Lue keskustelun säännöt.
Mahdollisesti kehitysviiveinen kaksivuotias - onko vielä toivoa?
04.12.2014 |
Poika ei oikein ymmärrä kunnolla kaikkea puhettakaan ja senkin hieman "hitaasti", pari kertaa toistamalla. Hän ei myöskään puhu kuin satunnaisesti pari sanaa ja muuten höpöttelee ja vinkuu/kimittää omilla äänteillään aikuisille käsittämätöntä höpinää. Kävimme puheterapiassa ja aloitamme kuvakorteilla, mutta muita vinkkejä emme ole saaneet. Olen itse etsinyt tietoa tukiviittomista. Nyt tosin alkaa jo pelottaa, kun huomaan, että lapsen muisti ja oppimiskykykin taitavat olla heikohkot, ts. hänelle saa selittää samoja juttuja uudelleen ja uudelleen ja hän selvästi unohtaa asiat tai ei käsitä niitä.
Kummankaan vanhemman suvussa ei ole kehitysvammaisia ja kirjoitimme molemmat lukiosta eximian paperit ja olemme korkeakoulutettuja. Voihan toki jotain piilevää geneettistä ongelmaa olla, mutta ainakaan kukaan sukulaisista ei ole "jälkeenjäänyt" tai heikkolahjainen tms. Poika ulkoisesti näyttää normaalilta ja jopa valppaalta ja liikkuu melko hyvin, juoksee, kiipeilee, "tanssii", pomppii jne. Hän myös osaa käyttää erilaisia teknisiä vempeleitä ja soittimia taitavasti ja oikein. Tässä alkaa melkein iskeä paniikki, kun mikään ei näytä auttavan. Kunpa olisi jokin "terapiapäiväkoti" tai -ryhmä tms. puheviiveisille. Luemme hänelle ja selitämme asioita, mutta edistystä ei oikein tapahdu. Poika ei ole viime aikoina kehittynyt juuri lainkaan ja on sen sijaan muuttunut ajoittain vain entistäkin villimmäksi (en sinänsä epäile adhd:ta kuitenkaan, sillä poika osaa myös keskittyä ja olla rauhallisesti). Mikä voisi vielä auttaa?
Kommentit (7)
[quote author="KirkkoSisko" time="04.12.2014 klo 13:02"]
Hei.
Jos olet huolissasi lapsestasi, kannattaa ilman muuta ottaa yhteys neuvolaan. He siellä tuntevat hoitokäytänteet, mikäli on syytä tarkempiin tutkimuksiin.
Kysyit, onko vielä toivoa. Toivoa on aina! Jos lapsi tarvitsee tukea, siitä on aina apua, olipa tilanne mikä tahansa. Lähes kaikki hyötyvät puhe- ja toimintaterapiasta. Tärkeää on myös, että te vanhemmat opitte suhtautumaan tilanteeseen hyväksyvästi ja rennosti ja nauttimalla lapsen kanssa hyvistä hetkistä, olipa hän sitten erityisen tuen tarpeessa oleva tai ei.
[/quote]
Kiitoksia vastauksesta! Täytyykin ottaa uudelleen yhteyttä neuvolaan, jospa saisimme ajan lastenneurologille esimerkiksi. Seuraava puheterapia-aikamme on vasta tammikuussa, joten tuntuu, että aika vain kuluu, mutta mitään edistystä ei tapahdu. Tällaisessa epätietoisuuden valtaamassa tilanteessa täytyy yrittää olla vain kärsivällinen. Toki iloitsemme arjesta lapsen kanssa, mutta puheen viive aiheuttaa vanhemmalle surua ja pelkoakin, joten täytyy vain yrittää tsempata ja tehdä parhaansa päivä kerrallaan. Poikahan on muuten iloinen, hyväntuulinen ja kiinnostuneesti puuhailee kaikenlaista - täytyy vain yrittää saada se kiinnostus kohdistumaan puhumisenkin oppimiseen, jotta puheen viive ei ala vaikuttamaan liiaksi muuhun oppimiseen. Aika lailla kumuloituvaahan oppiminen kaiken kaikkiaankin on. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna en vielä hätäilisi :) lapsi on kuitenkin vasta kaksi ja kaikilla on se oma tahtinsa kehittyä. Onko jo yli kaksi ja puoli? Kuvakorteista voi tosiaan olla apua ja muistakaa selkeästi sanoittaa kaikkea toimintaamme pojalle. Tunnen yhden lakimiehen joka oppi puhumaan viisivuotiaana.
