Mitä sinä tekisit anoppisi kanssa? Draamaa....

2

2

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 23:39"]

Tuntuu pahalta lasten ja miesten takia jos tämä meidän perhekuvio menee kauhean hankalaksi :( Tiedän,että minä en tätä aloittanut,mutta silti. Ennen siis ollaan oltu tiiviisti yhdessä esim.viikko mökillä kesäisin,joulut,juhannukset,lasten synttärit. 

Minulle heräsi jopa ajatus,että onko anopilla vinksahtanut päässä jotenkin? Tuntuu niin utopistiselta tuollainen tarkkaan harkittu kirje johon on käytetty aikaa ja vaivaa. 

Ja kiitos vinkistä,mutta en aio jakaa kirjettä someen. Hävettää koko perheen puolesta. Minulla on nyt kamala pala kurkussa,että ajattelevatko kaikki muutkin läheiseni minusta salaa näin,mutta vain anoppi uskalsi sen minulle kertoa. 

Itkettää niin :(

[/quote]

Ymmärrän tuon tunteen - ajattelevatko kaikki minusta näin jne. Minulle kävi etäisesti samalla lailla erään toisen sukulaisen kanssa, jonka kanssa olen ollut todella läheinen. Hän latasi kuitenkin minulle jokin aika sitten lukemattomat määrät luonteenpiirteitä, joita minun tulisi muuttaa ja kuinka "kaikki" tietävät, millainen olen jne. Olen avoimesti jutellut hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta, mutta tuntuu kuin olisi vedetty matto alta, että yksi läheisimmistä ihmisistä pitääkin minua niin vajavaisena ihmisenä ja niin monia luonteenpiirteitäni kelvottomina. Luulin, että hän on yksi niistä, joiden  edessä ei tarvitse esittää mitään. On aika petetty olo ja myös hankalaa, koska kyse sukulaisesta.

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 23:46"]

Lähetät mammalle esitteitä vanhainkodeista ja muutaman muistitestin, jotka on tarkoitettu dementikoille.

[/quote]

Kannatan! Eihän tuollaiselle höyrypäiselle höppänälle voi kuin nauraa. Tosin ymmärrän kyllä, että ap on juuri nyt niin järkyttynyt, että kestää hetken jos toisenkin ennen kuin hän löytää tilanteessa piilevän komiikan. 

2

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 23:36"]

Mistä näitä sikiää? Tuntuu että pari sukupolvea naisia on näitä kontrolloivia sekopäitä joiden mielestä muut kuin he itse ovat kyvyttömiä tekemään yhtään mitään. Kaikki rajat puuttuvat, saa sanoa ja tehdä mitä vain koska on aina oikeassa. Puhun siis nyt noin 55-70v ihmisistä. Häiriintynyttä porukkaa. Johtuuko siitä että heidän vanhempansa ovat jotenkin eläneet suuressa murroksessa tai ovat sodan takia traumatisoituneita?

[/quote]

Hei, tää on muuten totta ja ihmettelen tismalleen samaa! Mikä hitto siinä on, että just toi ikäryhmän naiset puhuu, talloo ja kontrolloi minkä ehtii välittämättä yhtään mistään, ja toi oikeassa olemisen tarve on aivan ylittämätön. Sen sijaan mistään todellisista ongelmista puhuminen tai millekään todellisille asioille minkään tekeminen on taas aivan pannassa - varsinkaan jos se koskee heitä itsijään. 

Meidän mutsi on tota samaa polvea ja oon saanut kärsiä sen jutuista koko ikäni. Oon vaan niin paksunahkainen nykyään, etten anna sen vaikuttaa, mutta nuorempana en erottanut terveen palautteen ja epäterveen palautteen väliä. Sen vuoksi kesti pitkään ennen kuin opin, ettei toisilla ole oikeutta aukoa päätään henkilökohtaisuuksistani. Mieheni ovat olleet äitini arvostelun ulkopuolella, ellei heistä ole jäänyt selkeää näyttöä että he ovat kelvottomia, mutta mä olen saanut kuulla kaikkea. Jos hiusvärini ei miellytä, niin se ilmaistaan selkeästi. Jos kulmakarvani ovat väärin nypityt, hän mainitsee siitäkin. Kerrankin tulin uusi paita päälläni käymään kotona, niin äiti sanoi ettei pidä sen väristä ja se tuli siihen sävyyn että mun olisi heti mentävä vähintään kauppaan takaisin vaihtamaan se sopivaan. Ihan kuin olisin kaiken aikaa ollut muotinukke, jonka piti olla täydellinen ja hänen makunsa mukainen. 

