Te jotka tapasitte miehenne 30+ ikäisenä ja saitte lapsia

Täällä alapeukuttaa joku mamma jonka elämän oppikirjaan ei sovi se, että ei mennäkään 20-vuotiaana naimisiin sen saman kylän Penan kanssa.

29 olin kun tavattiin ja naimisiin mentiin puolen vuoden päästä. Esikko syntyi kolmen vuoden päästä, ei me varsinaisesti mitään yritetty eikä suunniteltu. Ensin yhteinen asunto ja vakiintuminen ja sitten vasta ipanat.

Vierailija kirjoitti:

Ei ei ei, AV-filosofian mukaan mies kuuluu tavata alle 20-vuotiaana ja viimeistään 25-vuotiaana kaikki lapset tehty. Sillä tavalla elämän kuuluu mennä. Sitten erotaan kolmekymppisenä ja vietetään seuraavat vuosikymmenet uusperhehelveteissä.

Mitä nää tälläset AV-filosofiat oikein on?

Vierailija kirjoitti:

Ovatko miehenne suuria rakkauksia, jalat alta vieviä sielunkumppaneita, joiden kanssa sydämet hakkaa samaan tahtiin, vai "tyydyittekö" mukacaan kaveriin, joka jakoi samat toiveet ja halut tulevaisuudelta?

Eipä tuota tullut siinä vaiheessa elämää mietittyä, laskelmoitua eikä suunniteltua. Rakastuttiin ja se oli sitten menoa. Parisuhteet on saattaneet muuttua ystävyydeksi myöhemmin, mutta alku ollut aina kiihkeää. 

Vierailija kirjoitti:

Ovatko miehenne suuria rakkauksia, jalat alta vieviä sielunkumppaneita, joiden kanssa sydämet hakkaa samaan tahtiin, vai "tyydyittekö" mukacaan kaveriin, joka jakoi samat toiveet ja halut tulevaisuudelta?

Mieheni oli suuri rakkaus, lapsia ei missään vaiheessa erityisesti suunniteltu. Oltiin vain onnellisia kaksin. Olin 28 v. kun tavattiin, 36v. kun tyttäremme syntyi. 

Tavattiin 28- ja 32-vuotiaina. Lapset oli aika selviö siinä vaiheessa kun vuoden jälkeen muutettiin yhteen. Olin kai 31 kun ehkäisy jätettiin pois ja 35 lapsen syntyessä. Hoidot tai edes tutkimukset ei napanneet kumpaakaan, oltaisiin voitu olla kaksinkin kun vauvaa ei alkanut kuulua. Toista ei sitten ikinä edes yritetty, ekassakin oli ajankulua ihan riittämiin.

Toinen kierros, minä 36, mies 31v lapseton. Parin vuoden kuluttua talon valmistuttua annoimme lapselle mahdollisuuden tulla mutta kaikkineen meni 6v yhdessäolon alusta ennenkuin yhteinen lapsemme syntyi

Suuri rakkauteni jätti minut 40 -vuotiaana ilmoittaen, ettei "sittenkään" halunnut lapsia. Itse olin niitä koko ikäni halunnut.

45-vuotiaana tapasin nykyisen puolisoni, joka halusi vielä yrittää vanhemmuutta kanssani. 49-vuotiaana hoitojen jälkeen synnytin terveen tyttövauvan, joka täytti keväällä 4 vuotta:). Olen onnellinen äiti. 

Tavattiin 37-vuotiaina. 4-lasta. 20-vuotta yhdessä tulee kohta täyteen.

Olin juuri täyttänyt 30 tavatessani tulevan aviomieheni. Aika pian sovimme, että hankkisimme muutaman vuoden kuluttua lapsia. Olimme olleet yhdessä viitisen vuotta, kun saimme kaksoset. Tulin raskaaksi helposti, vaikka olin jo kolmekymppinen. Ensimmäinen yritys päättyi varhaiseen keskenmenoon, olin silloin tullut raskaaksi heti ensimmäisestä kierrosta, kun olimme jättäneet ehkäisyn pois. Odotimme pari kuukautta ennen uutta yritystä ja silloinkin pian tärppäsi. Enempää lapsia ole halunneet.

