Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pois pyyhkiytyneet lapsuusmuistot.
14.12.2014 |
Olen 25-vuotias, enkä juuri muista lapsuudestani äidin osalta mitään todellista rakkautta. Jonkun on ehkä vaikea ymmärtää tällaista, onhan äiti yleensä todella tärkeä lapselleen. En ikinä saanut olla äitini sylissä, eikä äiti sanonut koskaan rakastavansa minua. Kerran muistan kaatuneeni suihkussa pienenä. Isä oli silloin kotona ja äiti otti silloin syliin pyyhkeeseen käärittynä olohuoneen sohvalla. Muistan miten oudolta tuo syli tuntui. Ikään kuin kulissiksi isälle, äiti olisi halunnut näyttää. Samaten äidillä on aina ollut tapana vähätellä tekemisiäni, joku muu on aina tehnyt paremmin kaikki. Hän antaa tavarani pois. Joulun juhlissa minulla oli pienet ja rumat vaatteet, muiden äidit olivat pukeneet lapsena kauniisti. Äiti on aina ollut myös hyvin mustasukkainen minun ja isän väleistä. Arvostan isääni todella ja isä arvostaa minua. Äiti yrittääkin mustamaalata minua isälle aina, kun pystyy. Jos joskus erehdyn sanomaan äidille esimerkiksi puhelimessa "vastaan", itkee hän isälleni, että kuinka kauhea tytär oli häntä (äitiäni) kohtaan. Vaikka olisin sanonut asiallisesti mielipiteen.
Muistan myös miten äiti usein pelotteli lapsuudessa minua. Esimerkkinä "äkkiä nukkumaan, tai miehen karvainen käsi tulee sängyn alta ja vie pois".
Nyt olen saanut oman lapsen ja romahdin synnytyksen jälkeen. (Nyt asiat kunnossa minun oman perheen osalta). Äiti oli "auttamassa" meillä heti lapseni syntymän jälkeen. Vaikka hän enimmäkseen sai oloni vaan ahdistuneemmaksi. Nyt veljelleni syntyi lapsi ja äiti tietää mistä naruista vetää. Hän tarkoituksella muistuttaa, kuinka olin epäonnistunut heti lapseni syntymän jälkeen (koin voimakkaana baby bluesin). Kellään muulla samanlaista äitiä tai yhtä julmaa? Kysy mitä vaan.
Kommentit (38)
Mullakin tulee sekunnin välähdyksiä lapsuuden pahuuksista ja ne pahimmat ovatkin vaikeasti muistettavia.
Häpeä ja pelko on suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 00:36"]Mulla samanlainen äiti.. Olen vaikeasti masentunut, itsetunto täysin riekaleina, en näe enää valoa.. Olisin halunnut perustaa perheen, mutta tajusin etten pysty siihen. En tiedä minkälainen on hyvä äiti, niitä on vain elokuvissa. Eniten pelkään toistavani samoja virheitä. Olen oikeastaan luovuttanut jo.. Ei tämä tuska ja alenmuudentunne helpota koskaan.. voimia muille, mä en siihen pystynyt.
[/quote]
anteeksi, puhelimella tuli vahingossa alapeukku. Voimia paljon sinulle, ap:lle ja muille joilla samoja kokemuksia. Teissä ei ole ollut mitään vikaa, oletye vain joutuneet kamalien äitirn kynsiin. Hakekaa ihmeessä ammattilaista keskusteluaoua jos ette vielä ole sitä tehneet. Parempia ja onnellisempia päiviä elämäänne, ap ja muut. <3
Lisään vielä, että äitini osaa sukulaisten ja minun ystävieni edessä lirkuttaa ja olla niin helposti lähestyttävä. Totuus on kuitenkin ihan toinen. Aion olla itse lapselleni ihan toisenlainen äiti. Aion olla tukena ja antaa rakkautta.
Ap
Lisään vielä, että minua käytettiin lapsena hyväksi. Muistin aika vasta, kuinka äitini aukaisi oven jossa olin hyväksikäyttötilanteessa ja pisti takaisin kiinni. Ei tehnyt mitään. Nyt kesällä kävimme mielenterveyspolilla keskustelussa myös tästä hyväksikäytöstä. Isäni oli myös siellä(vasta saanut tietää hyväksikäytöstä). Paljastui, että äiti valehdellut isälle, että saanut nyt vasta tietää, vaikka jo lapsena kerroin. Äiti myös heittäytyi marttyyriksi ja itki "olen huono äiti miten en ole huomannut". Vaikka onkin tiennyt koko ajan. Patisti minut jopa lapsena hyväksikäyttäjän kanssa saunaan. Isäni teki vuorotyötä, eli ei ollut monesti iltaisin kotona.
