Miten kertoa kiltille miehelle tätä loukkaamatta että haluaa erota?

[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 20:23"]

Ei tuon ikäisenä tarvitse parisuhdeterapeutille mennä! Josko koskaan !

[/quote]

Mikä on alaikäraja?

Lueskelin tätä vanhaa ketjua, koska googlettelin parisuhdeongelmia.  Itse olen eronnut pitkästä parisuhteesta ja samointein aloitin uuden. Tapailimme aluksi kerran viikossa, sittemmin joka viikonloppu, eli alku oli varovainen. Nyt tapaamme viikollakin ja joka viikonloppu ja yhteen muuttamisestakin on ollut puhetta.

Mies on luotettava, ystävällinen, ottaa toiset huomioon, on siisti, tekee ruokaa, osaa ja haluaa keskustella ja on todella auttavainen. Toisaalta hän on kaavoihin kangistunut monessa asiassa, ei ole kovin hauska vaikka huumorintajuinen onkin, hänellä on tyylinä suunnitella minunkin vapaat puolestani eli odottaa että vietän kaikki viikonloput hänen kanssaan.

Mua ahdistaa eniten tuo, että viikonloput pitäis mennä aina samaan tyyliin. Itse haluaisin välillä viettää ne kuten tahdon. Vaikka yksin, mua ei yhtään ahdista olla yksin. Luulen että mies on jollain tapaa läheisriippuvainen. Hänelle on aika suuri asia, jos vietämme viikonlopun erillään enkä minä halua tietenkään tuottaa pettymyksiä hänelle. Toisaalta, asia tuntuu kasvavan mun päässä kohta niin isoksi ongelmaksi, etten tiedä kuinka toimia. Periaatteessa ei ole syytä kuitenkaan erota, mutta kuinkahan tuon asian saisi ilmaistua niin, ettei mun tarvis loukata häntä?

Jaahas. Joku taas etsii elämäänsä ratkaisua ja sisältöä miehen kautta. Yritystä yritystä!

Vierailija kirjoitti:

Lueskelin tätä vanhaa ketjua, koska googlettelin parisuhdeongelmia.  Itse olen eronnut pitkästä parisuhteesta ja samointein aloitin uuden. Tapailimme aluksi kerran viikossa, sittemmin joka viikonloppu, eli alku oli varovainen. Nyt tapaamme viikollakin ja joka viikonloppu ja yhteen muuttamisestakin on ollut puhetta.

Mies on luotettava, ystävällinen, ottaa toiset huomioon, on siisti, tekee ruokaa, osaa ja haluaa keskustella ja on todella auttavainen. Toisaalta hän on kaavoihin kangistunut monessa asiassa, ei ole kovin hauska vaikka huumorintajuinen onkin, hänellä on tyylinä suunnitella minunkin vapaat puolestani eli odottaa että vietän kaikki viikonloput hänen kanssaan.

Mua ahdistaa eniten tuo, että viikonloput pitäis mennä aina samaan tyyliin. Itse haluaisin välillä viettää ne kuten tahdon. Vaikka yksin, mua ei yhtään ahdista olla yksin. Luulen että mies on jollain tapaa läheisriippuvainen. Hänelle on aika suuri asia, jos vietämme viikonlopun erillään enkä minä halua tietenkään tuottaa pettymyksiä hänelle. Toisaalta, asia tuntuu kasvavan mun päässä kohta niin isoksi ongelmaksi, etten tiedä kuinka toimia. Periaatteessa ei ole syytä kuitenkaan erota, mutta kuinkahan tuon asian saisi ilmaistua niin, ettei mun tarvis loukata häntä?

Ilmaiset, että haluat olla seuraavan viikonlopun omissa oloissasi, mutta tapaatte sitten taas viikolla. Ei se sen vaikeampaa ole eikä sen etenkään pidä olla seurusteluvaiheessa, kun ei ole yhteisiä lapsia tai muita velvollisuuksia.

Asiat on ilmeisesti pikkuhiljaa menneet tuohon? Jätä tekemättä ruuat, tiskit, siivoukset, pyykit. Istu sohvalla illat. Kokeile vaikka viikko niin. Katso, huomaako ja alkaako ihmettelemään. Ota sitten puheeksi, että niin, jos minä en tee, niin miksi sinäkään et tee.

Anteeksi nyt vain, mutta miehesi ei kunnioita sinua, kun on kerran jättänyt kodin hoitamisen vastuullesi ja itse röhnöttää sohvalla TV:tä katsoen. Kunnioitus näkyy arkisissa asioissa.

No mua pelotti kolmekymppisenä (!!) enemmän mitä menetän jos jään epätyydyttävään suhteeseen kuin se, että löydänkö koskaan yhtä suhtkoht hyvää miestä. Mietin et jos mulla siltikin on mahdollisuus löytää se mieletön rakkaus vai olisko se vaan tätä samaa mitä oli ollut 15 vuotta ja ei ollut mitään rakkautta enää, ehkä yhdessäolon helppoutta ja sitä tunnetta vilkuiltiin muualta. Exälle olisi sopinut satunnaiset suhteet ja sitten se meidän yhteiselämä, olihan meillä kivaakin mutta ei suuria tunteita. Minä taas ajattelin että suuret tunteet mutta rehellisellä pohjalla. No ero ja draama, kaikki talon, veneiden, mökin myynti ja ihan kaikki hylkäämisen tunteet ja riitaisa puoli vuotta saman katon alla, hirveetä.

Ja nyt, pari vuotta mennyt avoerosta ja kas, molemmat on naimisissa ja mulla on se rakkaista rakkain, ihana mies, ja ollaan samasta puusta. Exäkin on naimisissa ja lapsi tulossa, tosin vähän säätöä suuntaan jos toiseen, levoton eikä löydä rauhaa. Jospa se lapsen myötä tasottuu.

Jos olisin parikymppisenä miettinyt niin kuin te nyt niin olisin juossut uutta kohti enkä kärvistellyt pitkään.