Hmm, minusta kuulostaa ihan samalta kuin meidän poika parivuotiaana, mutta me emme edes epäilleet mitään kehitysviivästymiä... Meinattiin vaan ettei se paljoa puhu kun ei ole asiaa, isänsä oli pienenä ollut samanlainen ja alkanut vasta 4-vuotiaana puhua, silloin kerralla lähes täydellisesti aikuisen tavoin :D Oppi tuo poiikakin sitten puhumaan ihan itsekseen kumminkin, vähän vaan keskimääräistä myöhemmin ja nyt on jo koululainen jolla e ole minkäänlaisia vaikeuksia koulussa tai muuten.
Mutta toki kun olet huolissasi, kannatta neuvolassa asia ottaa esiin. Hirveän huolissani en itse olisi kun kerran poika muuten vaikuttaa aktiiviselta ja älykkäältä.
Pidä lastasi paljon sylissäsi, juttele hänelle, tutkikaa yhdessä kuvakirjoja, pyydä häntä toistamaan sanojasi ja kuuntelemaan kirjan juonta. Yritä olla hoputtamatta häntä. Myös isän olisi hyvä tehdä tätä. Nämä ovat maallikon neuvoja, mutta kokeile. Minun pojallani oli hyvin traumaattinen alkulpasuus omien vaikeuksiemme takia. Riitelimme tosi paljon hänen kuultensa ja hän oli hoidossa milloin missäkin. Ehtiessäni pidin häntä sylissäni ja teimme ym. asioita ja piirtelimme. Piirsin ensin ja sitten hän yritti. Myöhemmin terapiassa terapeutti kiitti minua siitä, että olin tehnyt sitä hänen kanssaan. Sen huomasi lapsesta. Hän sai siitä perusturvallisuutta ja oppikin vähitellen asioita. Vanhemman aika on parasta, mitä lapselleen voi antaa.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:53"]
Sinuna en vielä hätäilisi :) lapsi on kuitenkin vasta kaksi ja kaikilla on se oma tahtinsa kehittyä. Onko jo yli kaksi ja puoli? Kuvakorteista voi tosiaan olla apua ja muistakaa selkeästi sanoittaa kaikkea toimintaamme pojalle. Tunnen yhden lakimiehen joka oppi puhumaan viisivuotiaana.
[/quote]
Nykyään suositellaan puheterapian yms. aloittamista varhain. Suosittelen päinvastoin kuin kirjoittaja tässä. Ota tosiaan uudelleen yhteyttä neuvolaan ja pyydä tarkempia tutkimuksia lapsellesi.
Puheongelmat voivat aiheuttaa ylivilkkautta ja kiukkuisuutta, kun lapsi turhautuu.
Hyvä, jos teillä on kuvat käytössä, se helpottaa lasta, jos hän voi edes jollain tavoin kommunikoida muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lapsi reagoi jos kysyt häneltä esim. missä on lamppu tai missä on auto? Puheesta en olisi huolissani vaan enemminkin siitä jos lapsi ei ymmärrä puhetta tai esim. ei osaa toimia lyhyiden ohjeiden mukaan (hae kenkä jne.). Oli lapsesi ns. normaali tai erityinen, hänen kannaltaan olisi kiva jos hän pystyisi kertomaan asioistaan jollakin tavalla. Tukiviittomat ja kuvakortit on kivoja. Itse käytin omalle 2-vuotiaalleni kuvakortteja selkeyttämään päivärytkimä ja tehostamaan sen, mitä sanoin. Papunetin sivuilta tulostin kuvia. Laitoin niitä sinitarralla sitten vähän joka puolelle esille esim. vessan seinälle kertomaan lapselle, missä järjestyksessä iltatoimet tehdään. Myös niitä erilaisia tunteiden ilmaisuun tarkoitettuja kuvakortteja olisi hyvä olla.
Hei.
Jos olet huolissasi lapsestasi, kannattaa ilman muuta ottaa yhteys neuvolaan. He siellä tuntevat hoitokäytänteet, mikäli on syytä tarkempiin tutkimuksiin.
Kysyit, onko vielä toivoa. Toivoa on aina! Jos lapsi tarvitsee tukea, siitä on aina apua, olipa tilanne mikä tahansa. Lähes kaikki hyötyvät puhe- ja toimintaterapiasta. Tärkeää on myös, että te vanhemmat opitte suhtautumaan tilanteeseen hyväksyvästi ja rennosti ja nauttimalla lapsen kanssa hyvistä hetkistä, olipa hän sitten erityisen tuen tarpeessa oleva tai ei.