Ap
Isäni on täysin sokea näkemään näitä asioita. Äitini on hyvä manipuloimaan. Jos minä kerron nuo, äiti vääntää minusta jotenkin syypään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankkoja asioita. Tarvitset ammattiauttajan apua, kannattaa mennä puhumaan. Vähennä kontaktia äitiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos sinulle, että luit elämästäni. Joskus tekisi mieli huutaa nämä asiat maailmalle.
Onneksi paikkakunnallani oon saanu hyvin apua psykpolilta. Siellä kuljen. Äitiin yritän pitää vähemmän yhteyttä. Olen siinä onnistunutkin.
Ap
Kannattaa käsitellä noita asioita jossain terapiassa rauhassa, sen verran hankala on lapsuutesi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen myös hyväksikäytetty ja oma lapsuus ahdistaa. Omat lapsuusmuistot Ym. tulivat enemmin pintaan lapsien synnytysten jälkeen. En kauheasti pidä yhteyttä esim. vanhempiini. Esim. Vierailut vanhempieni luokse ovat lähestulkoon aina pettymyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso tsemppi hali sulle ap! Itsekkin olen 25v ja 9kk vauvan äiti. :) Mulla ei ole samallaista äitiä mutta rankka lapsuus silti liittyen nimenomaan äitiin. Hän sairastu psyykkisesti mun synnyttyä. Muakin on käytetty hyväksi (sululais mies muttei oma isä.). JA ITSELLÄNIKIN OLI VOIMAKKAANA BABY BLUS!
Mutta.. Se mitä tulee äitiyteen ja lapsuuden läpikäymiseen niin kannattaa tosiaan puhua terapeutille ja hakea vertaistukea jostain. Niillä olen itse päässy pitkälle lapsuuteni käsittelyssä.
Mulla samanlainen äiti.. Olen vaikeasti masentunut, itsetunto täysin riekaleina, en näe enää valoa.. Olisin halunnut perustaa perheen, mutta tajusin etten pysty siihen. En tiedä minkälainen on hyvä äiti, niitä on vain elokuvissa. Eniten pelkään toistavani samoja virheitä. Olen oikeastaan luovuttanut jo.. Ei tämä tuska ja alenmuudentunne helpota koskaan.. voimia muille, mä en siihen pystynyt.
Minulla kans hyvin vaikea äitisuhde ja isä haluaa elellä erakkona. Oikeeastaan voi sanoa, että minulla ei ole missään elämänvaiheessa ollut oikeastaan niinsanotusti isää tai äitiä. Äiti paremminkin kaveri ja isä joku tuttava. Alkuvuodesta alotin terapian ja nyt olen tietoisesti viilentänyt välit äitiin. En jaksa henkisesti häntä. Eli neuvoni on viielnnä välit äitisi kanssa minimiin ja aloita terapia.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 23:48"]
enkä juuri muista lapsuudestani äidin osalta mitään todellista rakkautta. Jonkun on ehkä vaikea ymmärtää tällaista, onhan äiti yleensä todella tärkeä lapselleen. En ikinä saanut olla äitini sylissä, eikä äiti sanonut koskaan rakastavansa minua.[/quote]
Ei ole lainkaan vaikea ymmärtää. En muista koskaan olleeni äitini sylissä. Yksi valokuva on todistamassa, että näin on joskus tapahtunut. Sen sijaan olin aina isäni sylissä :) Isä oli lempeä, rakastava, huolehtiva ja ymmärtävä. Äiti oli lähes pelottava ja hyvin etäinen.
Terapiassa on hyvä käydä läpi näitä asioita. Suosittelen.
Alue: Aihe vapaa
Itse olen puhunut avoimesti neuvolassa näistä ja omille hoitajilleni siellä psykpolilla. Eivät he tee muuta kuin jos on aihetta. Tottakai he katsovat äidin vointia ja kykyä hoitaa lasta, sen mukaan ilmoitus. Oli vanhemmalla traumoja tai ei.
Itse menen terapiaan, kun lapsi vähän isompi. Vauvavuosi vähine unineen ei ole paras aika repiä auki lapsuuden haavoja. :) siksi käyn toistaiseksi psykpolilla. Kiitos voimien toivottelusta! Voimia myös muille!
Ap