Lue keskustelun säännöt.
Oletko valmis " uhraamaan" työurasi/työvuotesi lasten saamiselle ja kasvattamiselle?
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
' Uhrasin' 2,5vuotta ja perään osan päivittäisestä työajastani. Uhraukset eivät ole vaikuttaneet mitenkään työhöni.
Kuka tulee haudallesi? Lapsi vai työnantaja? Kuka kiittää että sinä olet olemassa Lapsi vai työnantaja?
Tiedä nyt sitten urasta... millainen siitäkin tulee. En aio hankkia enempää lapsia, joten työurasta ei tule menemään yhtään aikaa äippälomiin tai sellaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastaus on tietysti lapset.
MInulla on akateeminen koulutus ja kuudes lapsi tulossa. Tämä on tietysti pajasti hidastanut työuran kehitystä, mutta ei estänyt sitä.
Väitöskirjaprojekti on meneillään ja kyllä se siitä valmistuu vaikka hitaahkossa tahdissa...
Vierailija:
Kuka tulee haudallesi? Lapsi vai työnantaja? Kuka kiittää että sinä olet olemassa Lapsi vai työnantaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole koskaan ollut mikään uraihminen,
eikä ole kummosta koulutustakaan takana,
joten helppo nakki!!!!
mutta toivottavasti muistavat eläessäni. En kuitenkaan odota lapsiltani kiitosta uhratuista vuosista, sillä en koe uhranneeni mitään vaan toimineeni arvomaailmani mukaan. Siihen on onneksi on ollut taloudellinen mahdollisuus. Vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu perheestä huolehtiminen myös taloudellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti lasten ekat vuodet. Onneksi työpaikan säilyttämiseksi sallitaan kotona oloa 3-vuotiaaksi asti ja täsmäpanolla kaksi 3 vuoden ikäerolla saa esikoinen nauttia kotioloissa kasvamisesta 6 vuotta ja kuopuskin kuitenkin sen 3 vuotta ennen rankan päiväkotiuran alkamista.
Ei tarvitse uhrata kumpaakaan, koska lapset ja kodin voi sopivasti yhdistääkin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lähtenyt miehen perässä ulkomaille liki 30-vuotiaana. Sitten olin lasten kanssa kotona 5 vuotta. Nyt olen 38-vuotias ja Kela:lta tuli ilmoitus, että olen tienannut eläkettäni 13 euroa kuussa. Tämä hätkähdytti. En enää uhraa työuraani minkään eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varmaan kaikkien näiden päivittelijöiden kauhu; 2 akateemista loppututkintoa ja silti aion olla kotona niin kauan kuin se vain taloudellisesti on mahdollista. Tutkinnot olen hankkinut siksi, että alat ovat minua kiinnostaneet, en siksi että haluaisin uraa luoda. Työ on aina merkinnyt minulle vain rahaa laskujen maksuun, ei mitään muuta.
En saa mitään ns. kicksejä työssä etenemisessä, toki haasteiden päihittäminen sinänsä luo tyydytystä mutta ei sillä ole mitään tekemistä " oikean" elämän kanssa, se on jossain muualla kuin töissä. Mitä minä, mieheni tai lapseni siitä loppupeleissä saamme, jos uurastan kovin ja ylikansalliset sijoittajat korjaavat voiton? Mieluummin katson lasteni kasvamista. Ja juu, kun he menevät kouluun, palannen töihin. Mutta tuskin silloinkaan sitä uraa kaipaan - rahaahan ei koskaan ole liikaa, mutta kuten jo totesin, elämä on jossain muualla kuin töissä ja olen valmis menemään vaikka sinne kaupan kassalle, että saamme laskut maksetuiksi jos oman alan " uraputket" on jo menetetty. En koe ammattiylpeyteni siitä kärsivän, koska olen koulutukseni hankkinut ihan muista syistä.
lapsiani ja perheen hyvinvointia uran vuoksi. Joku ajattelisi, uhrasin hyvin alkaneet uramahdollisuudet perheen eteen. Näen asian toisin päin. Kaikkea ei voi saada. Tiedän mistä puhun. On aivan toista olla kotona lasten kanssa, kuin säntäillä sinne tänne. Valitsin sen, joka on minulle arvokkaampi asia. Työhön ehdin vielä myöhemminkin. Jos ei loistavaa uraa enää tulekaan, tuskin kadun yhtään.
En suurin surminkaan haluaisi mennä koulutustani vastaavaan työhön. Koulutus oli kyllä mukava, mutta työ ei vain innosta. Olen erittäin mielelläni kotiäitinä, enkä keksi mitään muutakaan uraa, joka olisi tärkeämpää kuin lasteni hoitaminen.
ja lasten saamisen ihan hyvin. No ok, varmaan ilman lapsia saattaisin olla korkeammalla " uar-asteikossa" mutten välttämättä. lapset ovat tärkeintä mitä on, mutta työssäkäyntikin on kivaa. terv. 2 pojan humanistiäiti ja 3. lapsi tulossa....
Ennen kolmatta lasta sain vakipaikan ihan eri alalta ja viihdyn ihan hyvin työssäni. Välillä kyllä kaipaan alkuperäistä ammattiani.
Sitten minulla on rutkasti aikaa tehdä pitkä työura ilman vanhempainvapaita, olen vasta 23 vee.
Mutta nämä nyt on vaan suunnitelmia, tulevaisuus voi olla ihan toinen...
Mutta äiti opetti, että aina täytyy olla suunnitelma! ;)
Ei elämä ole niin mustavalkoista - onneksi on keksitty kompromissi.