Luonnonkiharat ja kuivat hiukset, miten
Kommentit (22)
Hoisten pesu kuivien hiusten shampoolla ja tämän jälkeen samaista hoitaria muutamaksi minuutiksi vaikuttamaan. Noin kerran viikossa laitan hiusnaamion jonka annan vaikuttaa kymmenisen minuuttia.
Suihkun jälkeen suihkutan hiuksiin jätettävää hoitaria ja joskus lisäksi vielä latvahoitoa.
Ja kuitenkin tukka on kuiva kuin mikä! :D
Yves rocherin hiusnaamiolla joka on kuiville ja rasittuneille hiuksille. Tosi hyvä.
samppoo, hoitoaine, hiusnaamio ja vielä tukka öljyä, SIMin joku Argain sarja, toimii
Syön sisäisesti kunnolla rasvaa, kuten oliiviöljyä, avokadoja, pähkinöitä, rasvaista kalaa, kookosöljyä ja hanhenrasvaa.
Ulkoisesti kookosöljyllä. Ohje: lämmitä öljy, hiero kuiviin hiuksiin, erityisesti päänahkaan. Harjaa vielä tiheällä kammalla jotta öljy leviää kaikkialle. Anna olla hiuksissa muutama tunti, mitä kauemmin pitää, sen parempi. Sitten laita shampoota ensin öljyttyyn päähä, älä kastele vedellä ensin, muuten öljy ei irtoa hyvin.Yritä hieroa shampoolla pää läpi. Ihan vähän voi käyttää vettä apuna. Huuhtele hiukset. Nyt vielä toista uudella shampoopesulla. Itse käytän pesussa tavallista shampoota. Erityisen hieno suomalainen shampoo, se on se nimi. En käytä edes hoitoainetta tuon öljykäsittelyn jälkeen.
Teen öljyhoidon kaksi kertaa viikossa.
Kosteuttava shampoo+hoitoaine, sillon tällön öljyhoito ennen pesua, lopuksi jätettävää hoitovoidetta ja öljyä. Ja silti kuivat ku mitkä ja hevosen jousien näköiset. Kiillottomat.
ap
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 19:07"]
Kosteuttava shampoo+hoitoaine, sillon tällön öljyhoito ennen pesua, lopuksi jätettävää hoitovoidetta ja öljyä. Ja silti kuivat ku mitkä ja hevosen jousien näköiset. Kiillottomat.
ap
[/quote]
jousien=jouhien
En mitenkään. Olen luovuttanut jo kauan sitten.
Mulla on luonnonkiharat ja kuivakkalatvaiset hiukset, mutta kosteuttavat tuotteet saa tukan vaan tuntumaan limaiselta ja likaiselta.
Olen huomannut, että hormoonit vaikuttaa.
BonaCuren öljyllä. Ei tee hiuksista rasvaisia.
Kuinka usein peset hiukset? Mulla ainakin jokapäiväinen peseminen teki hiuksista entistä kuivemman oloiset, ja nyt pesen n. kahdesti viikossa ja eron huomaa. Käytän myös kosteuttavia ja hoitavia aineita ja panostan laadukkaisiin tuotteisiin. Ainakin Redken, Label m ja Lanza ovat hyväksi todettuja merkkejä ja suorastaan halpoja, kun Briteistä tilaa. :)
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:48"]
Kuinka usein peset hiukset? Mulla ainakin jokapäiväinen peseminen teki hiuksista entistä kuivemman oloiset, ja nyt pesen n. kahdesti viikossa ja eron huomaa. Käytän myös kosteuttavia ja hoitavia aineita ja panostan laadukkaisiin tuotteisiin. Ainakin Redken, Label m ja Lanza ovat hyväksi todettuja merkkejä ja suorastaan halpoja, kun Briteistä tilaa. :)
[/quote]
Pari-kolme kertaa viikossa. Minun hiuksillani ei ole eroa sillä, pesisinkö joka päivä vai pari kertaa viikossa. Kuivat ja karheat ne ovat joka tapauksessa. Luonnonkihariakin hiustyyppejä on niin monenlaisia, että ei voi täysin yleistää. Joillain on lainemaista ja toisilla tiivistä kiharaa.
