Mies ei tullut yöksi kotiin - suutunko turhasta?
Mies lähti eilen kaverinsa synttäreille, jonne vein hänet. Sovittiin, että haen yöllä kotiin, hän pistää viestiä tai soittaa kun lähden hakemaan. No, valvoin neljäänn asti, totesin että nyt piisaa ja soitin miehelle. Oli mennyt sitten kaverinsa tykö kuitenkin ja puhuin vuorotellen miehelle ja sen kaverille, kun äijä oksensi sisuskalujaan pellolle. Tässä kohtaa vitutti se, että ei voinut ilmoittaa mulle menevänsä kaverilleen nukkumaan, vaan valvoin ihan suotta aamuun asti. Sovittiin sitten, että tulen tänään hakemaan kotiin (kaverille matkaa meiltä 30 km, joten ei pääse muullakaan pois). Sanoi laittavansa puhelimeen äänet täysille, että herää kun soitan jos on vielä nukkumassa.
Soitin hänelle nyt sitten puoli yhdentoista aikaan ekan kerran, ei vastausta. Pistin viestiä, että voisin tulla kahdeksitoista hakemaan häntä, ei vastausta. Menin nukkumaan hetkeksi, heräsin taas juuri äsken ja katsoin ettei viestiin ole ainakaan vastannut. Yritin soittaa, ei vastausta. Yritin soittaa muutama minuutti sitten uudelleen, nyt sanottiin ettei saada yhteyttä. Argh.
Kysymys kuuluu, olenko oikeutetusti surullinen ja vihainen vai vaan pikkumielinen ämmä?
Kommentit (55)
Joo kyllä minuakin kyrppis jos olisi sovittu, että haen.
Me ollaan hoidettu tämä suosiolla siten, että mies jää aina kaverinsa luo yöksi. Ei tule kummallekaan turhia jupinoita ja odottamisia. Kun kuitenkin haluaa mennä jatkoille jne. ja välimatka on useampia 10km. Ja toki nyt kun on lapsia niin, tuo on ainoa järkevä ratkaisu.
Hyvä vaan, ettei tullut kotiin oksentelemaan.
On vissiin aika nuori vielä kun harrastaa känniörveltämistä? Mä en ymmärrä tuollaista ollenkaan, enkä alunperinkään olisi luvannut mennä hakemaan miestä aamuyöllä. Arvostan untani, joten en valvo muitten takia ellei ole pakko. Parempi vaan että haisee jossain muualla kuin kotona. Älä soittele perään, tuskin on niin ihana mies että on sen arvoinen, varsinkaan krapulaisena.
Mäkin sillon ajattelin, että jos haluaa jäädä jatkoille niin ei aleta sopimaan mitään kyytihommia, mutta kun kysyin miehen mielipidettä niin se oli varma ja jämpti että tulee kotiin nukkumaan. Eikä tässä mitään, yksin kotona on ihan jees, mutta jos olisi viitsinyt yöllä ilmoittaa että jää kaupunkiin. Nyt oon vaan rättipoikkiväsynyt ja päänsärkyinen, kun olen ensin odotellut viestiä ja sitten ollut huolissani.
Enkä ole vihainen siitä, että on jäänyt, olen vaan vihainen siitä että valvotti mua turhaan.
Ap
Ei nyt enää mikään ihan teini, viittä vaille 26-vuotias, kun joku ikää kyseli.
Ap
Laita miehelle GPS-panta niin voit seurata missä kulkee. Nykyään niitä on jopa kameralla jolloin voit katsella kuvaa miehen touhuista.
Huh. Tuli eksä mieleen. Olen pahoillani puolestasi :( Tiedän kuinka inhottavaa tuollainen on. Minusta mies ei kunnioita sinua. Antaa sun valvoa turhaan yöneljään eikä pidä sovitusta kiinni. Luottamushan tuossa menee toiseen. Vähitellen sitä sitten opettelee olemaan välittämättä tuollaisesta käytöksestä - ja miehestä :-/ Välinpitämättömyys on pahinta, mutta ei miehet sitä tajua ennen kuin on liian myöhäistä.
Onneksi nykyinen kunnioittaa minua kuten toista ihmistä tulee kunnioittaa. Jos loukkaa ja katuu, niin pyytää vilpittömästi anteeksi ja oikeasti ei tee toiste. Yhteys tähän mieheen on aivan toisenlainen, kun voin luottaa häneen ja aikaisempien kokemusteni vuoksi arvostan suuresti häntä.
Lueskelin ketjua ja mietin, onko teistä kutakuinkin normaalia että ihminen lähtee "juhlimaan" ja juo itsensä tuollaiseen kuntoon? Minulla ei ole ketään tuttua joka tekisi noin. Pitäisin ihan kajahtaneena ja ongelmaisena, jos joku käyttäytyisi tuolla tavalla.
Miks ihmeessä sinä valvot ja hyysäät? Anna mennä ja yrjötä, parempi vaan että ei ole kotona.
Käsivarsitatuointi ei kiinnosta, mutta Kiikon hiuksia en vieläkään käsitä. Onko sillä aina joku peruukki?Oudoimmasta päästä mitä ikinä nähnyt.
Miehesi on pikkumielinen juoppo äijä.
Itse olisin ainakin mennyt nukkumaan normaaliin aikaan ja lähtenyt hakemaan sitten, jos/kun soitto mieheltä tulee. Ei harmittaisi turha valvominen sitten ainakaan.
Sillä on joku konttorin pimu kierroksella. Ei silloin mammalle soiteta.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 10:52"]Käsivarsitatuointi ei kiinnosta, mutta Kiikon hiuksia en vieläkään käsitä. Onko sillä aina joku peruukki?Oudoimmasta päästä mitä ikinä nähnyt.
[/quote]
Mitä...? Onko ap:n mies pressan linnan jatkoilla Ilkka Kanervan nyksän kanssa?
Jotenkin on vain aika outoa meininkiä tulevalta vai jo olevalta perheenisältä. Kuka jaksaa ja on ylipäätään velvollinen odottavana tai vauvan äitinä valvomaan öitään jos milloin mies sattuu vastaamaan koska haluaa kyytiä kotiin. Jos touhu on tuota nyt mitä se on vauvan synnyttyä, ei hyvältä näytä tulevaisuus. En katselisi hetkeäkään noin piittaamatonta äijää. Miksi naiset kestää aina vaan kaiken? Onko se vaan niin pakko olla joku että kaikki kelpaa?