Miten laittaisitte Suomen talouden kuntoon?
Kommentit (220)
Ongelma on että Suomessa säästöt kohdistuvat jo ennestään vähävaraisiin, vammaisiin, mielenterveyspotilaisiin, lapsiin, nuoriin, työttömiin, opiskelijoihin, mamuihin ja eläkeläisiin. Näiden ryhmien palveluja ei ole saatu edellisen laman jäljiltä korjattua ja nyt säästetään taas.
Edellisen laman säästöt ovat nyt läjähtäneet yhteiskunnan naamalle kun vähäraisiin alkaa lukeutua entistä enemmän perheitä, varsinkin yh-perheitä ja lisäksi kun palkkoja on alennettu tai ei ole nostettu hinnannousun mukana, niin myös työssäkäyvät pienipalkkaiset ovat kurjistumassa.
Nyt jos noista ryhmistä TAAS säästetään, niin miten se kasvattaa muuta kuin valtavaa sosiaalista ongelmaa?
Huonoina aikoina on satsattava juuri yhteiskunnan heikoimpiin, ne varakkaat ja vahvat porskuttaa aina.
Lisäksi kun nuorten, lasten ja opiskelijoiden elämä tehdään vaikeaksi, katkaistaan siinä nuppu tulevaisuuden toivoilta. Huonoina aikoina pitäisi juuri satsata näihin heikompiin lenkkeihin, jotta parempien aikojen koittaessa, he pystyisivät menestymään. Mutta kun siivet katkaistaan, niin eipä rampa lintu enää lennä, ei. Tai sitten lintu katkeroituu ja suuttuu ja pistää kadut tuleen. Tätäkö me haluamme?
Suomessa siis säästää siis heikoimmassa osassa olevat, sen sijaan rikkaat tienaavat yhä enemmän ja piilottelevat nekin rahat verottajalta. Maassa on enemmän rahaa kuin koskaan historiamme aikana, ja meillä vaan puhutaan rahan puutteesta ja säästöistä, niin kuin valtion ainoa tehtävä olisi säästää.
Mielestäni aikamme ideologiaa kuvaa hyvin nykyinen Lotto-arvonta: yksi voittaa 10 miljoonaa, muille "voittajille" jää käteen rippeitä. Jokainen joutuu kuitenkin maksamaan pelin pelaamisesta saman summan.
Ei ole paljon uusia ideoita tai projekteja, jotka suunnittelisivat ja rakentaisivat sitä ehompaa uutta tulevaisuutta ja antaisivat nuorille toivoa paremmasta huomisesta. Itse pakottaisin firmat tukemaan yhteiskunnallista kehitystä, ottaisin enemmän lainaa ja satsaisin lapsiin, nuoriin, työttömiin ja mamuihin.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 23:06"]Tuulivoimaloilta tuet pois
Joka toinen katuvalot pois
Kuntia yhteen ja päälliköitä vähemmäksi
Kouluista avustajia vähemmäksi, opettajakouluista parempia
Makeisvero paljon suuremmaksi
Jatkan:
Ilmainen kunnallinen päivähoito kaikille alle kouluikäisille yli 1-vuotiaille lapsille, kotihoidontuki pois
Ilmainen kunnallinen iltapäivähoito kaikille alle 1.-4. -luokkalaisille
Polttoainevero pienemmäksi, tupakka- ja alkoholi vero suuremmaksi
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 23:06"]
Tuulivoimaloilta tuet pois Joka toinen katuvalot pois Kuntia yhteen ja päälliköitä vähemmäksi Kouluista avustajia vähemmäksi, opettajakouluista parempia Makeisvero paljon suuremmaksi
[/quote]muutoin hyvä, mutta makeisveroa ei suuremmaksi yhtään! Jos sitä suurennetaan niin tehtaat aloittaa yt:t! ja ihmiset osaa tarvittaessa tilata netistä ulkomailta halpoja makeisia.
[/quote]
Ne on makeisia haloo! Ei kukaan mitään karkkia ulkomailta tilaa! Pakko pahimmat herkuttelijat pistää aisoihin. Onhan tupakkakin raskaasti verotettu. Ja syystä.
