Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni oikeasti tuntee sisimpänne?
11.12.2014 |
Vaikka minulla on laaja ystäväpiiri ja paljon läheisiäkin suhteita joissa voi avautua henkilökohtaisista asioista niin luulen, että todennäköisesti vain mies ja paras ystäväni tuntevat minut läpikotaisin. Ehkä myös äitini, mutta se tuntemus on värittynyt kaikenlaisella meidän äiti-tytär-suhteemme painolastilla joten se ei ole täysin vilpitöntä ja hyväksyvää.
Mistä tämä sitten johtuu? Vaikutan sosiaaliselta, mutta todellisuudessa osaan olla todella erakko introvertti. Mietiskelen paljon, mutta tuodessani vaikka kuinka avoimesti ajatuksiani julki en todellakaan saa välitettyä sitä mitä tarkoitan kuin hyvin harvoin, ja yleensä vain yllämainituille ihmisille. Olen huomannut, että hyvätkin kaverit saattavat joskus todeta minusta asioita, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Liikun myös niin monenlaisissa piireissä että väkisinkin jotkut puoleni jäävät piiloon joissakin niistä, joskus tahallisesti (esimerkiksi eräästä todella kunnianhimoisesta "harrastuksestani" josta haluaisin oikean elämänurani en puhu ihmisille kuin vuosien ja vuosien jälkeen jos silloinkaan).
Luulen, että keskimäärin sosiaalisessa elämässäni korostuvat yleensä vain tietyt piirteeni. Tavallaan ärsyttää antaa ihmisille väärä kuva itsestäni, joka ehkä on siinä mielessä epäimarteleva että "todella syvällinen sisäinen elämäni" josta paras ystäväni on puhunut jää todellakin lähes täysin piiloon. Vaikutan nuoremmalta, epävarmemmalta ja viattomammalta kuin mitä todellisuudessa olen. Toisaalta olen hyvilläni siitä, että tiedän itse mitä kaikkea minusta löytyy; minulla on omia "salaisuuksia" :)
Nuorempana tuntui että monikin tunsi minut, mutta näin kolmikymppisenä epäilen sitä vahvasti. Saatan olla väärässäkin, ja se onkin oma minäkuvani joka kaipaisi tarkennusta. Mutta luulen että kyse on pikemminkin siitä että olen iän myötä alkanut kunnioittaa todellista minääni, sen monia puolia ja ajatuksiani enemmän, ja tunnistamaan ne paremmin kuin ennen. Olen, kuten totesin, myös alkanut arvostaa sitä että "minä" on omani eikä kaikille avoin.
Miten teillä muilla? :)
Kommentit (3)
Oikeasti ja aika täydellisen läpikotaisin minut tuntee vain psykologini. Jotkut ystävät tuntevat aika hyvin, samoin sisareni, mutte he eivät tiedä kaikkea mitä psykologini tietää. Hänelle kun voi kertoa asioita itseään sensuroimatta, mitä väistämättä harrastaa muiden seurassa, ja hänelle voi sanoa asioita joita en koskaan sanoisi kellekään muulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin otsikon niin, että kuinka moni oikeasti tuntee oman sisimpänsä. Meinasin vastata, että sitä aktiivisesti opettelen. Eli en ihan varma ole, tunnenko itse edes itseäni, koska niin harvoin elämässäni olen pysähtynyt kuutnelemaan tunteitani ja tarpeitani, kun muut ihmiset ovat menneet minun edelleni.
Itse kysymykseen: pyrin olemaan mahdollisimman mutkaton ihminen. Paras kaverini sanoo, että olen teeskentelemätön. Eli tällä lauseella väitän, että olen aika läpinäkyvä ihminen. Ei minulla ole salattavaa, mutta en kyllä sitä kailottele ympäriinsä, kuinka paljon seksistä pidän tai kuinka minulla oli raamatulla päähän hakkaava isä. Mutta jos joku ihminen itse avautuu jostain aiheeseen liittyvästä ongelmasta, niin kerron kyllä omani.
Itse asiassa minun ei tarvitse edes kysyä toisten ihmisten asioista, sillä olen huomannut, että kaikilla ihmisillä on ihan samat ongelmat. Ulkoinen elämä kulminoituu pelkoihin, elämän ja muiden ihmisten kontrollointihaluun, miellyttämisen haluun ja rakkauden kaipuuseen, muiden tuomitsemiseen ja arvostelemiseen, omaan häpeään ja syyllisyyteen. Siinähän se kaikkien meidän sisin on.
All right.