Shampoot voi unohtaa ja hiuksia ei saa pestä liian usein. Föönata ei myöskään saisi, se kuivattaa vain lisää.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:53"]
Shampoot voi unohtaa ja hiuksia ei saa pestä liian usein. Föönata ei myöskään saisi, se kuivattaa vain lisää.
[/quote]
Miten ihmeessä saat päänahan puhtaaksi ilman shampoota tai saippuaa?
Pään voi pestä myös silikonittomalla hoitoaineella, esim XZ tai erittäin hieno suomalainen. Märkiin hiuksiin levitetään PALJON hoitoainetta, hierotaan ja vaahdotetaan kunnolla päänahkaan ja hiuksiin, vähän lisää vettä päähän ja taas hieronta ja taas lisää vettä ja niin edelleen. Latvoihin voi laittaa vaikuttamaan jotain vahvempaa kosteuttavaa, tai vaikka tehohoidon.
Itse sekoitan aina hoitiksen sekaan öljyä, mun jouhiin käy kookoksen lisäksi ihan rypsäri tai oliiviöljy. Lorautan kippoon molempia ihan reilulla kädellä ja emulgoin ne kunnolla yhteen, annan vaikuttaa hiuksissa mahd. pitkään. Huolellisen sekoittamisen ansiosta huuhtoutuu ihan helposti pois.
Shampoota vain aivan vähän päälaelle, ei rajua vaahdotusta. Latvoihin vain kosteuttavaa hoitoainetta, esim. Doven tai XZ:n. Ei liikaa huuhtelua hoitoaineen poistoon. Sitten kuivana suihkutettavaa hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Silikonipaskan välttely.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 21:07"]Shampoota vain aivan vähän päälaelle, ei rajua vaahdotusta. Latvoihin vain kosteuttavaa hoitoainetta, esim. Doven tai XZ:n. Ei liikaa huuhtelua hoitoaineen poistoon. Sitten kuivana suihkutettavaa hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Silikonipaskan välttely.
[/quote]
Niiiin, se Dovehan ei silikonipaskaa oo nähnytkään...
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 18:56"]
Hoisten pesu kuivien hiusten shampoolla ja tämän jälkeen samaista hoitaria muutamaksi minuutiksi vaikuttamaan. Noin kerran viikossa laitan hiusnaamion jonka annan vaikuttaa kymmenisen minuuttia.
Suihkun jälkeen suihkutan hiuksiin jätettävää hoitaria ja joskus lisäksi vielä latvahoitoa.
Ja kuitenkin tukka on kuiva kuin mikä! :D
[/quote]
Kuiville hiuksille tarkoitetut tuotteet on yleensä täynnä silikonia, joka kuivattaa hiuksia entisestään. Se siis pinnoittaa hiukset niin, ettei kosteus pääse ulos, muttei sisäänkään. Kuiva hius, johon ei pääse kosteutta sisään -> entistä kuivempi hius. Kannattaa vältellä silikoneja.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 21:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 21:07"]Shampoota vain aivan vähän päälaelle, ei rajua vaahdotusta. Latvoihin vain kosteuttavaa hoitoainetta, esim. Doven tai XZ:n. Ei liikaa huuhtelua hoitoaineen poistoon. Sitten kuivana suihkutettavaa hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Silikonipaskan välttely. [/quote] Niiiin, se Dovehan ei silikonipaskaa oo nähnytkään...
[/quote]
Tiedän että siinä on, mutta myös yksi asia mitä kannattaa tehdä, niin vaihtelee hoitoainetta eikä osta aina samaa. Ei haittaa, jos joskus ostaa huonompaa.
Kosteusvoiteella, esim LV:tä latvoihin pesun jälkeen.