Aiemmin kun olin teini, tilanne oli vielä pahempi. Silloin kun äiti sai tipan viinaa, totuuksien kertominen mahdollisimman jyräävällä äänensävyllä alkoi aina. Milloin sain kuulla siitä, että kulmakarvani voisivat kaartua toisella tavalla, tai sitten siitä etten ollut tehnyt päivääkään kesätöitä mutta kympin tyttö sisareni sen sijaan oli. Hän hämmästeli usein, miksi en ollut saanut töitä mistään - no, meidän parintuhannen asukkaan kaupungissa ei töitä ihmeemmin irronnut tuosta noin vain, joten hänen puheensa olivat vain suunsoittoa. Joskus nuo puhutteluhetket menivät siihen, että sanoin aika suoraan takaisin ja sen jälkeen äiti suuttui "älä soita siinä suutasi kakara" "mitä sää mistään mitään tiedät, mielisairas pentu mikä hakkaa kaikkia" Räykytyksen kuunteleminen vuosikaudet oli aika kuluttavaa. Harkitsen edelleen sukunimenvaihtoa, vaikka äiti onkin rauhottunut puheissaan.

Taittele kirje takaisin omaan kuoreensa, kirjoita palautusosoitteeksi anoppisi osoite ja lähetä se takaisin "vastaanottaja maksaa postimaksun". Älä sano sen jälkeen enää mitään, äläkä ota yhteyttä oma-aloitteisesti. Anopin kysyessä kuulumisia sanot että itse kasvattamiesi kirjekyyhkyjesi koulutus on kesken, sen vuoksi et voi vielä vastata hänen mukavaan tervehdykseensä.

[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 02:23"]

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 23:39"]

Tuntuu pahalta lasten ja miesten takia jos tämä meidän perhekuvio menee kauhean hankalaksi :( Tiedän,että minä en tätä aloittanut,mutta silti. Ennen siis ollaan oltu tiiviisti yhdessä esim.viikko mökillä kesäisin,joulut,juhannukset,lasten synttärit. 

Minulle heräsi jopa ajatus,että onko anopilla vinksahtanut päässä jotenkin? Tuntuu niin utopistiselta tuollainen tarkkaan harkittu kirje johon on käytetty aikaa ja vaivaa. 

Ja kiitos vinkistä,mutta en aio jakaa kirjettä someen. Hävettää koko perheen puolesta. Minulla on nyt kamala pala kurkussa,että ajattelevatko kaikki muutkin läheiseni minusta salaa näin,mutta vain anoppi uskalsi sen minulle kertoa. 

Itkettää niin :(

[/quote]

Ymmärrän tuon tunteen - ajattelevatko kaikki minusta näin jne. Minulle kävi etäisesti samalla lailla erään toisen sukulaisen kanssa, jonka kanssa olen ollut todella läheinen. Hän latasi kuitenkin minulle jokin aika sitten lukemattomat määrät luonteenpiirteitä, joita minun tulisi muuttaa ja kuinka "kaikki" tietävät, millainen olen jne. Olen avoimesti jutellut hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta, mutta tuntuu kuin olisi vedetty matto alta, että yksi läheisimmistä ihmisistä pitääkin minua niin vajavaisena ihmisenä ja niin monia luonteenpiirteitäni kelvottomina. Luulin, että hän on yksi niistä, joiden  edessä ei tarvitse esittää mitään. On aika petetty olo ja myös hankalaa, koska kyse sukulaisesta.

