Masennus ei hellitä - mitä voin enää tehdä?

Hei, tiedän miltä sinusta tuntuu, sillä itsekin olen kärsinyt melkein koko aikuisikäni vähintään kausittaisesta "alakulosta", mutta lapsen synnyttyä meni masennuksen puolelle. Juuri niin tuttua tuo ahdistus, josta selviäminen riitti päivän päätehtäväksi.Siitä kuitenkin kuin ihmeen kaupalla selvisin. En voi sanoa, että masennus olisi kokonaan poissa näin kolme vuotta myöhemmin, mutta se on kenties keskivakavaa ja joskus jopa vain lievää. Tämäkin on jo voitto!

Se, millä minä selviäisin, jos masennus taas pahentuisi, olisi tieto, että myös helpompia päiviä tulee. Koska taisit itsekin sanoa, että välillä on vaikeampaa ja sitten helpompaa. Usko, että nyt on tosi rankkaa, mutta ne helpommat päivät tulevat. Voi olla, että sinäkin joudut selviytymään tämän sairauden kanssa läpi elämän. Näin ainakin itse luulen. Mutta aina ei tule olemaan näin synkkää.

Minulla kaamos pahentaa oireita. Kevätkin voi olla vaikeaa, mutta kesä ja syksy menee hyvin.

Ei kannata luovuttaa lääkkeiden kanssa, jos nykyinen lääke ei toimi. Minullakin oli monia lääkkeitä, jotka eivät oikein tuntuneet toimivan. Tosin silloin masennus ei ollut vaikeassa vaiheessa muutenkaan. Kun masennus oli pahassa vaiheessa, uuden lääkkeen aloittaminen vei aikansa ja pahensi todella masennusta.
Tuo vaihe pitää vaan yrittää kärsiä vaikka rauhoittavan voimin. Kesti todella pitkään, varmaan puoli vuotta ennen kuin lääke todella hyödytti enemmän kuin haittasi.

Sittemmin kokeiltiin tuon lääkkeen yhdistämistä toiseen. Siitä meni unet, mutta masennus ja ahdistus pysyivät siedettävinä. Eivät tosin kokonaan olleet poissa. Sitten jouduin lopettamaan sivuoireiden vuoksi lääkkeet. Kesä meni ihan hyvin ilmankin, vaikka masennus oireilee oudoin tavoin. Ja nyt olen raskaana ja alkuraskaus oli henkisesti vaikea ilman lääkettä. Silloin nousi jo paniikki, että miten kestän. Kestin sillä, että ajattelin masennuksen kuuluvan raskauteen. Ahdistus on onneksi poissa. Lievästi masentunut olen kai, koska olen väsynyt, lohtusyön ja itseluottamus täysin mennyt muuttuvan/rupistuvan ulkonäön vuoksi. Mutta hei, kuitenkin käyn töissä, hoidan lapseni ja suurimmat velvollisuudet. Se on paljon se.

Ohjeeni sinulle puhtaasti oman kokemuksen perusteella:
-Jaksa etsiä oikeaa lääkettä. Oikeasti sitä voi joutua kokeilemaan lukuisia lääkkeitä. Ja edellinen lääke voi sotkea kehoa pitkään, samaan aikaan kun uudessa lääkkeessä on aloitusoireet. Joskus voi tietysti kokeilla pärjääkö ilman lääkettä, sillä huonosti toimiva lääke, jossa on kamalat sivuoireet ei välttämättä ole parempi olotila kun lääkkeettä oleminen. Näin oli minulla, mutta korostan, että tuolloin sairauteni oli keskivaikea tai lieväkin.
-Myös terapeutilla on merkitystä. Vaikka nykyinen tuntuisi hyvältä, niin voi olla, ettei hän kuitenkaan osaa auttaa oikealla tavalla. Onko terapiamuoto oikea?
-Jaksa uskoa, että nyt on saavutettu pohja ja tästä ei ole matka kuin ylöspäin. Tulee parempia päiviä, vaikka ei täysin terveitä päiviä tulisikaan. Laske vaatimustasoa. Kun on paha kausi, on sinun ainoa tehtäväsi selvitä noista mustista päivistä. Ota silloin iisisti. Joskus taas voi kokeilla pakottaa itsensä toimimaan. Jouduin itse tekemään näin lapseni ristiäisissä, vaikka sisällä velloi lamaannuttava ahdistus. Oli pakko olla läsnä ja yrittää hymyillä. Ja niin suuri ponnistus kun se olikin, niin olo hieman helpotti.
-Tee niitä kivoja asioita, vaikka ne eivät nyt tuntuisikaan miltään. Se kuuluu "asiaan", että et nyt saa mielihyvää mistään. Mutta ei se ainakaan oloa pahanna?