Yrittäminen helpommaksi. Ehdottomasti. Työntekijöiden sunnuntai yms. Iltalisät pois. Vähemmän vapaata. Ennen olin toista mieltä, mutta Nykyisin ulkomailla olleena ajattelen toisin. Yrittäminen tuo lisää työpaikkoja ja lisää veroeuroja.
Turha pilkun*piip* pois koko byrokratiasta eli turhat sääntöjen keksinnät pois.
Touhuun jonkunmoinen järki, ei säästettäisiin tärkeistä asioista, jotka pitkällä tähtäimellä maksaa enemmän ja aiheuttaa suorastaan järkyttävät seuraukset (esim. Lasten hyvinvointi).
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 22:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 22:45"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 22:43"]Veronmaksajia on saatava lisää, eli maahanmuuttoa pitää lisätä moninkertaisesti. Jokainen työtön ja toimeton humanitaarinen pakolainenkin maksaa veroja sekä suoraan että välillisesti, joten siksi mamutus missä tahansa muodossa on maallemme hyödyksi. [/quote] Sanos, mistä nämä työttömät saavat rahaa. Niin juuri, valtiolta ja kunnilta. Eli lisää menoja vain. Kerro, mitä tuloja valtio tästä saa? Sanoohan jo järkikin, että pienempi summa palautuu takaisin verojen muodossa.
[/quote]Valoja päälle! Sosiaalitukien varassa elävät työttömät ovat veronmaksajia siinä missä työllisetkin. Ilman nykyisiä työttömiä meillä olisi 500000 veronmaksajaa vähemmän.
[/quote]
Et taida tietää mikä on veronmaksaja? Veronmaksaja ei ole henkilö, joka elää veronmaksajien tienaamasta rahasta, vaikka palauttaisikin pienen osan tuistaan vero -nimisenä maksuna takaisin valtion kassaan. Sanan varsinaisessa merkityksessä veronmaksaja ei ole edes julkisella sektorillla työssäkäyvä, joka saa palkkansa samasta veronmaksajien tienaamasta rahasta. Faktisesti todellinen veronmaksaja on vain yksityisellä sektorilla työskentelevä, ja juuri siksi yritysmaailma on kansantaloudelle tärkeämpää kuin mikään muu. Jokainen taloudessa kiertävä euro on kotoisin yksityiseltä sektorilta.
Homma on jo käytännössä kunnossa kunhan vaalipuheet alkavat ensi vuoden puolella.
Aloittaisin siitä, että eduskunnassa tiputettaisiin palkkoja roimasti (esim 1/3 osaa). Tämä ei surta voittoa toisi, mutta toimisi hyvänä motivaattorina tavalliselle kansalle. Siitä olisi sitten hyvä lähteä tekemään säästöjä.
Ottaisin voittoja työvoimatoimiston ja sosiaalitoimiston tuista. Niitä pitäisi tarkastella. On selvää, että jotkut saavat liikaa tukia. Väärinkäyttöjäkin varmasti ilmenee. Siihen pitäisi panostaa, että saataisiin väärinkäyttäjät kuriin. Sosiaaliturvaa voisi hieman laskea, sekä työttömyysturvaa. Mutta samalla pitäisi saada kannustimia osa-aikaisen työn kannattavuuteen.
Makeisverotusta voisi nostaa, tupakan, alkoholin verotusta myös. Autovero kattoon vanhojena utojen kohdalla, jotta saataisiin kaikki sastuttavat autot pois liikenteestä. Ydinvoima voitaisiin unohtaa ja panostaa edullisempiin ja ekologisempiin energiamuotoihin.
Säästöjä tulisi myös pidemmällä tähtäimellä, kun koulutukseen panostettaisiin. Ongelmalliset lapset saataisiin hyvällä tukitoimella opiskelemaan. Nyt näistä on säästetty ja se näkyy sitten myöhemmin paljon kalliimpina menoina mielenterveyspalveluissa, työttömyydessä jne...
