alkaako vesirokko nuhalla?
Noin kolme viikkoa sitten reilu puolivuotias vauva altistui vesirokolle. Pari päivää ollut melkein lämpöilevä (takapuolesta 37,8), eilen illalla ei meinannut iltapala maistua ja oksensikin syönnin jälkeen. Tänään räkäinen ja nuhainen, väsynyt ja ruokahaluton, joskin rinnalla viihtyy. Sattuikohan joku nuha nyt vai voiko vesirokko aloittaa oireilunsa näin?
Kommentit (10)
Ei ala. Flunssaa tuo on. Sitä paitsi vesirokko olisi puhjennut jo viikko sitten. Oikeasti, etkö yhtään osaa googlettaa...?
Meillä alkoi. Sitä en tiedä, että oliko samaan aikaan myös flunssaa.
Oikeasti, kolmonen, osaan kyllä. Esikoisen äitinä myös mielelläni kysyn vauvapalstalla muiden äitien kokemuksia. Googletin myös sen, että vesirokko on erittäin herkästi tarttuva, vauvat leikkivät keskenään samoilla leluilla jne monta tuntia ja siitä parin päivän päästä toisella vauvalla puhkesi vesirokko. Olin 100-varma että tulee sitten meillekin.
Ja myönnän, että toivoisin sen tulevan jos on tuloillaan, kun jouluksi (ennen joulua) ollaan lähdössä pidemmälle reissuun pidemmäksi aikaa niin silloin soisin että ainakin on terve.
Ap
No jos kolme viikkoa sitten oli tartunta mahdollisuus, niin olisi puhjennut jo. Tuskin on vesirokkoa.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:53"]No jos kolme viikkoa sitten oli tartunta mahdollisuus, niin olisi puhjennut jo. Tuskin on vesirokkoa.
[/quote]
Noin kolme viikkoa, hieman alle sen kolme viikkoa on nyt mennyt. Ehkä noin 2,5 viikkoa, en nyt tähän hätään tarkasti edes muista päivää. Ap
Meillä on alkanu aina. Mutta tuo aika on liian pitkä itämiseen.
Nuha ei ole vesirokon oire. Ei ole. Jos jollakulla lapsella on ollut sitäkin, niin se on ollut eri tartunta, joka on sattunut vain olemaan samaan aikaan. Lisäksi vesirokon itämisaika on lyhyempi kuin kolmisen viikkoa.
sh
Ei ala, se alkaa V:llä V-niinkuin Winkuheinä.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:05"]Nuha ei ole vesirokon oire. Ei ole. Jos jollakulla lapsella on ollut sitäkin, niin se on ollut eri tartunta, joka on sattunut vain olemaan samaan aikaan. Lisäksi vesirokon itämisaika on lyhyempi kuin kolmisen viikkoa.
sh
[/quote]
Eikö tuo 2,5 viikkoa ole juuri "oikea" itämisaika jos se kerran on 14-21 vrk?
Eiköhän tuota napero ole ihan tavallisen flunssan saanu jostain.