[/quote]

Minulla myös petetty olo. Avauduin hänelle kipeistä asioistani ja ylistin häntä muillekin.

Sitten hänen käytöksensä muuttui täysin,alkoi painostus ja kiusaaminen, nyt hän on jakanut itkudraamaansa koko suvulle ja me olemmekin yht`äkkiä niitä pahiksia.

Kaikki alkoi siitä, että saimme lapsen ja emme antaneet hänen painostaa.

Luulen sen olevan jotakin vanhuudenpelkoa...ja kateutta katkeruuden kera.

Onneksi ei tarvitse enempää pahoittaa mieltään. Mies suuttui todella, sillä hän oli todistamassa tilanteita ja oli osakärsijä.

Minun suurimpia kärsimyksiäni vähäteltiin, jolloin perustelin kantaani myöskin terapiassa käsitellyiksi, jolloinka terapeuttinikin oli aivan hullu :D

Ehkä se on pääasia, että oma perhe voi hyvin, sukulaiset ovat sitten joko läheisiä tai etäisiä. Elämä on valintoja. Valintoja oman perheen hyvinvoinnin eteen.

Onneksi myöskään totuus ei pala tulessa, vaikkakaan moni ei halua edes tietää totuutta, vaikka verisesti puoltaakin.

Eikö kenessäkään ole naista antamaan suorasanaista, mutta huom! ei solvausten tasolle menevää palautetta suoraan anopille itselleen? Rohkeasti ja tiukasti anopin luo sanomaan, että kiitos kirjeestä, ohjeet olivat varmasti hyvään tarkoitukseen, mutta loukkaannuit niistä, ja että ne ovat asioita, jotka eivät anopille kuulu pätkän vertaa. Ota myös mies mukaan ja pyydä miestä sanomaan, että on samaa mieltä hänen kanssaan ja haluaa, että on laitimmainen kerta kun äitinsä puuttuu pojan perheen asioihin.

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 23:05"]

Anoppini kirjoitti minulle kauniin,käsin kirjoitetun kirjeen. Oli ihan kirjekuoressa ja nimi päällä. Harmi vaan,että sisältö oli vähintäänkin pöyristyttävä. 

Anoppi oli laatinut listan asioista,jotka hänen mielestäni minun tulisi itsessäni,elämässäni ja avioliitossani muuttaa. Kyse oli muun muassa painostani(olen liian löysä ja minun tulisi liikkua enemmän),pukeutumisestani(minun olisi syytä käydä pukeutumisneuvojalla katsastamassa paremmin istuvat vaatteet),ystävistäni(olisi parempi jos en viettäisi niin paljon aikaa puhelimessa ystävieni kanssa vaan tekisin jotain hyödyllisempää)ja jopa kyvystäni hoitaa 3 lastamme(heillä tulisi olla enemmän harrastuksia,jotka kehittävät heitä ja auttavat opinnoissa). 

Olen ihan shokissa,koska en uskonut kenenkään kykenevän moiseen,edes anopin. Mies on todella vihainen ja kieltäytyy puhumasta äidilleen. On myös sanonut isälleen,että miksi tämä ei estänyt äitiä kirjoittamasta ja varsinkaan antamasta minulle moista kirjettä. 

Mitä sinä tekisit? Välit poikki vai koittaisitko puhua anopin kanssa asiat selviksi? 

[/quote]

Anopin touhu ei kyllä kuulosta ihan terveeltä.Itse varmaan kirjoittaisin vastineeksi listan anopin vioista,olen niin tottunut kuulemaan äidiltäni mikä kaikki elämässäni on pielessä että olen kasvattanut aika paksun nahan arvostelun suhteen. Jos et kokonaan katkaise välejä,ota ainakin reilusti etäisyyttä,ilmeisesti anoppi ei mitenkään edes perustellut avautumisen tarvettaan?

Anopin teko törkeä ja harkittu. En usko että ymmärtää järkipuhetta, on niin kaukana normaalista kanssakäymisessä tuo kirjeen sisältö. Menee syvälle sun sisimpään ha olemukseen tuo lyttäys. Itse olisin tuo jälkeen omassa rauhassa. Ehkä lähettäisin poikansa kertomaan että tällainen ei käy.

