Pettymys oman 5v lapsen käytökseen

Pitää jonnekin avautua omasta harmituksestani omaa lastani kohtaan. Varmaankin jos lukisin tämän avauksen jonkun toisen kirjoittamana voisin alapeukuttaa ja viisastella, että opeta lapsesi käyttäytymään paremmin tms. fraaseja...

Lapseni on vilkas 5v poika, jolla pettymyksen ja harmituksen kesto on hyvin köykäistä. Jos harmittaa vaikka ettei saa jätskiä, voi harmitus jäädä päälle moneksi tunniksi eli rauhoittuu ja itku alkaa taas ja taas ja taas uudelleen, kun muistaa asian. Sama juttu, jos tulee pipi jonnekin. Rauhoittuu, laitetaan laastari ja jatkaa leikkejä, kunnes yhtäkkiä taas alkaa itkemään sitä samaa pipiä ja koko rumba alkaa alusta. Ja tätä sitten koko loppu päivä.

Nyt on takana hoidon joulujuhla esitys, joka meni täysin pieleen. Samoin harrastuksen joulujuhlaesitys ja vielä kaveriperheen luona kyläily. Jokainen niistä alkoi hyvin, lapsi toimi ohjatusti (esim. esityksessä) tai leikki tutun perheen lasten kanssa, joiden näkemistä oli hartaasti odottanut. Sitten jokin asia (esim. esityksessä sai pikkuruisen ihonirhauman jalkaansa, samoin kylässä käteensä riehuessaan) saa lapsen harmistumaan, itkemään ja kierre on päällä. Olin niin pettynyt, kun lapseni vain itki siinä lavalla muiden laulaessa joululaulua. (hän olisi halunnut pitää tähteä eikä jotain toista rekvisiittaa ja sekös harmitti). En saanut yhtään hyvää kuvaa ja lapsi ei laulanut yhtään laulua. Sama juttu harrastuksessa. Lapsi sai nirhauman, alkoi itkemään ja kaikki harjoiteltu unohtui. Muut lapset näyttivät taitojaan hienosti, oma lapseni kävi itkut itkemässä luonani ja sain hänet palaamaan takaisin esitykseen, mutta ei hän enää kyennyt lopettamaan ja lopulta vain itki reunalla. Ja taas kaverikylässä koko loppuvierailu meni siihen kierteeseen, että muisti, itki,  rauhoittui, leikki sekunnin, muisti, itki, rauhoittui...

Harmittaa lapsen tapa toimia tilanteissa. Harmittaa oma harmitukseni. Tiedän, että lapsi oppii hiljanneen kohtaamaan vastoinkäymisiäkin. Tiedän, että lapsi hakee huomiota vaikka sitten sillä itkulla. Tuntuu olevan lapselle ominainen tapa toimia. Mutta kun niin usein lapsi toimii näin. Ja vaikka miten keskustellaan asiasta niin sama toimintatapa toistuu. Kotonahan tuo menee. Mutta niin harmittaa, että esitykset meni pieleen, ei saada kivoja muistoja ja ennenkaikkea lapsi ei saa kivaa onnistumisen tunnetta, että hyvin meni. Aivan kuin hän itse haluaisi pilata oman tomintansa. Ei varmaankaan näin ole, mutta siltä se äitinä tuntuu. Ja minulta meinaa loppua kärsivällisyys lohduttaa ja tsempata. Samalla kun muut lapset reippaasti hoitavat leiviskänsä...

Ei maailman suurin asia ja lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan. Oppii varmasti myös hallitsemaan itseään ja harmitustaan. Mutta just nyt ottaa pattiin! Onko muita samoin tuntevia?