Olin 31v, kun tavattiin ja toisella tapaamisella päätimme lasten nimet. Seurustelu alkoi vasta 5 kk myöhemmin, esikoinen syntyi, kun olin 34v. Ihan luomusti ja toivotusti. Loput 3 syntyivät noin 2v välein sen jälkeen.

Olin 34 kun tapasin elämäni rakkauden. Aiemmin epävarmuuksissani lähinnä tyydyin mitä sain, nyt olin jo kypsempi. Ensimmäinen lapsi 37 ja toinen 39 -vuotiaana. Molemmat luomuna ja ekasta kierrosta, ei mitään ongelmia raskauksissa ja terveet lapset.

Vierailija kirjoitti:

En tunne ketään joka olisi tavannut niin myöhään ja olisi lapsia ilman adoptiota tai hoitoja.

Itse sain lapsen 34 v, mutta miehen saaminen suostumaan kesti kauemmin.

Minä olen, et toki tunne minua. Tapasin mieheni 34v, sain yhteisen lapsemme 36v, ilman hoitoja, tärppäsi heti. Edelleen yhdessä, naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko miehenne suuria rakkauksia, jalat alta vieviä sielunkumppaneita, joiden kanssa sydämet hakkaa samaan tahtiin, vai "tyydyittekö" mukacaan kaveriin, joka jakoi samat toiveet ja halut tulevaisuudelta?

Me olemme toistemme suuria rakkauksia. Tunteet vain syvenee. Ja olemme yli viiskymppisiä.

Vierailija kirjoitti:

Suuri rakkauteni jätti minut 40 -vuotiaana ilmoittaen, ettei "sittenkään" halunnut lapsia. Itse olin niitä koko ikäni halunnut.

45-vuotiaana tapasin nykyisen puolisoni, joka halusi vielä yrittää vanhemmuutta kanssani. 49-vuotiaana hoitojen jälkeen synnytin terveen tyttövauvan, joka täytti keväällä 4 vuotta:). Olen onnellinen äiti. 

❤️

T. 50v eskarilaisen äiti ❤️

Up

Tapasin mieheni viisi vuotta sitten 36-vuotiaana. Lapsiasia otettiin puheeksi ihan tapailuvaiheessa, koska edellinen suhde oli juurikin kaatunut kaappivelan kiemurteluun ja jahkailuun.

Esikoisen sain 38-vuotiaana ja siitä vielä kaksi lisää vuoden välein. Nuorin on nyt vuoden, eikä neljättä lasta ole yrityksestä huolimatta kuulunut, pääsin perheenperustushommiin epäilemättä kreivin aikaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tunne ketään joka olisi tavannut niin myöhään ja olisi lapsia ilman adoptiota tai hoitoja.

Itse sain lapsen 34 v, mutta miehen saaminen suostumaan kesti kauemmin.

Aika luuseripiirit.

Vai sellaista. En tunne minäkään lapsiperheellisistä kuin yhden parin, joka on tavannut 30+. Ja ihan tavallisia ollaan, suurimmalla osalla akateeminen koulutus, maistereista tohtoreihin löytyy, mutta toki muitakin löytyy. Aika moni on tavannut puolison jo lukio- tai yliopistoaikana. Jotkut harvat "alkoivat olee" jo yläasteella.

Hirveetä luuserimeininkiä, totta tosiaan!

Olin 42-vuotias, kun tapasin mieheni. Oltiin oltu yhdessä viisi kuukautta, kun aloimme yrittää raskautta. Yritystä kesti reilut kaksi vuotta, mutta luomuna raskauduin ja terve lapsi saatiin. Enempää ei ole suunnitteilla.

Olin 31 kun rakastuin 42v mieheen. Siinä sivussa tuli kaksi teiniä. Kumpikaan ei halunnut enempää lapsia, joten onni on kukoistanut jo 20v. :-)