Sitten tietysti nämä rahat mitä annetaan koko ajan muille maille avustuksiksi...eu:n juttuja. Ne nyt on ihan älyttömiä tässä taloudellisessa tilanteessa.
- Kansanedustajat vähennetään sataan ja näille jääville jäädytetään palkat 10 vudeksi. Kaikki torkkupeitto ym edut pois, ostakoot itse.
-Korotetaan pääomaveroa
-Verotetaan isoja yrityksiä jotka pistävät porukkaa "kilometri tehtaalle" edes 500e per erotettu ja 100e per lomautettu
-puoluetuet pois
-lapsilisät niin että jokaisesta lapsesta saa saman summan, eli esim 120e per lapsi
-Vähennetään kehitysapua ja ei oteta mamuja/pakolaisia mnuuta kuin ihan kriittisimmissä tapauksissa. Kaikki joiden kotimaan olot riittävästi parantuneet palautetaan(mm somalilaiset) ja rikolliset aina
-koulutukset lyhemmiksi, monella alalla ihan turhanpitkä koulutus
-alle 12 000 brutto tienaavat verovapaiksi, jotta köyhilläkin olisi varaa kuluttaa
-alkoholi ja tupakkaveroa voisi vieläkin nostaa ja täysi tuonti kielto molemmille, eli hankittava kotimaasta
-kaikki tuet muualle lakkautettava (vrt Kreikka, Espanja jne)
-pakkoruotsi ja kaksikielisyys pois ja myydään Ahvenanmaa eniten tarjoaville
Laskisin alkoholiverotusta niin paljon että naapurimaista tulisi paljon alkoholituristeja. Se olis tuottoisa bisnes. Samalla heikompi aines jois itsensä hengiltä täällö suomessa kun viina olisi halpaa.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 23:29"]
-Korotetaan pääomaveroa
-Verotetaan isoja yrityksiä jotka pistävät porukkaa "kilometri tehtaalle" edes 500e per erotettu ja 100e per lomautettu
[/quote]
Hauska! :) Se menee nimittäin niin, että mitä korkeampi pääomatulovero, sitä vähemmän investointeja, ja sitä enemmän erotettuja ja lomautettuja. Että mitä sä haluat?
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 22:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 22:45"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 22:43"]Veronmaksajia on saatava lisää, eli maahanmuuttoa pitää lisätä moninkertaisesti. Jokainen työtön ja toimeton humanitaarinen pakolainenkin maksaa veroja sekä suoraan että välillisesti, joten siksi mamutus missä tahansa muodossa on maallemme hyödyksi. [/quote] Sanos, mistä nämä työttömät saavat rahaa. Niin juuri, valtiolta ja kunnilta. Eli lisää menoja vain. Kerro, mitä tuloja valtio tästä saa? Sanoohan jo järkikin, että pienempi summa palautuu takaisin verojen muodossa.
[/quote]Valoja päälle! Sosiaalitukien varassa elävät työttömät ovat veronmaksajia siinä missä työllisetkin. Ilman nykyisiä työttömiä meillä olisi 500000 veronmaksajaa vähemmän.
[/quote]
Et taida tietää mikä on veronmaksaja? Veronmaksaja ei ole henkilö, joka elää veronmaksajien tienaamasta rahasta, vaikka palauttaisikin pienen osan tuistaan vero -nimisenä maksuna takaisin valtion kassaan. Sanan varsinaisessa merkityksessä veronmaksaja ei ole edes julkisella sektorillla työssäkäyvä, joka saa palkkansa samasta veronmaksajien tienaamasta rahasta. Faktisesti todellinen veronmaksaja on vain yksityisellä sektorilla työskentelevä, ja juuri siksi yritysmaailma on kansantaloudelle tärkeämpää kuin mikään muu. Jokainen taloudessa kiertävä euro on kotoisin yksityiseltä sektorilta.
[/quote]
Eli yksityisen sektorin tulee vain laittaa rahaa enemmän kiertoon korottamalla palkkoja, niin tilanne kohenee? Mites tilanne jossa vaikka valtio ostaa yksityiseltä puolelta esim. tarvitsemiaan tuotteita? Tuleeko veronmaksajien euroista minkä arvoisia, jos valtio niillä ostaa yksityiseltä tuotteita?