Toivon sinulle voimia! Niin moni täällä ymmärtää tuskasi.

Munun mieheni on kärsinyt masennuksesta 10 vuotta. Yrittää itsemurhaa keskimäärin 4 kertaa vuodessa. Oli jo luovuttanut eikä millään ollut mitään väliä, lähes kaikki lääkkeetkin oli kokeiltu. Mutta kappas, sopiva lääkitys löytyikin ihan huomaamatta ja mies kehuu ette olo ole ollut yhtä hyvä 20 vuoteen.Teetpä mitä hyvänsä, älä luovuta

Itse oon oppinut että masennus on aaltoliikettä. Aina tulee se huonompi kausi mutta se menee ohi ja tulee parempi. Suosittelen pitämään kirjaa mielialoista. Vaikka aamulla ja illalla merkintä. Sillai näkee pidemmältä jaksolta onko se elämä niin paskaa kuin miltä tuntuu. Masentuneena alkaa ajatella helposti negatiivisesti eikä näe positiivisia juttuja ollenkaan. Täytyy myös tietoisesti opetella positiivisuutta. Esim joka ilta miettii 5 asiaa jotka on hyvin. ne voi olla ihan pieniä asioita mutta silti. Esim että on elossa, että aurinko paistoi, että näki pihalla oravan... Positiivisuutta voi opetella ja se kannattaa. Negatiivisuuden masentunut osaa turhankin hyvin. Tänään voit kiittää itseäsi esim siitä että sait kirjoitettua tänne palstalle ja että näin moni oli kiinnostunut kirjoituksestasi. Tsemppiä!

Ohis, mutta miten voi yrittää itsaria 4 krt/v siinä onnistumatta?

Muistakaa sulkea kilpparin vajis pois, niin että osaatte ITSE lukea tulokset!

22 jatkaa. Kokeilin tässä vajaa vuosi sitten Mindfulnessia. Olen aina ollut kyyninen tällaisten suhteen, mutta minua se auttoi ahdistuksessa. Kävin lyhyen kurssin, koska itse en olisi kotona saanut itsestäni mitään irti.
Auttoi jollain tavalla suhteuttamaan tiettyjä asioita, joista sain ahdistusta ja stressiä.
Kuulemma jo pari minsaa päivässä, vaikka bussissa istuen on parempi kuin ei mitään.
Nyt on valitettavasti jäänyt, kun raskaushormonit jotenkin ovat hoitaneet stressin ja pahimman ahdistuksen pois. Enemmän nyt vaivaa masennus ja saamattomuus. Mutta kun olen kerran kokenut miltä tuntuu elää ahdistuksen kanssa, niin mielummin kärsin tätä masennusta kuin sitä lamaannuttavaa ahdistusta. Sitä ei voinut paeta minnekään. Tuntui, että olin universumissa aivan yksin sen kanssa, eikä kukaan voinut auttaa. Lääkkeet sitten auttoivat. Ja minä kuljetin pitkään lompakossa yhtä tablettia rauhoittavaa, koska pelkäsin vielä vuosi viimeisen kohtauksenkin jälkeen niin ahdistusta. Ei sitä sitten enää ole tarvittu onneksi.

Minä ajattelin tuolloin sairaana, että tilanteeni on toivoton. Ihan kuten sinäkin. Mutta ei se ollutkaan. Siihen sinunkin on nyt vain pakko luottaa.