Oletko valmis " uhraamaan" työurasi/työvuotesi lasten saamiselle ja kasvattamiselle?

Olin aikani töissä ja illat täytyi olla lasten kanssa, koska päivisin ei ehtinyt. Harrastukselleni ei jäänyt tilaa eikä aikaa ja aloin voida todella pahoin. Viihdyin työssäni, mutta inhosin sitä, että elämä oli pelkkää työtä ja kotiarkea. Lopulta päätin muuttaa tilannetta.

Jätin päivätyöni ja ryhdyin perhepäivähoitajaksi. Saan olla lasten kanssa päivisin, voin ottaa koululaiset vastaan iltapäivällä ja illalla raskin sitten käyttää muutaman tunnin harrastukselleni jopa niin hyvin, että olen saanut muutamia töitäni näytteilyihin ja suunnitteilla on oma näyttely.

Minulle täydellinen ratkaisu.

Olen tilanteessa, jossa työpaikan vaihto on edessä, ja paljon joudun miettimään juuri tällaisia asioita. Tarjolla on myös töitä, joissa saisi viettää koko hereilläoloaikansa ja aikanaan koituisi gloriaa ja kunniaa. Mutta sitäkö haluan? Vai sitä, että olen kotona lukemassa natiaiselle iltasadun?



Ehkä kamalimmalla tavallaan elämäni menisi vikaan siinä, jos viidentoista vuoden kuluttua minulla ei olisi lapseeni mitään kosketusta ja myöhäismurrosikäinen vihainen nuori nainen kiljuisi minulle keittiössä, että mene sinä akka vaan töihisi, kun se on ainoa mistä tajuat mitään.