Ja kun yrittäjät jonkun mielestä tämän maan pelastavat, niin kantakoot vastuunsa.
Ei tämän maan taloutta kasvata se, että yrittäjät jatkuvasti irtisanovat työntekijöitä eivätkä palkkaa pois lähtijöiden tilalle uusia.
Ihan turha hurskastella, että lähdempä eläkkeelle että nuoremmat saavat töitä.
Näyttäkää se firma jossa saa?
Firmat ovat vain tyytyväisiä, kun saavat henkilötyövuosia vähemmäksi.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 23:33"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 23:29"]
-Korotetaan pääomaveroa
-Verotetaan isoja yrityksiä jotka pistävät porukkaa "kilometri tehtaalle" edes 500e per erotettu ja 100e per lomautettu
[/quote]
Hauska! :) Se menee nimittäin niin, että mitä korkeampi pääomatulovero, sitä vähemmän investointeja, ja sitä enemmän erotettuja ja lomautettuja. Että mitä sä haluat?
[/quote] Juuri sitä mitä sanoin. Korotetaan pääomaveroa ja jos pistää porukkaa ulos niin sanktio! Nyt on koko ajan annettu isoile yrityksille jos mitä etuja ja mitä siitä on seurannut, hirveetä työttömyyttä. Kun porkkana ei kerran ole tehonnut niin kokeillaan keppiä!
Ensimmäiseksi voisi lopettaa tuulivoimalarakentamisen syöttötariffit. Nehän tarkoittavat sitä, että veronmaksajat pulittavat tuulivoimafirmoille, jotka useimmat ovat ulkomaalaisia, valtavia summia siitä pienestä määrästä sähköä, jota tuulivoimalat tuottavat.
Mitä nämä isoille yrityksille annetut edut ovat? Mielenkiinnosta kyselen
- Julkisen sektorin lomat vastaamaan yksityistä sektoria (säästöä n. miljardi vuodessa)
- Suomi virallisesti yksikieliseksi ja samalla kaikki keinotekoiset kielivelvoitteet pois (säästöä useita miljardeja vuodessa)
- Eläkekatto (säästöä vajaa miljardi vuodessa)
- Humanitäärinen maahanmuutto lopetetaan lukuunottamatta pakolaiskiintiötä
- Kehitysapua leikataan ja samalla priorisoidaan sen kohteita
- Lapsilisät pois, tilalle jonkinlainen verohelpotus lapsiperheille
- Julkisen sektorin kokoa leikattava tuntuvasti ei-kriittisiltä alueilta
- Kaikki virat (=suojatyöpaikat) lakkautettava ja korvattava normaaleilla työsuhteilla
- Poliittiset virkanimitykset kriminalisoitava yksiselitteisesti (aiheuttavat tehottomuutta ja tuhlailua kun epäpätevät loiset "työskentelevät" yhteiskunnan tärkeimmillä paikoilla)
Tempputyöllistämiset pois. Yhteiskunta kustantaa yrityksien työntekiöitten "palkat" ja yritykset käärii voitot! Lisäksi työttömät vievät oikeiden palkollisten töitä.
-Julkista sektoria karsittava. Kansalaispalkka: sossun eukot ja muut paperin pyörittellijät oikeisiin töihin. Tukien hakemista helpotettava: Puolet esim. toimeentulotukeen oikeutetuista ei sitä hae! Seurauksena köyhyydestä: heikkoa ravintoa, säästämistä lääkkeissä, terveydellisiä ongelmia, syrjäytymistä jne. Tulevat pitkässä juoksussa todella kalliiksi kun ongelmat paisuvat.
Ei tässä nyt enää auta pienet haavojen laastaroinnit ja tekohengitykset. Ollaan niin ison muutoksen äärellä, että olisi parempi romuttaa koko systeemi ja puhtaalta pöydältä pistää uusi pystyyn. Robotit jne. tehkööt enemmän hommia ja ihmisille enemmän vapaa-aikaa. Ravinto ja luonnonvarat jne. jotenkin tasaisesti käyttöön.