen. Uusi mies on ihana, mutta toisaalta miessuhteet ylipäätään nostaa mussa tosi vaikeita tunteita ja reaktioita pintaan, mitä pitäisi jossain vaiheessa käsitellä jos vaan jaksaisi. Se olikin eron jälkeen tarkoitukseni: käydä oikeasti itseäni ja elämääni läpi jotta pystyisin vielä joskus uuteen suhteeseen parempana ja viisaampana :) Suru vanhasta on kuitenkin käytävä läpi, ja tiedän että sen aika on nyt. Suruprosessi ja uuden elämän jäsentäminen jäi ikäänkuin kesken, ja nyt olen eksyksissä. Jos uusi kumppani ymmärtää oman rikkinäisyyteni ja keskeneräisyyteni, hyvä niin. Uskon että meillä voi olla hyvä suhde edessä, mutta olisin tarvinnut enemmän aikaa olla yksin. Rakentaa itseäni ja elämääni, tehdä asioita spontaanisti vain omista intresseistä käsin. Kulkea viikonloppuisin yksin metsässä ja itkeä jos siltä tuntuu. Toisaalta, jos en olisi uutta miestä tavannut, olisi riskinä ollut sekin, että löydän itseni toistamiseen yöelämästä känni päällä (minulla on siihen taipumusta). Ja nyt kun hän on elämässäni, miten voisin kääntää hänelle selkäni vain siksi että hetki on huono ja minä olen huono?
Työ on sitten ihan oma lukunsa. Työ on minulle tärkeää, mutta raskasta. Liikaa lankoja käsissä. Vaatii kaikkea sitä, missä masentunut ihminen ontuu: päätöksentekotaitoja, priorisointia, ripeyttä, energisyyttä, hyvää muistia... Kevään sinnittelin töissä eron keskellä, vaikka itkin niin etten nähnyt autoa ajaa... ja nukuin kaiken liikenevän ajan. Lääkärin olisi pitänyt viheltää poikki. Mutta kun halusin näyttää kuinka sitoutunut ja reipas olen. Hah! Haluan pitää työni, tarvitsen niitä onnistumisen kokemuksia mitä se antaa, sitä taloudellista turvaa minkä se tuo. Ja koska työni on hyvin yrittäjähenkistä luonteeltaan, minun on vain pakotettava itseni pärjäämään. Vaikka tuntuu että pää ei toimi. Odotan ihmeparantumista vuoden loppuun mennessä, että ole taas töissä täydessä iskussa...
Kertokaa lisää omia kokemuksianne, selviytymistarinoitanne, ajatuksianne...
Ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 08:41"]Minullakin lähes samanlainen tilanne kuin ap:lla. Ero pitkästä liitosta tuli yllättäen, kun mies löysi uuden, ensin salassa. Itsekin löysin uuden sitten jonkun ajan kuluttua, mutta tuntuu, etten vaan jaksa ja että suhde on laastari. En kuitenkaan kestäisi olla ihan yksinkään, vaikka se olisi varmaan parasta. Olen käsitellyt eroa väärin, alkoholilla. Olen keski-ikäinen ja lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Ei vaan jaksa mitään ja ahdistaa ihan älyttömästi. Miesystävä on kovin kiintynyt minuun kuitenkin, enkä haluaisi enää suhdetta laittaa poikki ja kyllähän minäkin hänestä paljon välitän.
Ikävöin exääni ja koska hän ei antanut erolle mitään varsinaista selitystä, en voi käsittää tilannetta. Olen yrittänyt saada häntä kiinni, mutta hän ei vastaa puheluihini, eikä viesteihini. Olimme yhdessä yli 20 vuotta kuitenkin.
Tiedostan, että alkoholi on väärä tapa lääkitä tilannetta, koska sehän vaan pahentaa kaikkea ja masentaa lisää. Siitä on päästävä eroon. Ulkoilu voisi auttaa, mutta pimeys ja kylmyys ei houkuttele yhtään. Tuntuu, etten pääse tuosta vanhasta suhteesta ikinä mielessäni eroon. Se kummittelee mielessäni ihan koko ajan, sekä iltaisin, että myöskin aina aamulla heti herättyäni. Uudelle miesystävälleni en voi puhua tästä, koska sehän loukkaisi häntä. En tiedä, miten jatkaa tästä:(
T:N44v
[/quote] Onko sun mahdollista saada keskusteluapua? Esim. terveyskeskus, mielenterveystoimisto? Kynnys avun hakemiseen voi olla suuri, mutta teet itsellesi palveluksen kun haet sitä!