Raskaus, ahdistus ja epätoivo

Tilanne on siis tämä: Olen viikolla 33 raskaana ja aivan täydellisen uupunut. Mieheni joutui työttömäksi joskus rv 16 ja ensin ajattelimme, ettei tilanne niin paha ole ja että hän saisi kyllä töitä. Kuitenkaan ei ole vielä tärpännyt ja rahatilanne ahdistaa etenkin miestä ja siitä tulee usein riitoja. Myös miehen itsetunto tuntuu olevan aivan pohjalukemissa ja olen itse täysin loppu yrittäessäni kannatella häntä pystyssä, kun kiitokseksi saan vain huutoa ja kiukuttelua siitä, miten hänestä ei ole mihinkään ja hän ei koskaan tule saamaan töitä, lapsemme ei tule saamaan tarpeeksi varakasta lapsuutta jne. Mies purkaa kaiken ahdistuksensa minuun ja alan oikeasti olla todella väsynyt siihen, että vaikka kuinka yritän olla tukena ja apuna, aina teen jotain väärin.

Emme ole oikeastaan edes puhuneet hirveästi raskaudesta, koska mies tuntuu ahdistuvan suunnattomasti rahasta. Itselläni olisi tarve purkaa tuntojani, odotuksiani ja pelkojani, tai saada edes jonkinlaista tukea itsekin, mutta tuntuu, etten uskalla miestä kuormittaa yhtään ylimääräistä.

Itse olen aina koittanut suhtautua asioihin ajatuksella, että kaikki järjestyy. Jotenkin vain tuo miehen pessimistisyys tarttuu minuunkin ja välillä olen itsekin epätoivon partaalla. Välillä toivon, että lapsi ei syntyisi vielä pitkään aikaan, jotta ehtisimme saada asiat järjestykseen. En halua, että lapsi joutuu syntymään kotiin, jossa ilmapiiri on ahdistunut ja stressaantunut.

Parisuhteemme ja läheisyys välillämme on hukkunut jonnekin ahdistuksen alle ja minulla on ikävä meitä, ennen mitään ylimääräisiä murheita. Tähän kun lisätään uusi elämäntilanne, kun esikoinen pian syntyy, vauva-arki ja väsymys, pelkään että tilanne vain pahenee ja kadotamme rakkautemme toisiamme kohtaan kokonaan.

Olen aivan loppu. Yritän jatkuvasti parhaani, mutta tuntuu ettei se vain riitä. Kaipaan hellyyttä ja läheisyyttä ja turvallisuudentunnetta. Toivoisin vain, että ihan pienen hetken joku vain lohduttaisi, pitäisi kiinni ja kertoisi asioiden vielä järjestyvän.