Meillä oli vähän vastaava episodi menneisyydessä. Ensimmäiseen vuoteen en halunnut edes nähdä koko ihmistä. Siitä sitten pikku hiljaa eteni, päätin pitää välit viileän asiallisia koska totaali pesäero pli lapsille hämmentävä ja raskas. Mies siis vieraili lasten kanssa äidillään, minä vain pysyttelin pois.

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 23:30"]Lähetä kirjeestä kunnollinen valokuva ympäri somea? Hyvällä lykyllä pääsee vielä uutistentäytteeksi nettilehtiin. Skanneri jos löytyy niin saat tietysti paremman tuloksen kuin valokuvalla.

Isolla otsikko tyyliin "Poikalapsen äiti! Eihän sinusta tule tällaista anoppia?"

Ja ne välit poikki.
[/quote]

Iltasanomiin tai Iltalehteen mieluummin.

Siis eikö kukaan muu muista, että viikolla annettiin miniälle ohje, että kirjoita anopille kirje kaikesta siitä, mikä tässä ottaa päähän. Jos ei puhe tunnu auttavan, laita asiat paperille. Anopilla ei ole oikeutta loukkaantua, koska kyseessä on mielipide, keskustelunavaus. Vika kun on kirjeen saajassa eli anopissa.

Nyt on provo käännetty päinvastoin ja taas vika on anopissa, joka kirjeen kirjoitti.

Olette te kyllä aika hassuja! :) Jos tuollaisen kirjeen saisikin, niin miksi siihen ei voi suhtautua toisen kokemuksena sen sijaan että ryhtyy miettimään, miten iskeä takaisin.

Anopilla taitaa olla ongelmia oman elämänsä kanssa. En usko, että sinä olisit se oikea ongelma, vaan hänellä on nyt jotain henkistä haastetta omassa elämässään.

Kiitos kaikille vastanneille! Itsellä jo paljon parempi olo,kun en olekaan se tämän tarinan pahis. Ja 60,en valitettavasti ole provo vaan ihka oikea tarina tässä kerrottuna. Ehkä tosiaan kuulostaa uskomattomalta,mutta anoppini kaltaisia naisia löytyy. 

Ap

Jos tämä olisi  jotenkin uskottavaa, niin itse epäilisin, ja puhuisin mieheni kanssa, että anopilla on alkamassa joku muistisairaus. Loukkaantumisen sijasta olisi tarpeen nousta pikkumaisuuden yläpuolelle ja hankkia anopille hoitoa. Muistisairauksia voidaan hidastaa ajoissa aloitetulla lääkityksellä, vaikka parantaa ei voikaan.

PALAUTA KIRJE

Ostaisin isomman kirjekuoren. Pistäisin sen kirjeen siihen ja palauttaisin hänelle. Mielestäni tämä on ihan välttämätön ele Heittää pallo takaisin.

Ehkäpä saatteella.

Hei (anopin nimi). Palautan ohessa kirjeesi.  Se kertoo ajattelutavastasi paljon. Olisi hyvä, jos lukisit sen  vielä jonkun ulkopuolisen luotettavan henkilön kanssa ja miettisitte yhdessä, kelpaatko sinä, XX, itsellesi ?
Minä en voi olla keskustelukumppanisi tässä asiassa.

Terveisin ZZ

Välejä ei voi "puhua selviksi".

Kirjeestä ei pidä keskustella. "Älä selitä mitään" neuvoi minun 80vuotias äitini. Hyvä neuvo pätee moneen.

Tai sitten vaan palautat sen, ilman saatetta. Mutta et koskaan keskustele siitä, koska se osoittaisi että alistut arvostelulle.

Kehystä kirje ja laita seinälle. Kutsu anoppi kylään ihailemaan uutta tauluasi ja kerrot, että olet jo esitellyt sen kaikille ystävillesikin.

Ruumisarkku joululahjaksi.